Faktaa ja fiiliksiä seikkailulta

Kesälomareissu alkoi 21.6.2004 pilvipoutaisissa keleissä. Pyörän mittarissa oli 2220 km, kun lähdimme Kaarinasta Hankoon. Satama löytyi pienen ajelun jälkeen. Takapuoli puutui jo reilun sadan kilometrin ajon jälkeen. Selvää harjoituksen puutetta.

Näin jälkikäteen voi myöntää, että aivan pieniä perhosia vatsassa pyöri. Mopoilemme nimittäin vasta toista kesäämme. Keväällä 2003 hankimme ensimmäisen oman pyörämme, Suzuki GSX 1100 F:n, jota muistelemme aina lämmölle. F:llä kiersimme Suomea. Tänä keväänä vaihdoimme Jammuun ja päätimme lähteä kiertämään Eurooppaa kaikkiaan noin 14000 kilometrin ajokokemuksella.

Rannassa näytti olevan vain muutama mopoilija matkalla kohti Rostockia. Toinen suomalaispariskunta oli ajanut Goldwingillään samana päivänä Oulusta Turkuun. Pari saksalaista oli palaamassa kotia kohti ja suomalainen miesporukka ilmaantui vielä paikalle.

Pyörää ensimmäistä kertaa lautalle viedessä jännitti menopelin surraus. Henkilökunta heitti pari paskaista pientä kuormaliinaa pyörän viereen. Ja naureskeli sitten kauempaa, kun kiinnitimme rakkaimpiamme hihnoilla autokannen lenkkeihin.

Onneksi mukana oli oma puhtaampi ja vähän järeämpi liina. Sidoin pyörän kolmella liinalla muistellen kirjoista ja netistä lukemiani ohjeita.

Superfast oli täynnä ja kansipaikat odottivat meitä. Useammankaan hyttipaikkatiedustelun jälkeen Tuija ei menettänyt toivoaan, vaan vielä kesken illallisen tehty kysely tuotti tulosta ja saimme hytin.

Matka Superfastilla oli sikakallis. Edestakainen matka maksoi ikkunallisessa A-luokan hytissä 528 e/henkilö. Mopon hinta on 100 euroa, josta sai puolet alennusta Autoliiton kautta. Ensi kerralla ajamme Keski-Eurooppaan. Tuolla hinnalla yöpyy vaikka useamman kerran matkan aikana tai tekee etelänmatkan.

22.6. illaksi saunaan

Superfastit ovat uusia siistejä laivoja, jotka lykkivät Suomen ja Saksan välin vajaassa vuorokaudessa. Ne ottavat vain muutamia satoja matkustajia, joista iso osa oli saksalaisia ja venäläisiä. Paljon tekemistä ei laivalla ollut. Päivä kului enimmäkseen sängyssä.

Seisovan pöydän antimet olivat ruotsinlaivan tasoa. A la Cartessa ruokalista oli monipuolinen ja ruoka hyvää. Tuija söi kasvislistalta kokojyväleipäkääryleen ja minä scampeja, jotka olivat makeita ja tulisia.

Laiva oli Rostockissa viideltä illalla Saksan aikaa. Virittelimme reittiä navigaattoriin muutaman kerran alkumatkan aikana, kun emme halunneet ajaa moottoritietä pitkin kohti Berliiniä. Säätöjä ei ihan helpolla löytynyt. Kerran kone lähti opastamaan meitä pitkin peltoteitä. Palasimme takaisin moottoritielle, kun tie kapeni kuraiseksi poluksi.

Tämä oli hyvä esimerkki siitä, että kalustoa pitäisi päästä kokeilemaan kunnolla, ennen kuin lähtee matkalle. Hankin nimittäin Garmin 2620 -autonavigaattorin vain muutamaa päivää ennen reissua. Teline tehtiin lähtöä edeltävänä päivänä. Siitä saatiin myöhemmin reissulla toimiva jeesus-teipillä.

Vihdoin päästiin kohtuullisen kokoisille teille ja vastaan tuli Wittstockissa Güldnersin Finnland Sauna & Pension (Scharfenberg 30, 16909 Wittstock/Dosse, 0 33 94 / 442660), joka otti meidät yöksi 50 euron muodollisella korvauksella. Kylppärillinen huone oli siisti.

Hirsinen sauna-baarirakennus oli veistetty Savossa. Ja mikä parasta pihan perällä savusi kunnon puusauna ja pihalla oli pieni kastautumisallas. Sauna sattuikin ennakkotiedoista poiketen olemaan tuona päivänä yhteiskäytössä, joten yllätyksekseen Tuija pääsi miesten kanssa saunomaan. Vaan eipä motoristin heila isommin hämmästynyt.

23.6. Myrskyä ja kurkkukeittoa

Aamulla naputtelin Garminiin Luisin Berliinin gigastoren osoitteen. Navigaattori alkoi tienata hintaansa takaisin. Ajelimme lukemattomien entisten itäsaksalaiskylien läpi. Tiet olivat paikoin kamalassa kunnossa - paikkaa paikan päällä. Halki Berliinin ajoimme suoraan moottoripyöräilijöiden mekan pihalle. Tuosta emme olisi ikinä selvinneet karttaa lukemalla.

Luisista ostimme varavisiirin. Huomasin siellä, että saksalaiset olivat tehneet hienon innovaation. Löysin hyllystä mustaa jeesus-teippiä. Itse en sellaista ole ennen havainnut. En kuitenkaan ostanut sitä, koska jo aamulla Garminin kiinnitystä parannellessani huomasin, kuinka hyvin perinteinen hopeinen väri sopii Jammun silverstorm-väritykseen.

Hetkisen sadetta pidettyämme otimme suunnan kohti etelää. Vettä tuli edelleen ja sadeasuun puettu navigaattori ohjasi meidät moottoritielle. Ajaminen märällä moottoritiellä oli mielenkiintoista. Pysyimme sentään ajoittain rekkojen vauhdissa.

