Teijon ja Iston SS1000 1.-2.8.2005

Ohessa lyhyet tiivistelmät meidän ensimmäisestä rautaperseajosta SS1000 1.-2.8.2005. Aluksi Teijo kertoo oman näkemyksensä enemmän ajon lähtökohdista, koska hän pisti koko jutun alulle. Sitten Isto kertoo oman näkemyksensä enemmän itse ajosta. Lopuksi vielä hieman jälkimaininkeja.

Mutta siis asiaan:

”Vielä vuoden alussa 2005 en tiennyt, että kevät talvesta olisin moottoripyörän omistaja. Sattumalta tarjoutui tilaisuus ostaa Belgiasta tuotu iso rosvo mielestäni kohtuulliseen hintaan ja noin kymmenen vuotta sitten tukahdutettu motorismi heräsi taas henkiin.

Samaan innostukseen heitin haasteen Toolan Istolle: ”Mitä jos ajettaisiin rautaperseajo…” Isto ei vielä silloin tainnut tietää mistä on kyse mutta lähettämäni nettisivulinkin kautta asia hänellekin valkeni nopeasti.

No minä taas en tiennyt millaiselle kaverille haasteen heitin, sillä vasta myöhemmin sain kuulla, että sama kaveri oli lähtenyt Finlandia-hiihtoonkin harjoittelematta - luonnollisesti haasteen vuoksi… Iston vastaus kysymykseeni tulikin nopeasti ja tietenkin myöntävänä. Eikä sitä sitten itsekkään voinut alkaa peruttelemaan vaan aloitimme sähköpostilla tiukan kirjeenvaihdon reittisuunnitelmasta. Lopullinen reitti olikin lähes kokonaan Iston käsialaa ja todella toteutuskelpoinen.

Muutama pikku asia täytyi vaan hoitaa pois päiväjärjestyksestä ennen kuin päästäisiin matkaan. Ensimmäisenä tietysti piti odottaa talven loppumista. Sekin hiukan aiheutti työtä, että olin ostanut lievästi kolaroidun pyörän ja vielä ulkomailta tuotetun... Joten rikkinäiset osat irti ja ehjät tilalle, jonka jälkeen katsastuskonttorille leima paperiin ja tulliin väliaikaista ajolupaa + verotus ilmoitusta tekemään. Eikä haittaa olisi siitäkään, että ehtisi hiukan harjoitella ennen SS1000 ajoa - oli kuitenkin lähes 10 vuotta siitä, kun viimeksi oli tullut kaksipyöräisellä ajettua.

Aikataulu muodostui näiden pikku valmisteluiden vuoksi sellaiseksi, että baanalle päästiin elokuun alussa ja allekirjoittaneellakin oli matka-ajosta jo kokemusta sen verran, että yksi saaristolenkki oli tullut ajettua (noin 250 km) ja Iston kanssa ajettiin pikku kenraaliharjoitus: 4-tuntia kahvitaukoineen Huittisten-Säkylän suunnalla. Eli noin 1000 km:n ajokokemuksella rautaperseajoon ja mielestäni hyvin meni vaikka sääolosuhteet eivät olleet kaikkein parhaimmat: yöllinen sumu ja aamuöinen sade aiheuttivat ylimääräistä vaikeusastetta ajoon. Tästä kokemuksesta viisastuneena seuraava ajo taitaa ajoittua Juhannuksen

tienoille eikä alkusyksyyn...

Ajon kulusta tarkemmin Iston kirjoituksessa.

Tätä kirjoittaessa ulkona on lunta ja pimeää mutta olemme jo Iston kanssa katselleet reittiä ensi kesän suoritukselle…”

-Teijo-

”Rautaperseajo – sujuuhan se näinkin.

Kaikki sai alkunsa siitä, kun Teijo hankki keväällä Suzukin. Hän ehdotti rautaperseajon ajamista ja hirveän ylipuhumisen jälkeen suostuin ajatukseen (hirveä ylipuhuminen= ehti puoliväliin lausetta rautaperseajo ja lähdetkö... – eli siis kun olen yllytyshullu, niin minkäs sille voi).

Ensin ehdotin ajankohdaksi viikkoa ennen juhannusta valoisien kesäöiden takia. Tämä ei kuitenkaan käynyt Teijon työjuttujen vuoksi ja toisaalta kevään ajotkin oli jäänyt vähäisiksi, joten päätimme yrittää myöhemmin. Sitten sovimme ajon suorittamisen viikon 29 loppupuolella – Teijolla oli silloin loma ja itsellä ei näyttänyt olevan töissä kovin kiirettä. No kuinkas ollakaan, niin minulle iski työkiireet sitten viikolla 29. Tilanne alkoi näyttää huolestuttavalta...

