Oli varhaista kevättä, kun luin motot.net-foorumia ja huomasin topicin ”Suomen suurin piikkimiitti Kalajoella”.

Nauroin koko ajatukselle varsinkin kun uumoilin, että siitä tulee samanlainen miitti kuin vakiomiitti Juslassa. Eli 10 pyörää, josta kaikki lähtevät omille teilleen 10 minuutin jälkeen.

Kevään aikana topikkiin oli tullut monia ehdotuksia päivämäärästä ja niistä ideoista, miten miitti toteutettaisiin. Huomasin itsekin olevani kiinnostunut lähtemään. Mutta sitten asia jäi taas jonnekin.

Viikko ennen miittiä kaveri soitti ja kysyi, että olisinko kiinnostunut lähtemään. Olin heti innostunut kun kuulin, että kaveritkin haluavat mukaan.

Olimme jo varanneet neljän hengen mökin ja saaneet neljä henkeä mukaan, kun kaveri innostui vähän revittelemään Näsäriään ja mitäs NSR teki, leikkasi kiinni tietenkin... HYVÄ. Toiselle kaverille taas tuli muita esteitä, joten enää oli jäljellä minä ja kaverini, jotka olimme lähdössä. Päivä ennen miittiä päätimme, että mehän lähdetään, vaikka joutuisimme ajamaan yksin koko matkan täältä Vihdistä.

Aamulla laitoimme reput selkään ja lähdimme suunnistamaan kohti Kalajokea. Koko miitin suurin yllätys oli, kun Hämeenlinnan moottoritiellä Hyvinkään rampista tuli alas viisi moottoripyörää, jotka olivat kaikki piikkejä. Ajoimme näiden mukavien heppujen mukana Hämeenlinnaan, jossa pysähdyimme, esittelimme itsemme ja sovimme, että ajamme tällä ryhmällä Kalajoelle asti. Samalla sovimme reitistä.

Loppumatka olikin vähän levotonta ajoa. Huomasimme, ettei kenenkään pyörissä ollut kuristuksia kiinni, joten otimme vähän reippaamman matkavauhdin. Mutta vieläkään en voi tajuta, miten saimme matkaan menemään 10 tuntia.

Matka jatkui ja pysähdyimme viimeiselle stopille ennen Kalajokea eli Kokkolaan. Kun tankkasimme ABC:llä, ohitse ajoi noin 10 kevytmoottoripyörää, jotka myös kääntyivät ABC:n pihaan. Sovimme, että ajamme hieman isommalla porukalla lopun matkan. Noin 10 kilometriä ennen Hiekkasärkkien ABC-huoltoasemaa, missä oli tarkoitus kokoontua, sivutieltä tuli erittäin pitkä jono piikkejä. ABC:llä oli jo ennestään noin 20 piikkiä, joten ilmeet olivat erityisen huvittavaa seurattavaa, kun huoltoaseman pihaan ajoi 50 muuta pyörää. Tutustuimme ja lähdimme mökeille.

Ensimmäinen ilta oli aluksi aika tylsä. Kun saimme tavarat mökeille, osa lähti tutustumaan alueeseen, osa meni paistamaan makkaraa ja osa tutustui muihin samanhenkisiin ihmisiin. Muuta ei oikein ensimmäisenä iltana tapahtunut.

Toisena päivänä heräsimme puolenpäivän aikoihin ja menimme syömään aamupalaa ABC:lle, jossa kokoonnuttiin. Sen jälkeen lähdimme suoralle, joka oli saatu varattua. Siellä sitten saatiin oikein luvan kanssa vähän ottaa kisaa ja osa jopa erehtyi näyttämään erilaisia temppuja. Sade hiukan latisti tunnelmaa, koska asfaltti oli petollisen märkää, mutta onneksi pahimmilta kaatumisilta vältyttiin.

Kun olimme pari tuntia palloilleet suoralla, osa alkoi jo väsyä ja lähti takaisin mökkeihin. Osa lähti vierailemaan Kalajoen keskustassa. Kohta taas kaikki löysivät itsensä mökkialueelta ja mutkapätkien kierto jäi johonkin, vaikka sitä oli paljon suunniteltukin.

Illalla moni kierteli jälleen alueella, ja osa jopa yritti päästä yöklubiin, mikä ei tietysti onnistunut alle 18-vuotiailta. Nukkumaan mentiin taas aamuyöllä ja yöunet jäivät alle viiteen tuntiin.

Kun aamupäivällä herättiin, oli jo aika lähteä kotiin. Aamupala syötiin ABC:llä ja valittiin noin kuuden hengen ryhmä, jonka kanssa lähdettiin tahkoamaan kohti etelää. Lopulta matkalle lähtivät minä ja kaverini Vihdistä, kaksi henkilöä Mäntsälästä, yksi Turusta ja yksi Tampereelta. Taas ryhmässä oli vain täysitehoisia pyöriä, joten matka menisi nopeammin. Harmi vaan, että suunnitelma ei oikein toiminut. Kokkolan kohdalla mäntsäläläisen kaverin Apriliasta halkesi paisuntakammio, josta lähti hitonmoinen meteli. Pysähdyimme lähimmälle huoltoasemalle korjaamaan sitä Niksi-Pirkka–virityksillä: pakoputken paikkausmassaa, ilmastointiteippiä ja jonkun rasian kansi. Sillä virityksellä päästiin 100 kilometriä, kunnes teippi suli ja heitti rasian kannen kohti takana ajavaa. Pysähdyimme hetkeksi tutkimaan, voiko sitä mitenkään korjata ja tulimme siihen tulokseen, että kyllä sillä kotiin aina ajaa.

Loppumatkasta ei oikein muuta tapahtunut. Ainoastaan yksi Harrikka-kuski hieman ihmetteli piikin ääntä, kun se käynnistettiin vieressä.

Hauskinta oli ajaa kotipihaan, kun nukkui jo melkein pyörän kyydissä ja paikat oli pikkaisen kipeät 550:n kilometrin ajosta. Ihaninta oli kaatua omaan sänkyyn ja nukahtaa...

Miitti oli ihan ylivoimaisen mahtava ja onneksi se kai järjestetään ensi kesänä uudestaan. Harmi vain, että silloin on jo isompi pyörä alla, mutta hauskaa tulee silloinkin olemaan, enemmän porukkaa vaan mukaan.