Parin tunnin ajon jälkeen ohi meni saksalaisten moottoripyöräilijöiden letka, jonka jatkoksi päräytin, mutta kova sivuvastainen tuuli tempoi kyytiläistä niin, että hyvästä ideasta piti luopua.

Pysähdyimme välipalalle ja virittelimme reitin pikkuteille.

Kuuden aikoihin lähestyessämme Naumburgia alkoi sataa. Kyselin navigaattorilta lähimpiä majapaikkoja. Zur Alten Schmiede -niminen majatalo kuulosti hyvältä. Pihaan päästyämme huomasimme, että pihassa oli somerolainen pariskunta samanlaisella Jammulla. He olivat käyneet Italiassa katsomassa venekilpailua.

Huone oli hyvä ja hinta kahdelta 77 euroa. Pyörä hotellin pihalle lukon taakse ja oluelle. Söimme romanttisen illallisen kahdelle läheisessä Bistrorant Bockissa. Kurkkukeitossa maistui fairy, mutta keittoa nieleskellessäni ajattelin kaksi yhden hinnalla tarjousta.

24.6. Kasspazlia ja käännytystä

Heräsimme aamulla varhain ja lähdimme kohti etelää ja Itävallan rajaa. Taitoimme puolet 600 km:n päivämatkasta moottoritietä pitkin. Pieni myrsky ravisteli meitä kunnolla. Tuuli oli sen verran kova, että tankkauspaikalla sai nojata tuuleen oikein kunnolla, että pysyi jaloillaan. Moottoritievauhdissa tuuli toi oman tehosteensa matkantekoon. Matka sujui kuitenkin selvästi vauhdikkaammin kuin edellisenä päivänä.

Puristimme kymmenen tunnin rupeamastamme viimeisetkin ja päätimme ajaa Itävallan puolelle asti. Saimme ensimmäiset kokemukset mäkisestä maastosta. Yöksi suuntasimme Kitzbühelin alppikylässä (761 m) olevaan motoristimajataloon, joka oli kuitenkin väliaikaisesti kiinni. Perhana. Harmitti, että emme päässeet kokemaan kehuttua tunnelmaa.

Hätä ei sen isompi ollut, sillä kylä oli täynnä majataloja ja hotelleja. Yöpaikaksi valitsimme Jelinekin perheen Rosengarten -pensionaatin. Se sijaitsi aivan kuuluisan Hahnenkammin syöksylaskurinteen juurella. Maisemat olivat komeat sateisenharmaanakin iltana.

Merkkivaateliikkeitä ja ravintoloita oli kylä täynnä. Söimme tirolilaisia erikoisuuksia, Tuija Kasspazl-nimistä makaroonimössöä ja minä Tiroler Grötzliä, joka oli paikallista pyttipannua. Hyvää ja halpaa.

Tutuille mopoilijoille piti tietysti heittää tekstarit ja vähän herkistellä. Vastaukset olivat aika lyhyitä.

Naureskelimme vielä illalla päivällä sattunutta tapausta. Kun pysähdyimme erääseen kylään hörppäämään vettä, viereen pysäköi kaksi tätiä autonsa. He kyselivät, mistä päin olemme ja alkoivat sitten käännytyksensä apunaan suomenkielinen teksti jehovalaisten ilosanomasta. Eipä siinä mitään, ihan mukavia ja ystävällisiä olivat. Huvitti vain, että mainosmateriaali oli ihan ok.


Itävallan Alppeja oli yksinkertaisesti pakko pysähtyä ihailemaan.

25.6. Tihkusateesta lämpimään

Aamulla lähdimme tihkusateessa Kitzbühelistä nauttien upeista maisemista. Tarkoitus oli ajaa GrossGlocknerin kuuluisan solatien kautta. Olimme ilmeisesti ajaneet jonkin tienristeyksen ohi, koska puolentoista kilometrin korkeudessa putkahti vastaan 5,6 km pitkä Felbertauernin tunneli. Kun tulimme vuoren toiselta puolelta ulos, paistoi aurinko kuin toisessa maailmassa.


Felbertauernin tunneli vei läpi korkeimpien vuorien. Saksalaisia moottoripyöräilijöitä alppiteillä oli lukuisasti.

Hienot säät jatkuivat kuten komeat maisematkin. Itävallasta siirryttiin kivuttomasti Italiaan ja Dolomiiteille. Italian puolella rajaa oli selvästi rähjäisempää ja tiet huonommassa kunnossa kuin toisella. Vähän reilut 300 km ja 6 7 tuntia. Maisemien katselu, lukuisat kuvaustauot ja hitaat tiet veivät aikaa. Pyöriä oli paljon liikkeellä. Mopoilijoita tuli vastaan milloin polvi maassa ja milloin vähän rauhallisemmin.

Saimme vielä Alppien ylityskasteen ukkosmyrskyltä ennen saapumista Mestreen - Venetsian naapurikaupunkiin. Mestressä seikkailimme aikamme, kun emme löytäneet aikomaamme hotelliin ajotietä. Iltakävelyllä huomasimmekin sen olevan kävelykadun varrella. Pientä alkumakua navigaattorin Italian karttojen tasosta.

Toinen vaihtoehto esiin navigaattorista. Loppujen lopuksi meillä kävi hyvä tuuri. Caribaldi-hotelli Via Caribaldilla oli ilmastoitu pienehkö kolmen tähden hotelli, josta järjestyi talli Jammulle ja meille hotellin pienin huone. Mutta aivan hotellin edestä kulki bussi Venetsiaan. Yöpyminen maksoi kahdelta yöltä 178 euroa.

Juhannusaattoa juhlistaaksemme tutustuimme iltasella Mestren keskustaan, jota voisi luonnehtia italialaiseksi. Söimme pizzaa kuten Italiassa on tapana. Välimeren ilmasto oli mukavan lämmin.