Sitten löydettiin sopiva aika 1. ja 2. päivä elokuuta (maanantai-tiistai). Teijo oli silloin vielä lomalla ja nyt päätin itse antaa työkiireiden jäädä. Teijolla oli viikonloppukiireitä ja päätimme  lähteä reissuun vasta iltapäivällä osittaisena tarkoituksena olla pimeimpään aikaan reitin pohjoisimmassa osassa. Muotoilin reittisuunnitelman uuden ajankohdan mukaan.

Reittisuunnitelma muotoutui kevään/kesän mittaan lopulliseen muotoonsa. Heitettiin molemmat ehdotuksia ja vaihtoehtoja ja lopulta kaikki sujui melko kitkatta. Kumpaakaan meistä ei kiinnostanut mikään edestakaisin-ajo vaan molemmat olimme kunnon lenkin kannalla. Koska lähdimme eri paikkakunnilta, niin lenkin oli tarkoitus kulkea molempien paikkojen kautta, jotta molemmille tulisi yhtä pitkä matka. Teijon ehdotus pienemmistä teistä sai kannatusta mutta mihinkään ihan pikkuteille ei kannattanut lähteä, jotta keskinopeus pysyisi riittävänä. Siispä muutimme reitin alkuperäisestä 2-tie – 8-tie aloituksesta Pohjanmaantieltä Kokkolassa 8-tielle jne... Reittisuunnitelma perustui noin 2 tunnin ajorupeamiin ja välissä 15-30 min taukoihin. Pidimme riittävää tauotusta tarpeellisena myös ajovireyden säilyttämisen kannalta vaikka jo tankkaukset olisivat vaatineen tyytymään reilun 2 tunnin ajoihin. Tärkeää reittisuunnittelussa oli myös määrittää taukopaikat niin, että jälkeenpäin ei tulisi reitistä tulkintamahdollisuuksia kuittien perusteella.

Teijon lähtöaika Forssasta oli klo 13 ja minun Huittisista klo 13.40. Heti alkuunsa Teijo saapui 2 minuuttia myöhässä – ääh...tämähän näytti pahalta. No siitä sitten vaan huristelemaan Pohjanmaantielle kohti Kurikkaa. Säätiedotus oli ennustanut saderintaman ylittävän Suomen lounaan suunnasta ja ajoimme lämpimässä pilvipoudassa. Saimme pienen saderopauksen niskaamme ennen Kurikkaa mutta ei mitään ongelmia.

Saavuimme Kurikkaan ja tankille – katsoin kelloa 16.01 – häh... minuutti aikataulusta jäljessä... vaikka aikataulu tuntui paperilla väljältä, niin ei se sitä näyttänyt olevan – toisaalta tämä oli ennakolta hitainta tietä reitillämme. Tankit täyteen ja kupit kahvia mahaan. Pomokin sattui soittamaan just kahvia juodessa – kysyi, että ehdinkö huomenna palaveriin... Vastasin: Sorry, ei nyt – suuntana on pohjoinen...

Eikä muuta kuin baanalle...

Kurikasta Kokkolaan matka menikin sitten joutuisasti. Liikennettä oli jonkin verran mutta pyörillä ohitukset sujuivat moitteetta. Seinäjoella hieman ihmettelin, kun oli tienhaaraa Jyväskylään ja Vaasaan mutta missään ei lukenut Kokkola – no Uusikaarlepyy oli hyvä suunta vaikka sitä ei tullut etukäteen pistettyä kartasta mieleen ;) Kokkolaan saavuimme 18.20 eli nyt 10 minuuttia etuajassa. Tauoksi olin merkinnyt 20 minuuttia eli ei muuta kuin tankit täyteen ja sämpyläkahville. Ilma oli edelleen pilvipoutainen hyvä ajokeli.

Matka jatkui kohti Oulua ja nyt kiitimme sitä, että valittiin Pohjanmaantie 8-tien sijasta. Ainakin minusta tuntui reitin pisimmältä 2-tuntiselta mennä Kokkolasta Ouluun. Tälle pätkälle sattui myös pientä ruuhkaa, kun kaverit vei erikoiskuljetuksena taloa kolmella lavetilla. Siinä ohitettiin jono maltilla keskiviivaa pitkin mutta matkanopeus kärsi kuitenkin hieman. Oulua lähestyessä tultiin moottoritielle, jossa nostettiin sitten nopeutta. Tunne oli kyllä sellainen, että nyt on pyörässä jotain vikaa.... sen verran oli hirveät tärinät! Pian kuitenkin selvisi, että moottorien päällyste oli epäonnistunut ja tärinät johtui siitä. Tuollaisella päällysteellä ei kyllä kukaan lähde kokeilemaan prätkän tai auton huippuja ko. moottoritielle...

