Vuosi oli varmaan –89, joka tapauksessa Kontioralli oli Kiilopäässä. Ja kontrollipiste, jossa lopullinen kokoontumispaikka kerrottiin, oli n. 137 km alempana. Olin ajatellut muutaman kymmenen kilometrin etäisyyttä kontrollista, joten satoja kilometriä jo ajaneena jäljelläolevan matkan pituus oli aika epämieluisa yllätys. Honda CB 750 K7 Finntourin sivuvaunulla ja Vetterin Windjammer katteilla ei ollut kovinkaan kevyt ajettava vakiolla etuhaarukalla neljän hengen kuormalla leiriytymisvarusteineen… Emmekä edes voittaneet "pisin matka sivuvaunupyörällä"-palkintoa!

Joka tapauksessa, perille saavuimme ja saimme leirin pystyyn. Olimme kuitenkin huomattavasti lähempänä Karigasniemeä, kuin olimme ajatelleet, joten emme enää viitsineet jäädä Suomeen maanantaihin asti. Vaihdoimme Karigasniemellä käteisen rahamme (sitä ei ollut paljoakaan) Norjan rahoiksi ja ylitimme rajan. Kaarasjoki oli seuraava leiripaikkamme, siellä kesy poro kiinnostui kovin tavaroistamme telttaa pystyttäessämme, onneksi ehtinyt syödä vähiä eväitämme.

Visa-kortti on sangen kätevä matkoilla. Paitsi pohjois-Norjassa. Matkamme jatkui kohti Nordkapia, joka siis oli tavoitteemme. Käteisvarojen ja bensiinin kuluminen kevensi matkantekoamme, mutta ei mielialaamme. Lauttarantaan saavuttuamme paluuta takaisin ei ollut, meille vakuuteltiin, että saarella (Mageröy tms.) Visa käy. Niinpä viimeisillä rahoilla menolippu saarelle…

Lauttaa odotellessamme kävi joku itämainen kaunotar antamassa meille pari pikkusormen paksuista makkaratankoa! Lienemme olleet hiukan kurjan näköisiä? No eihän sitä syödä uskaltanut, mutta pitihän ne ottaa, kun toinen niin hövelisti (ja pontevasti) tyrkytti. Myöhemmin Suomessa vähän maistoin, ja huomasin päiväyksen olleen jo saamahetkellä vanhentunut!

Saarella saimme bensaa ja rahaa, elämä hymyili! Tosin ei kauaa. Varasimme telttapaikan, ja matka kohti Nordkapia jatkui. Jossakin risteyksessä kuului pieni rusahdus, jonka (olin nuorena optimisti) ajattelin aiheutuneen tiellä olleesta sorasta. Tilanne valkeni, kun pysäköimme Nordkapin kalliille parkkipaikalle. Sivuvaunun keula niiasi turhan syvään.

Finntourin sivuvaunun alakiinnikkeinä on kierretangot (2 kpl), joilla säädetään mm. vaunun aurauskulma. Etummainen tanko oli poikki. Meillä oli selkeä ongelma. Vaunussa oli oma radio, jonka antenniin oli kiinnitetty Suomen lippu. Ilmeisesti lippu sai kaikki suomalaiset autoilijat kiertämään meidät kaukaa, ties vaikka olisimme pyytäneet kyytiä tai jopa rahaa! Saksalaisia taas oli auttamassa välillä liikaakin, eräs neuvoi kysymään vasaraa rakennuksen huoltomiehiltä/neuvonnasta. Vasara auttoikin omien työkalujen ohella vaunun irroituksessa, sain katkenneen kierretangon osan pois pyörän apurungossa olleesta vastakappaleesta. Tappia oli sen verran jäljellä, että sain sen kierrettyä paikoilleen. Kulmat muuttuivat, mutta peli oli taas kasassa. Tavarat vaunun jalkatilasta takalaukun päälle ja ties minne, ja eikun menoksi.

Seuraavana päivänä mantereelle palattuamme tapasimme hollantilaisen (?) sivuvaunupariskunnan. Katselimme toistemme kalustoa ja totesimme renkaiden yms. olevan kunnossa. Seuraavan kerran tankkauksen yhteydessä ihmettelin, mitä vaunun renkaaseen on tarttunut. Ei mitään, ne olikin vaan renkaan teräsvyöt, mitkä siellä törrötti. Pyöränkulmat oli aika pahasti pielessä.

Alkoi noin 155/13 koon renkaan metsästys. En muista kylän nimeä, se oli kuitenkin aika iso pohjois-Norjan mittapuun mukaan. Ei ollut huoltiksella, mutta neuvoivat autokorjaamolle, jonka takapihalta meille löytyi vanha rengas vanteineen. Takaisin huoltoasemalle vaihdattamaan rengasta. Ettei liikaa olisi innostuttu, alkoi sataa vettä.

Seuraavat vaiheet ovat hieman hämärän peitossa, mutta Kiirunan kautta ajelimme Ruotsin läpi ja oli lauantai. Kiirunan jälkeen vettä alkoi sataa kaatamalla, takarengas oli siinä kunnossa, ettei kierroksia voinut nostaa yli kolmen tuhannen jos halusi säilyttää edes pienen otteen tiehen. Rengasliikkeet, jos niitä olikin, olivat tietenkin lauantai-iltapäivällä jo kiinni, joten taiteilu kohti suomea kieli keskellä suuta jatkui… Överkalixissa oli huoltoasema, jossa myytiin myös mp-renkaita, mutta kaveri tiskin takana ei puhunut suomea eikä englantia, eikä meidän ruotsinkielen taito (eikä enää intokaan) riittänyt selittämään asiaa. Nousimme pyörän selkään ja ajoimme Yli-Tornioon. Saimme mökin Kare-Majoilta, kello oli noin 22.40 ja satoi edelleen.

Kuuma suihku teki muuten todella hyvää, varsinkin kun lämminvesivaraajassa riitti kuumaa vettä vain minulle! En jaksanut olla asiasta kovinkaan pahoillani mennessäni lakanoiden väliin pitkästä aikaa. Aamulla taas tie kutsui, Torniosta uusi takakumi, ja melkein yhtä soittoa Hirvensalmelle. Reissu oli käytännössä tehty. Loppuun täytyy todeta, että vaikka oli joitain vastoinkäymisiä (taisinpa välillä vähän suivaantuakin), lapset eivät valittaneet. Sen vahingon he ovat kyllä nyt teini-ikään mennessä ottaneet takaisin…

Oli muuten hieno reissu, jäi kosolti muisteltavaa, sekä kivoja kuvia osin lennosta takapenkiltä näpättyinä.