26.6. Oma apu, paras apu Italiassa

Lauantaiaamuna haluttiin varata laivamatka seuraavaksi viikoksi Italian Anconasta Kroatian puolelle. Meillä oli kroatialaisen varustamon nimi. Hotellin portieeri ei osannut kuitenkaan etsiä meille paikkakunnan ja yrityksen nimen perusteella puhelinnumeroa, jota häneltä kysyimme.

Hän ohjasi meidät kadun toisella puolella olevaan matkatoimistoon, josta kerrottiin, että he eivät voi meille matkaa myydä, mutta antoivat toisen toimiston nimen. Sen löysimme ja siellä vietimmekin pidemmän tovin. Tosin emme juurikaan kummemmin tuloksin. Typykkä tosin arveli, että jos palaamme maanantaina, hän voi järjestää liput.

Enempää aikaa tuhlaamatta päätimme lähteä bussilla Venetsiaan. Puolen tunnin kuluttua olimme jo perillä. Helle oli melkoinen, joten menimme nestetankkaukselle katukahvilaan. Siellä katselimme viimeisestä matkatoimistosta poimimaani varustamon esitettä. Siltä istumalta Tuija soitti esitteessä olevaan numeroon, varasi meille laivaliput ja maksoi luottokortilla. Hiukan meikäläistä hirvitti, kun heila kailotti luottokorttinsa numeroita moneen kertaan katukahvilan pöydässä. Mutta Venetsiahan on yksi Euroopan turvallisimmista kaupungeista.


Heila tilaa ja maksaa venetsialaisessa kahvilassa ohimennen laivaliput Italiasta Kroatiaan.

Minulle Venetsia oli pettymys, mutta Tuija ehkä katseli romanttisemmin silmin ränsistynyttä kaupunkia ja piti näkemästään. Scandiskin muistikortille tallentui kuvia reilusti. Matkan tässä vaiheessa kameraan vielä tarttui innokkaasti.

Vietimme siellä puoli päivää. Komeita rakennuksia huonossa kunnossa. Ja väkeä niin perhanasti. Eikä ollut vielä edes Euroopan loma aika. Ehkä viikonloppu vaikutti asiaan. Ja onhan se niin, että Venetsia on nähtävä kerran elämässään.


Motoristi ja Huokausten silta.

27.6. Esimakua hellekeleistä

Mestrestä lähdimme sunnuntaina aamusella kohti Riccionea. Paikallisetkin olivat päättäneet lähteä meren äärelle. Ajelimme kaksikaistaista maantietä kohtuullista vauhtia, kun tuli jonon pää vastaan. Jäin jonoon seisomaan ja katselin, kun paikalliset motoristit lähtivät ohittamaan vastaantulevien kaistaa ajaen. Päätin liittyä letkaan. Onneksi. Jonoa riitti toistakymmentä kilometriä.

Jos olisimme jääneet ajovarusteissa jonoon odottamaan, lämpöhalvaus olisi iskenyt hetkessä. Kävimme tankkaamassa matkan varrella ja huoltoaseman mittari näytti 37,5 astetta.

Jos jotain pahaa pitää hyvästä ystävästä sanoa, niin FJR:n kone huokuu lämmintä ilmaa suoraan kuskin syliin. Varsinkin kun tuuletin menee päälle, kuumaa ilmaa tulee puhaltamalla. Hyvä ominaisuus Suomen keleissä, mutta etelämpänä nakkimunakas hautuu mukavasti goretex-käärössä.

Navigaattorimme alkoi käyttäytyä yhtä rennosti kuin italialaisetkin. Kartta aineisto oli selvästi suurpiirteisemmin laadittu kuin Saksassa ja Itävallassa. Ajo ohjeet tulivat kiellettyihin ajosuuntiin ja teitä puuttui. Usein risteyksestä oli ehtinyt jo kääntyä, ennen kuin navigaattori oli mielestään sen kohdalla. Itävallan puolella olivat olleet ainoana ongelmana satelliittiyhteyksien katkeaminen, kun vuoret nousivat niin jyrkkinä tien vierestä. Saksassa yhteyden katkoivat muutaman kerran puut, jotka tulivat tien päälle katoksi.

Riccionesta löysimme viihtyisän pienehkön hotelli Roman osoitteesta Lungomare della Liberta 17. Neljän tähden hotelli oli melkoisen arvokas, mutta päätimme panostaa pariin yöhön ennen Kroatian puolelle siirtymistä. Yöpyminen maksoi täällä 320 euroa kahdelta yöltä.

Hotelli oli aivan rannalla, joten ehdimme rannalle ennen iltaa. Ei kovin mukavaa. Paikalliset olivat viikonlopunvietossa, joten ranta oli aivan täynnä italialaisia. Meri pilkotti hiukkasen rantatuoleihimme, jotka olivat ties monennessako tuolirivissä.

Täynnä olivat iltasella myös Riccionen kävelykadut. Ruoka ja juoma olivat kalliita. Tosin hyviä. Tuija söi kotoisaa lasagnea ja alkuun herkullisen juustolautasen. Minä tilasin alkuun Pianida-leivän. Siinä pienen pizzapohjan sisään oli taitettu mozzarellaa, ilmakuivattua kinkkua ja rucolaa. Sen jälkeen pistelin poskeeni vielä tuhdin pihvin tattikastikkeen kera.

Riccionessa oli meneillään jonkinlainen kansainvälinen liikuntatapahtuma. Illalla näimme vielä suomalaisia voimistelijoita paraatissa. Muuten olimme onnistuneet välttelemään maanmiehiämme.

28.6. Me ja Jammu aamupalalla

Olimme ajaneet edellisenä päivänä mopon hotellin patiolle yöksi. Aamulla oli mitä kodikkainta syödä aamiaista Jammun vieressä, jonka eteen tosin oli laitettu valkoinen sermi, jotta muut hotellivieraat eivät häiriintyisi. Olimme pyörän puolesta vähän loukkaantuneita. Aamiainen oli neljän tähden luokkaa ja tarjoilijoita riitti.