Ajoimme moottoritietä pitkin Oulun ohi Kuusamon tielle ja näin meidän Oulun tankkaus siirtyi Kiiminkiin, jonne saavuimme klo 21.00 eli juuri siihen aikaan, kun meidän piti olla Oulussa – eli olimme hieman edellä aikataulusta. Kiimingissä teimme nopean tankkauksen ja jatkoimme kohti Pudasjärveä, jossa ajattelimme pitää pidemmän tauon.

Saavuimme Pudasjärvelle klo 22.00 eli olimme nyt 20 minuuttia edellä aikataulusta. Kiimingin ja Pudasjärven välillä näimme reissun ainoan poron. Nyt oli hyvä väli pitää 30 minuutin tauko. Niska-, hartia- ja käsivarsien särkyä oli ollut koko alkumatkan ja nyt säryt alkoivat hiljakseen puutua. Tankit täyteen ja sämpyläkahville. Pudasjärven ABC:llä oli sämpylät tarjouksella viimeisen myyntipäivän lähestyessä ja saimme vielä extra-alennukset, kun ostimme sämpylöitä yötä varten evääksi.

Tauon jälkeen jatkoimme matkaa ilta-auringossa kohti Kajaania. Käännyimme Kuusamon tieltä kohti Kajaania ja hetken ehdimme ihailla Kainuun vaaroja – mutta vain hetken.... Auringon laskiessa nousi sumu, joka oli sakea tai vielä sakeampi (valitettavasti emme olleet Japanissa ;). Ajonopeus laski 40-60 välille ja kerran oli pakko pysähtyä puhdistamaan visiiri. Sumua riitti ja alkoi tuntua siltä, että nyt petti aikataulu. Sumussa näin välähdyksen pienestä tummasta liikkeestä oikealla ja samassa kopsahti bootsin kantapäähän: jokin pieni karvaturri koki siinä loppunsa. Kiitimme onneamme, että tiellä oli maalatut keskiviivat ja reunaviivat, jotka helpottivat sumussa ajoa – kunnes tulimme uudelle päällysteelle, jossa oli vain harvakseltaan tulevan keskiviivan merkkejä. Homma alkoi vaikuttaa toivottomalta...

Jatkoimme kuitenkin ajamista sen mukaan mitä näimme ja saavuimme lopulta Kajaaniin. Shellille tankkaamaan ja totesimme yllätyksemme, että olimme vain 15 minuuttia alkuperäisestä aikataulusta jäljestä – onneksi olin laskenut yötaipaleet pienemmällä keskinopeudella. Onneksemme aikataulussa oli Kajaaniin merkitty myös puolen tunnin tauko. Toisaalta tuo tauko kyllä menikin sitten kuittisählinkeihin: Shellin automaatti ei hyväksynyt korttejamme mutta raha kelpasi – kuittia ei automaatista silti saatu. Ei muuta kuin etsimään klo 1 yöllä Kajaanista toista huoltoasemaa ja nyt onnisti – Kajaanin Esso oli 24 tuntia auki!!! Suuri kiitos heille!!!! Sieltä tippa bensaa vielä tankkiin ja kahvia mahaan eikä muuta kuin eteenpäin kohti Lieksaa.

Sumu vaivasi vielä alkumatkasta mutta alkoi hiljalleen helpottaa. Aamuyöllä matkalla kohti Lieksaa säikkyi ehkä eniten hirviä, joita ei onneksi näkynyt – omaa varjoa takana-ajavan valoissa tuli pariin kertaan kyllä säikähdettyä... Lieksan Essolle saavuimme noin 10 minuuttia alkuperäisestä aikataulusta myöhässä ja siinä aamun sarastaessa tankatessamme pyörämme ja itsemme juttelimme, että hyvinhän tämä loppujen lopuksi näyttää menevän, kun aikataulussa on kuitenkin 1,5 tunnin vara tuohon 24 tuntiin. Eli meillä ei näyttäisi olevan aikataulun puolesta mitään hätään. Ei muuta kuin matkaan kohti Joensuuta...

Aamun sarastaessa väsymys jäin taka-alalle ja vauhti nousi jälleen normaaliksi. Joensuun Nesteelle saapuessamme olimme enää minuutin alkuperäistä suunnitelmaa jäljessä. Nopea lyhyt tankkaus ja menoksi kohti Imatraa.