FJR ja heila yhteisellä aamupalalla hotelli Roman terassilla Riccionessa.

Aamupalan jälkeen päräytimme San Marinoon kuten suunnitelmamme olikin. Melkoinen turistirysä, mutta komeat maisemat ja hiljainen maanantaiaamupäivä paransivat kummasti tunnelmaa vuoristovaltiossa. Kannatti käydä. Siellä teimme muuten matkamme ainoan museovierailun - kun se kuului linnoituksen pääsylipun hintaan.


Maisemia San Marinossa.

Illalla söimme kalaravintolassa, jonka ruokatilaukset piti tehdä arvauksen perusteella, sillä vieraskieliset kalannimet eivät ole meidän kummankaan vahva puoli. Muistaakseni ruokatilaukset onnistuivat hyvin. Ainakin valkoviini oli erinomaista.

29.6. Liukkaasti Splitiin

Yllätys, yllätys! Tuijan baaripöydästä varaamat liput löytyivät Anconan satamaterminaalista SNAW:n toimistosta. Passintarkastuksen jälkeen pääsimme Croazia Jetiin, joka oli jonkinlainen 700 matkustajan ja 150 auton katamaraani. Anconan ja Spalaton (Splitin) välin se taittoi viidessä tunnissa. Matkan hinta kahdelta henkilöltä ja mopolta oli 155 euroa.

Croazia Jetillä sai matkamotoristin arvostamaa palvelua. Ennen kuin pääsin kunnolla pyörän päältä pois, otti raamikas kansimies Jammun hoitoonsa. Hänellä oli asianmukaiset liinat ja vaahtomuovipehmusteet, joilla hän pani pyörän nättiin pakettiin.

Olimme laittaneet kevyemmät vaatteet ajopukujen alle, joten matka sujui leppoisasti. Puolet matkasta odottelimme pizzaa, jonka paistaminen oli melko erikoinen operaatio.

Passimuodollisuudet oli nopeasti hoidettu Splitin päässäkin. Yhdellä vilkaisulla. Rannassa oli roomin tarjoajia. Päätimme kuitenkin ottaa hotellin keskustasta.

Vähän aikaa ajeltuamme jarrutin liikennevaloihin ja huomasin hämmästyksekseni, että absit alkoivat napsua. Kokeilin katua ja se oli saappaan alla kuivanakin aivan liukas. Samanlaista se sitten olikin kaikkialla Kroatiassa. Liukkaus johtunee vanhasta asvaltista, joka on hiotunut sileäksi sekä kaduille valuvasta öljystä. Onneksi siellä sataa harvoin.

Ajelimme edestakaisin ja väärässä osassa kaupunkia. Kurvasimme takaisin satamaan eikä hetkeäkään, kun Jelica-mummeli tarjosi meille huonetta 250 kunalla. Hän neuvoi meille paikan, jossa meidän piti odotella häntä. Me ajoimme osoitettuun paikkaan ja hän tuli bussilla perässä. Majapaikka oli paikallisen kerrostalon 13. kerroksessa. Siisti huone ja kylppäri vain meidän käytössämme.

Kaupunki oli likaisenoloinen ja graffiteilla töhritty. Itse asiassa Kroatia tuntui pienoiselta pettymykseltä, kunnes lähdimme suihkun jälkeen bussilla Splitin vanhaan kaupunkiin, joka oli upea.

Hienointa oli, että moneen kertaan rakennetun vanhan palatsin sisällä ihmiset todella asuivat. Tunnelma hämärästi valaistujen muurien suojassa oli hienoa. Eikä turistiroinan myyjiä eikä kerjäläisiä eikä kaupustelijoita. Enää matkamotoristin heilakaan ei halunnut kääntyä takaisin.


Splitin vanha kaupunki iltavalaistuksessa.

30.6. Ranta, ravintola, talli ja ilmastointi

Olimme illalla aprikoineet jättää Jammua kivierämaalähiön pihalle, vaikka Jelica-mummo vakuutti meille, että se on täysin turvassa. Pyörälle ei ollut tehty mitään, vaikka emme saaneet sitä edes köytettyä vaijerilla mihinkään kiinni. Kroatiassa ei myöhemminkään tullut missään vaiheessa turvatonta oloa.

Ja niitä hotelleja ja roomeja oli vapaana tien varressa todella paljon, kunhan lähti kohti etelää. Ja ne maisemat olivat upeat! Neljä viisi tuntia kului reilun 200 km:n matkaan ja Dubrovnik siinsi iltapäivän auringossa. Bosnian kautta-ajo sujui ilman kummempia pysähdyksiä. Olisi tehnyt mieli käydä Mostarin siltaa katsomassa, mutta se jäi tekemättä.

Liikenne Kroatiassa on suhteellisen vilkasta tiestöön verrattuna. Paikallisten ajotavat eivät juurikaan pelottaneet enää Italiasta selvittyämme. Kovaahan ne tietysti ajoivat täälläkin.

Aioimme olla samassa yöpaikassa muutaman päivän, joten panostimme sen valintaan ja hyvä löytyikin Dubrovnikin luoteispuolelta. Mitä mopoilija voi muuta toivoa täydelliseltä majapaikalta kuin ranta, ravintola, ilmastointi ja talli pyörälle. Mereen melkein pihalta ja sinnehän me menimmekin.


Kroatiaa parhaimmillaan. Stikovican kylän ranta.

1.7. Paketti rintamalta kotiin

Päivällä bongasimme Dubrovnikin vanhan kaupungin, joka oli hieno. Suositeltava paikka. Venetsiaan verrattuna uskomattoman siisti ja hyväkuntoinen. Hyvä, että naapurit eivät onnistuneet sitä tuhoamaan. Kaupunkia kiertävältä korkealta muurilta näki selvästi, missä kuuluisat tiilikatot oli uusittu pommitusten jäljiltä.