Päätimme lisätä normaalien tankkausten väliin vielä kahvitauot, jotta vireytemme säilyisi parempana. Siispä aamukahvipaikka oli haussa... Hieman turtana ajettiin 6-tietä pitkin ja aamukahvit siirtyivät aina edemmäksi kunnes lopulta alkoi pisaroimaan ja satamaan Simpeleen kohdalla klo 6.20, jolloin kurvasimme aamukahville. Mennessämme huoltamoon sisälle lämpimään sisäilmaan minulle iski väsymys – silloin tuntui, että nyt ei jaksa enää... Munkkikahvit naamariin ja vessaan – peilistä katsoi joku väsynyt punasilmäinen heppu minua vastaan. Siitä kun löysi tiensä ulos huoltamon katokseen, niin alkoi taas virkistyä. Raikas ulkoilma teki tehtävänsä ja pian olin taas ”pirteä” – ei muuta kuin matkaan sateeseen. Vettä tulikin ihan kiitettävästi, kulunut takarengas huomautteli myös olemassa olostaan. Imatran Nesteellä tankatessa vettä satoi kuin aisaa ja olo oli ”hieman” märkä – katoksessa koitimme pitää dokumentit edes jotenkuten kuivina. Imatran Nesteellä olimme aikataulusta jäljessä taas 12 minuuttia, joten ei mitään syytä huoleen.

Matka jatkui sateessa kohti Lahtea ja poikkesimme vettä valuvina 9 aikoihin kahville ennen Lahtea. Hieman ihmeteltiin, kun kassa toivotti ”huomenta” – ilma oli harmaa ja meiltä ajan taju mennyt – ei ollut mitään tuntumaan vuorokauden aikaan.

Lahteen Salpakankaan Nesteelle saavuimme vajaa 20 minuuttia aikataulusta myöhässä – ja nyt alkoi aurinko paistaa!!!! Fiilis nousi korkealle ja väsymys oli poispyyhkäisty. Oli tunne, että nyt jaksaa ajaa vaikka iltaan asti. Märät hanskat laukkuun ja kuivat tilalle samoin kuin buffi. Olo oli hyvä ;) Teijolla oli enää loppusuora Forssaan ja matka jatkui.

Forssan keitaalle saavuimme noin 10 minuuttia aikataulusta jäljessä ja Teijon urakka oli takana. Viimeiset valokuvat ja Teijon reissun viimeinen tankkaus. Muutamat sanat reissusta ja jatkoin matkaa kohti Huittista, jonne saavuin lopulta noin 20 minuuttia aikataulusta jäljessä eli kokonaisaika oli hyvinkin alle 24 tunnin eli 22 tuntia 45 minuuttia... Huittisissa Mommolan Shellillä viimeinen tankkaus ja ajonpäättämiskuittaukset ja urakka oli ohi. Ei muuta kuin kotiin ottamaan parin tunnin nokoset ennen iltaa....”

-Isto-

Ja sitten jälkimaininkeja:

Rautaperseajon jälkeen ensimmäinen tunne oli, että ei koskaan enää... Mutta jo viikon jälkeen – kun pystyi taas joten kuten syömään veitsellä ja haarukalla – alkoi mieli muuttua. Oikeastaan siitä lähtien alkoi pyöriä ajatus jo seuraavasta rautaperseajosta mutta ajokauden päätyttyä asiaa on ehtinyt ajatella vakavammin.

Itse asiassa tuo meidän ensimmäinen rautaperseajo olisi ollut helppo, jos olisi jäänyt öinen 3-4 tunnin sumuajo pois kuten myös aamuinen 3-4 tunnin rankkasade. Vuorokausi oli kuitenkin tyypillinen viime kesälle – eli melkein joka vuorokausi sekä satoi että paistoi.

Ajosuoritustamme helpotti erityisesti 2 seikkaa. Ensimmäiseksi reittinämme oli lenkki eikä edestakaisin ajo – meidän olisi joka tapauksessa pitänyt ajaa lenkki läpi jossain muodossa vaikka aikataulu olisi pettänyt. Keskeytys ei olisi tuntunut järkevältä enää 6 tunnin ajon jälkeen. Toiseksi aikataulutimme ajo tarkkaan ja varasimme loppumatkaan reserviä mahdollisten takaiskujen varalle (1,5 tuntia). Juuri tuo aikataulumme koitui meidän ”pelastukseksemme”, sillä olosuhteiden huonontuessa pystyimme aina vertaamaan etenemistämme suunniteltuun ja varsinkin sumuosuuden jälkeen tuntui helpottavalta huomata, ettei tilanne ollut mahdoton (ilman aikataulutusta olisi tuntunut, että sumupätkällä olisimme jääneet enemmän kuin lopulta jäimmekään aikataulusta).

Jatkossa tulemme siis aina tekemään tarkat etukäteissuunnitelmat ja varaamaan hieman aikaa ongelmia varten. Teijo tuossa mainitsikin jo seuraavan ajon ajoittuvan ilmeisesti juhannuksen tienoille mutta toisaalta minua itseäni kiehtoisi myös ajatus ajosta selkeällä ilmalla täydenkuun aikaan.

-Isto-