Matkan kääntöpiste. Dubrovnikin hieno vanha kaupunki.

Käväisimme myös postissa. Hetken hämmästeltyään postimies paketoi ja otti hoitoonsa kuusi kiloa matkamotoristin ja heilan varusteita mm. sateenvarjon kotiin lähetettäväksi. Totesimme, että vähemmälläkin pärjää! Eikä mitään noista tavaroista kaivattu myöhemmin.

Alkuillasta Mervi ja Olli tulivat Raisiosta kuten muutama viikko aikaisemmin oli sovittu. Heillä oli takanaan neljä päivää ja 2800 km via Balticaa, Slovakiaa, Unkaria ja Bosniaa,

Goretex-Kokkolat otimme vastaan majapaikan risteyksessä uikkareissa. Iltaa istuimme ajokokemuksia vaihtaen. Sirkat sirittivät ja Adrianmeren aallot loiskivat hiljalleen rantaan. Ravintolaa pidettiin auki niin kauan kuin me viihdyimme siellä.

Kannattaa muuten varoa kaktuksia. Niistä tulee ikäviä näppylöitä käsiin - vaikka olisi lääkekaktus, johon kaatuu. Nimimerkki kaiken kokenut suosittelee ajohanskojen ympärivuorokautista käyttöä. Jos vahinko kuitenkin pääsee sattumaan, parasta lääkettä on aurinkovoide ja merivesi - yhdessä ja erikseen.


Kroatian upeat vanhat kaupungit eivät ole pelkkiä turistikohteita, vaan ihmiset asuvat niissä. Kyltti Dubrovnikin vanhassa kaupungissa.

2.7. Venekyytiä ja rantaelämää

Terassilla nautitun aamupalan jälkeen Buho-isäntä vei meidät autollaan kaupunkiin. Kokkolat juoksivat Dubrovnikin muurit ja nähtävyydet läpi. Me menimme venekyydillä Lokrumiin, joka on kaunis ulkoilusaari Dubrovnikin ulkopuolella. Nakurantaa ja kaunista maisemaa.

Majapaikkaamme Zatonin kylään palasimme vesibussilla, jonka kuljettaja pienen keskustelun jälkeen heitti meidät omaan rantaamme. Säästyi useamman kilometrin kävelyretki. Auringonpalvojien joukkoon erinomaisesti sulautuneet Olli ja Mervi lekottelivat jo rantavedessä.

Illalla menimme kaktuksista huolimatta jälleen naapurissamme olevaan rantaravintolaan. Tuossa pikku ravintolassa oli uskomaton palvelu ja ruoka hyvää tilasitpa sitten lihaa tai merenantimia..


Kukkivan köynnöksen suojassa on oli mukava majoittua.

3.7. Korcula kutsuu

Tuijan ja minun majoittuminen maksoi 135 e sisältäen parit autokyydit Dubrovnikiin, 3 yötä aamiaisineen, autotallin käytön ja muutaman oluen sekä pyykinpesut. Annoin 150 e. Oli ikävä lähteä mukavasta majapaikasta, jonka isäntä ja emäntä olivat tulleet tutuiksi.

Ikävää ei ollut Ollin ja Mervin kanssakaan. Oli vaihtelua reissata neljästään, vaikka reissu oli sujunut loistavasti kahdestaankin heilan kanssa. Näin pääsi välillä puhumaan naisten ja miesten juttuja, eikä vakituisen kumppanin naama ja ajatukset alkaneet ahdistaa. Olli metsästi hyvät tipsit ja teki tuttavuutta paikallisten kanssa ilmiömäiseen tapaansa. Moni asia selvisi tällä tavoin kuin itsestään. Matkan teko oli ajoittain niin hauskaa, että vesi valui silmistä.

Suunta rannikkoa ylös kohti Korculaa. Hiljalleen kruisaillen ajelimme Peljesacin niemen upeissa maisemissa ja Kroatia näytti parhaita puoliaan meille.

Kuvittele mielessäsi sinisenä kimmeltävän meren rantaa mutkitellen seuraava kestopäällystetie. Ajelet tietä pitkin rauhallisesti kallistellen. Huomaat tien reunassa palmunlehtikatoksen, jonka alla on baaritiski ja muutama pöytä. Pakko pysähtyä. Otat itsellesi lasin cokista ja daamille lasillisen valkoviiniä. Tilaat välipalaksi sinisimpukoita, joita paikallinen kasvattaja juuri pesee rantalaiturilla. Baarimikko keittää ne sinulle saman tien valkoviinissä. Ei paha. Sellainen on Kroatia parhaimmillaan.


Matkamotoristien heilat ajotauolla rantabaarissa.

Lyhyen lauttamatkan jälkeen siirryimme Korculan saarelle. Korculan vanha kaupunki ei ollut huippu, mutta mukava. Se oli hiukan turismin pilaama, jos sellaiseksi lasketaan muutama turistirihkaman myyjä. Olihan tietysti silläkin puolensa, sillä rouvat hankkivat itselleen hulahula-hameet, joita Ollin kanssa saimme ihailla koko loppumatkan.

Rantatornin drinkkibaariin mentiin tikapuita pitkin ja juomat hinattiin korissa ylös. Siellä ei montaa drinkkiä uskaltanut nauttia.

Otimme tavoitteeksemme saada pöydän ravintola Planjakista. Jonoa riitti koko illaksi, mutta pääsimme pienen odottelun jälkeen pöytään. Ravintola oli erikoistunut grilliruokiin, jotka paistetiin ulkogrillissä. Tilaukset olivat sen mukaisia ja ruoka maukasta. Jälkiruoaksi söimme Riston testaamia ja suosittelemia ohukaisia.

Yöpyminen erään mummelin emännöimässä usean zimmerin talossa maksoi kahdelta hengeltä 250 kunaa ja lisäksi 73 kunaa aamiaisista. Aamiaisella oli tarjolla teetä, joka oli valmistettu emännän oman tarhan yrteistä.

4.7. Hvarin saarelle

Teimme Ollin kanssa kahdestaan pienen aamulenkin Korculan saaren toiseen päähän. Ajelimme about 100 km Vela Lukaan. Maisemat olivat näkemisen arvoiset ja vaihteeksi oli mukava kallistella kevyellä pyörällä. Vela Luka ei ollut pikaisesti katsastettuna mikään huippupaikka. Sen sijaan Korculan saaren etelärannalta kiertävän pienemmän tien varressa oli pari erittäin viihtyisää pientä paikkaa.


Korculan kaupunki samannimisellä saarella on vilkas turistikohde.

Korculasta lähdimme puolen päivän tietämissä Hvarin saarelle Stadi gradiin. Allemme otimme Jadrolinijan vanhan Marko Polon, jolla 3 tunnin matka maksoi kahdelta pyörineen 280 kunaa.


Kroatiassa kannattaa lähteä saarille. Lauttamatkat ovat edullisia.

Majoituimme yläkannen baariin ottamaan aurinkoa ja nauttimaan uskomattoman sinisestä Adrianmerestä.

Ajoimme Hvarin saaren päästä päähän. Myöhästyimme muutaman minuutin Sucurajista lähtevästä lautasta. Mitäpä siitä enempää kiroilemaan. Merihän oli lähellä, joten menimme uimaan, sillä aikataulun mukaan lautan lähtöön oli pari tuntia. Käväisimme uimassa ja aioimme mennä syömään, kun huomasimme, että jokin lautta on tulossa rantaan. Se oli kuin olikin menossa Drvenikiin. Kroatialainen erikoisuus oli, että koko satamasta ei löytynyt tuon lautan aikataulua.

Lyhyen lauttamatkan jälkeen starttasimme nälkäisinä niin vauhdikkaasti, että olimme jo menossa valtatiellä, kun muut matkalaiset vasta ajoivat lautalta ulos.

Majoituimme lauttarannan lähelle Igranen kylään. Parin motskarin pyrähdys kylänraitille iltasella ei ollut mikään pieni tapahtuma. Olimme sen verran myöhään liikkeellä, että ensimmäistä kertaa yöpaikan löytäminen ei ollut aivan helppoa, kun rouvat eivät ihan heti kelpuuttaneetkaan mitä tahansa majapaikkaa. Taas löytyivät kuitenkin asialliset yösijat, kun hämärtyvä ilta laski hieman heidän vaatimustasoaan.

Ja rannassa oli ravintola, jossa söimme puiden siimeksessä pizzaa á la kis-kis. Ja vieressä oli ulkoilmabaari, jossa näimme jälkiruoaksi ratkaisuhetket Kreikan voittamasta jalkapallon Euroopan mestaruusottelusta.

5.7. Miinakenttiä ja putouksia puunlatvoista

Sovittuun aikaan aamulla matkamotoristien pyörät kävivät. Ja suunta otettiin kohti sisämaata ja Krkan putouksia. Kalkkiperäisessä maastossa kiemurtelevat joet ja putoukset olivat uskomattomia. Paikoin vesi näytti pulppuavan puunlatvoista. Hieno paikka ja hyvät järjestelyt, mutta väkeä oli paljon. Kannattaa käydä varaten hiukan enemmänkin aikaa.


Krkan putouksilla vesi uurtaa mielikuvituksellisia uomia kalkkikivikallioon. Kasvusto on trooppisen vehreää.




Heilat hulahula-hameissaan valmiina uusiin seikkailuihin. Neljän matkalaisen goretexit ja kypärät lukittiin Jammun selkään viisimetrisellä vaijerilla, kun lähdimme tutustumaan putouksiin.

Me päräytimme eteenpäin ja sodan jälkiä oli ensimmäistä kertaa nähtävissä tien varressa. Syrjäisemmällä seudulla oli rikkiammuttuja taloja, joissa näkyi vielä seinissä konekiväärisarjojen jälkiä. Miinoista näkyi myös varoituksia.

Palasimme takaisin rannikolle, jossa haettiin perinteiseen tyyliin majapaikkaa, jonka vaatimuksina olivat biitsi ja ravintola. Sv. Filip i Jakov oli mukava rannikon lomakylä, mutta ei mitenkään järisyttävä kokemus. Otimme yöksi neljän hengen ilmastoidun apartementoksen.

6.7. Goretex-kummajaiset kuumaisemassa

Jatkoimme rannikkoa ylöspäin. Zadar oli isompi kaupunki, jonka tunnelma oli masentava. Kaupunki oli ollut pitkään piiritettynä sodan aikana ja se näkyi vieläkin. Siellä pyörimme hetken aikaa ja otimme sitten suunnan kohti Pagin saarta.

Pagilla kohtasimme uskomattoman kuumaiseman. Kivikkoa jossa ei kasvanut mitään. Taistelun jälkiä oli sielläkin. Lautalla menimme saaren toisesta päästä takaisin mantereelle. Päristelimme mukavaa rantatietä Rijekaan.


Pagin saaren kiviset kuumaisemat ovat hämmästyttäviä.

Sieltä ajoimme edelleen Istrian niemimaan poikki moottoriliikennetietä Rovinjiin. Tuntui hyvältä ajaa välillä vähän vauhdikkaammin, sillä pidimme goretexit päällä helteestä huolimatta. Liukas asvaltti ja siitä mahdollisesti seuraava ihottuma eivät houkutelleet viilettämään shortseissa.

Rovinjissa oli erittäin kaunis vanha kaupunki niemellä, joka oli aikaisemmin ollut oma saarensa. Totesimme ansainneemme pitkän ajopäivän jälkeen (kuten joka ilta) kunnon illalliset, joiden päälle nautiskelimme paikallisia konjakkijuomia. Valitsimme pöydän, jossa tarjoilija Laalen mukaan oli kaupungin paras näköala.

7.7. Itsehoitoa ja haveri levämössössä

Pienen haeskelun jälkeen olimme illalla löytäneet viihtyisän Villa Soric -apartementoksen (Ana Soric, Nikole Tesle 6, +358/52/816-728, 098441728). Sieltä otimme perhekunnittain omat huoneistot. Suojaisalla pihalla oli viihtyisä grillinurkkaus, jossa nautimme itse katettua aamupalaa. Kahden henkilön yöpyminen maksoi 600 kunaa kahdelta yöltä.

Kävimme apteekissa hakemassa antibioottikuurin. Tiesimme, mitä lääkettä tarvitaan. Tiskillä apteekkari ilmoitti, että tämä on reseptilääkettä ja kysyi ostajalta, oletko sinä lääkäri. Rehellinen kieltävä vastaus ei kuitenkaan estänyt kaupantekoa. Apteekkari tarkisti vielä parilla asiallisella kysymyksellä, että lääke on menossa oikeaan käyttöön. Turhat muodollisuudet ohitettiin, säästyimme lääkärikäynniltä ja vaivat parantuivat.

Vietimme rantapäivän merellä. Rantaan oli nimittäin kertynyt levämössöä, jota kuulemma tuli joka vuosi Italian puolelta. Se ei ollut mitään meikäläistä sinilevärihmaa, vaan raparperikiisselin näköistä mössöä parinkymmenen sentin kerros, johon kaikki lokkia pienempi takertui. Vuokrasimme perämoottoriveneen löytääksemme puhtaampia vesiä.


Rovinjin upean vanhan kaupungin rannat oli vallannut Italian puolelta tullut levämössö.

Veneillessämme sattui haveri. Perämoottorin bensaletku katkesi, mutta onneksi matkamotoristi on myös reissuseilori. Paikkasimme Ollin kanssa letkun repusta löytyneellä FIN-tarralla. Konemestarin rutistus letkusta viimeisteli remontin.

Juhlimme viimeistä yhteistä reissupäivää vanhassa kaupungissa, joka oli erittäin tunnelmallinen. Tunnelman viimeistelivät merkkikohtaisesti brodeeratut Finland - Croatia 2004 -paidat, jotka tilasimme edellisenä päivänä. Luovutimme ne heiloille halausten kera.

Söimme pienessä Kzema Ulika -viinibaarissa (Ulica Vladimira Svalbe 34, Hrvatska, +358 (0) 52 81 80 89) yhden matkan parhaista aterioista - jälleen kerran. Tarjolla oli vain kylmiä ruokia. Maut olivat erittäin hyvin kohdallaan. Jälkiruokajuomaa nauttimaan siirryimme läheisen Valentino-rantabaarin kalliolle. Tyynyjen päällä istuskellessa ihmettelimme valojen houkuttelemia rantakaloja.

8.7. Nopea silmäys Sloveniaan

Matkapäivän aluksi hyvästelimme Mervin ja Ollin, jotka jäivät vielä nauttimaan Kroatian helteistä. Se tietysti herkisti erityisesti mieliämme suunnatessamme kohti parempia goretex-kelejä.

Jammun keula kääntyi kohti pohjoista Triesteä. Slovenian läpi ajelimme kaunista solatietä kohti Alppeja. Alpit ylitimme Kranska Goran kautta yli 1600 metrin korkeudelta pikku tietä pitkin. Olihan se melkoinen elämys varsinkin, kun hiusneulamutkia riitti yli 40. Ja ne mutkat olivat yleensä hidasajoa ykkösellä eikä mitään kallistelua. Pohjoispuolella oli muutama melkoisen liukas mukulakivimutka.


Slovakian Alpit odottavat ylitystä.

Slovenia vaikutti yhden tankkauksen perusteella ja vauhdista katsellen siistiltä ja viihtyisältä paikalta. Alpeilla tunnelma oli hyvin itävaltalainen. Itävallan moottoriteitä ja Saksan pikkuteitä pujottelimme Berchtesgadeniin, joka on kylä Hitlerin kotkanpesän alapuolella. Majoituimme Tuijan bongaamaan yli satavuotiaaseen Bavaria Hotelliin, josta otimme romanttisen poreammeelliseen huoneen.

Kotkanpesää ei ollut helppo löytää. Piti kysyä Hitlerin Hausia hotellista. Kehlsteinhausin esitteitä oli toimiston puolella, ei hyllyssä. Matkaa sinne oli Bavaria-hotellilta vain 5 km.

9.7. Pisteitä ja Mozartin kuulia

Kävimme Kotkanpesällä. Puolipilvinen sää ei ollut paras mahdollinen. Paikka 1834 metrissä oli silti käymisen arvoinen. Alhaalla bussien lähtöasemalla on näyttely vuoristomajan ja tien rakentamisesta. Pääsymaksu oli kahdelta henkilöltä 27 euroa.


Hitlerin Kotkanpesältä oli hulppeat näkymät.

Lähetin Ollille seuraavan tekstarin etapin pisteistä:

Slovenia-Itävalta Alppien ylitys 10 p.

Berchtesgaden 8 p.

Hotelli Bavaria (puh. 0 86 52 966 10) 9 p.

Hotellin ravintola 9 p. (näkymä Alpeille ja tielle, jossa voi katsella pyöriä, ten points.)

Poreamme yms. siihen liittyvät toimet 10 p.

Kotkanpesä, Kehlsteinhaus (paikannimi Obersalzberg) 8,5 p. (osittain pilvistä)

Iltapäiväksi ajoimme Salzburgiin 20 kilometrin päähän. Löysimme mukavan hotellin vanhan kaupungin kyljestä. Hotel garni Struber (Nonntaler, Hauptstrasse 35, 5020 Sazburg, 0662/843728, office@struber.at.)


Salzburgissa löytyi kauppa, joka oli täynnä mitä hienoimpia pääsiäismunia.

Pantiin Jammu talliin ja viiden metrin lukkovaijerista viritettiin pyykkinaru huoneeseen. Bongattiin illan aikana Mozartin syntymä- ja asuintalot. Ostettiin tuliaisiksi Mozart-suklaalikööriä. Mentiin ajoissa nukkumaan. Yöpyminen maksoi 98 e aamiaisella.

10.7. Pikavisiitti Tsekeissä

Heräsimme vesisateeseen ja se jatkui vielä, kun starttasimme pyörän loistavan aamupalan jälkeen. Sää oli melko kalseaa. Tunnin ajon jälkeen piti jo lisätä vaatetta.

Suunta suoraan kohti pohjoista ja Bayerishe Eisensteinia, josta rajan yli Tsekkiin. Tsekin läpi 225 km ajoimme pysähtyen vain liikennevaloissa. Matkaan kului 3,5 h. Tie oli kohtuullisen hyväkuntoinen, mutta kylien läpi ajaessa kului aikaa. Nähtävyyksiä, majoitusta ja ruokaa olisi ollut tarjolla, jos olisi kiinnostanut.

Muutakin oli tarjolla kummallakin rajalla. Night Clubeja oli Tsekin puolella rajakylissä vieri vieressä ja pohjoisen puolella tytöt olivat vähissä vaatteissa tien varressa vilkuttelemassa ohikulkijoille. Ystävällistä väkeä.

Majoituimme reilun työpäivän mittaisen ja 580 km ajon jälkeen paikalliseen Ramada-hotelliin Dresdenin pohjoispuolelle. 67 e/yö. Varasimme saman tien seuraavaksi yöksi myös Berliinin keskustan Ramada-hotellista huoneen.

11.7. Kypsyttelyä Berliinissä

Päräytettiin yöpaikasta Berliiniin. Olimme liian aikaisin liikkeellä. Jouduttiin odottelemaan reilun tunnin verran huonetta, joka oli aina hetken kuluttua valmis, kun kysyimme.

Muutamia minuutteja olisi riittänyt pidempäänkin, ellei Tuija olisi ottanut äidillisen neuvovaa asennetta ja minä lausunut suomeksi pari suomalaista, kansainvälisesti tunnettua kirosana. Emme ehtineet kuin istahtaa, kun huoneet olivat yllättäen valmistuneet.

Berliinin nähtävyyksiin otimme pikasilmäyksen jalkaisin, riksalla ja taksilla auringon vaihteeksi paistaessa. Söimme karppia, mikä ei ollut varsinainen makuelämys.

Kesäsunnuntai oli loistava päivä tutustua suurkaupunkiin, jossa oli varsin hiljaista. Kaduilla oli vähän liikennettä ja ihmisiä vähän.

Palvelu hotellissa oli kehnoa ja ylimielistä lukuunottamatta aulabaarin tarjoilijaa. Superior-huoneen hinta oli 90 e, jonka lisäksi maksoi tallipaikka kympin. Aamupalat maksoivat 30 e, vaikka tarkistimme kahteen kertaan, sisältyykö aamupala hintaan.

12.7. Saunaan

Jätimme huoneen yhdeltätoista kuten toivomus oli ja ajelimme vielä jonkin verran Berliinin nähtävyyksiä katsellen. Olympiastadion oli remontissa. Paikallisilla motoristeilla oli sen parkkipaikalla ajoharjoittelu meneillään.

Rostockiin ajaessamme poikkesimme menomatkan suomalaissaunaan, kun aikaa oli. Tällä kertaa oli naisten vuoro, mutta totta kai me molemmat pääsimme saunomaan. Ja pienen välipalan jälkeen jatkoimme Rostockiin jonottamaan laivaan ja juttelemaan muiden motoristien kanssa.

Illalla tiimipaidat päälle ja syömään hyvin.


Rostockista Superfastilla kohti kotia.

13.7. Kotiin

Ajelimme hienosta kesäillasta ja kauniista suomalaismaisemasta nauttien Hangosta Kaarinaan. Se ajaminen oli niin hienoa täällä kotimaassa. Ja kotona pääsi rutistamaan jälkikasvua oikein kunnolla.

20.8. Pari ajatusta

Kaiken kaikkiaan matka meni hyvin. Mikään ei jäänyt harmittamaan. Jos jotain näin jälkikäteen muuttaisi, niin kotimatkan olisi voinut suunnitella tarkemmin. Ja se motoristimajatalo jäi yöpymättä.

Kroatia oli erittäin myönteinen kokemus, jota voisin suositella ehdottomasti kaikille suomalaismotoristeille, ellen pelkäisi, että maa on kohta täynnä meikäläisiä. Eipä silti siellä on tilaa päräytellä varsinkin alkupuolella kesää. Heinäkuun puolivälin jälkeen alkavat saksalaisten massat vyöryä etelään. Eläminen siellä on vielä suhteellisen edullista. Jos aiot kaikesta huolimatta lähteä Kroatiaan, lue etukäteen Pilvi Torstin kirja Slovenia, Kroatia ja Bosnia ja Hertsegovina. Siitä saat hyviä vinkkejä.

Saksa tuntui pakolliselta pahalta, ennen kuin pääsi alppimaisemiin. Saksassa suuremmissa paikoissa - ainakin entisessä Itä-Saksassa, jota ajelimme mennen tullen - palvelussa oli paljon toivomisen varaa. Se oli kielitaidotonta ja ylimielistä. Pienissä paikoissa sen sijaan oltiin hyvin ystävällisiä ja asiat hoituivat.

Italia on italia. Kaikki vähän suurpiirteistä ja liikennekulttuuri järkyttävää. Eli ihan ok. Huono puoli ovat kalliit hinnat.

Kuten otsikossa mainitaan, juttu on faktaa ja fiiliksiä. Faktat on helppo kirjata muistiin. Fiilisten välittäminen on vaikeampaa. Lyhyesti voi todeta, että ei elämä aina niin paskaa ole.

Ja silkkaa seikkailuahan nuo vajaa 5000 kilometriä olivat ensikertalaisille.