Kertomus erään pariskunnan kommelluksista ja onnen hetkistä pitkällä matkalla.
Matka-aika: 29.6.-04 - 12.7.04

28.6 Maanantai (lähtöä edeltävä päivä)

Pakkaaminen aloitettiin jo sunnuntaina. Erilaisia tarvikkeita haettiin vielä tänään. Vaikka monenlaista on ahdettu kyytiin, monenlaista tuntuu uupuvan. Noh, laukut alkavat olla jo täynnä, eli saa niiden puuttuvien tavaroiden miettimisen lopettaa. Sijoitimme tavarat niin, että perälaukussa on makuupussit ja -alustat, retkikeitin, kiinnitystarvikkeet sekä työkalut. Molemmille matkustajalle jäi siis oma sivulaukku. Näihin sitten vaatteita ja muuta sälää. Minä tietenkin sain leijonanosan "yleistarvikkeista", koska emännän laukku täyttyi vaatteista, meikeistä ja muusta tarpeellisesta. Tankkilaukussa oli kartat ja tarvittavat asiapaperit.


Lähtötunnelmissa


Lähtötunnelmissa

29.6 Tiistai

Lähtöpäivä. Aamulla sää oli vielä todella pilvistä ja pieni sateen uhka olemassa. Emäntä meni käymään vielä jossain kasvohoidossa ennen lähtöä :) Kello 11.30 päästiin matkaan, kun kirjastosta oli haettu vielä pari sanakirjaa. Vaikka oli pilvistä, sateesta ei ole vielä tietoakaan. Hankoa kohti siis; Seinäjoki - Tampere - Forssa - Parkano - Salo - Tammisaari - Hanko. Jossain Tampereen seudulla alkoi jo aurinko paistamaan ja välihousut olivat tehneet tehtävänsä. Aika kului ajellessa siivillä ja Parkanossa huomataan, että klo on jo puoli seitsemän ja matkaa oli vielä noin 100km lautalle. Nopea tankkaus ja baanalle. Loppujen lopuksi ehdittiin juuri sopivasti lähtöselvitykseen. Hangossa nousi äkisti jostakin sankka sumu, joka hälveni vasta kaukana merellä. Pyörä laivaan ja liinoilla kiinni. Mopoja oli varmaan toistakymmentä mukana. Merimiehet auttoivat mopojen kiinnittämisessä, mikä oli iloinen yllätys. Kun mopot oli kiinnitetty, kamat reppuun ja kansituoleja etsimään. Lopuksi nukuttiin lattialla makuupusseissa. Illalla laivalle ei päässyt suihkuun, joten aamulla sitten. Mentiin loppuillaksi parille kepulle ja sitten lattialle tuutumaan.

Ajokilometrit 580km

30.6 Keskiviikko

Laivalla herättiin. Aivan saakelin kauhea nukkua telttapatjan päällä. Penkkien väli, missä emännän kanssa nukuttiin, oli varmaan noin 60cm leveä. Toinen kun käänsi kylkeä, toisella paukahti pääkoppa penkinjalkoihin. Lisäksi parin metrin päässä kuorsasi joku isäntä koko yön. Ei siis tullut nukuttua parhaita unia, mutta nukuttiin kuitenkin. Päivä laivalla oli lähinnä ajan tappamista. Kovin on muuten säpinää tuolla itämerellä. Koko ajan meni jonkinlaista purkkia ohi oikealta ja vasemmalta. Eräs miehistön jäsen, tarjoilija baarissa, jota kutsuin Pabloksi, oli varmaan mieltynyt emännän ulkonäköön, kun silmä kuulemma räpsi koko ajan. Laiva purjehti Kreikan lipun alla, joten miehistö oli kokolailla melkoinen muukalaislegioona. Aamiainen (puffet) laivalla oli suhteellisen kallis, 9.50 per nokka, joten ajateltiin ettei mitään aamiaista tarvita. Tunnin päästä kuitenkin ostettiin Pablon putiikista salaatti ja pari kolmioleipää edulliseen 16.80 euron hintaan. Kukaan ei ole niin viisas, kuin jälkiviisas.

Klo 18.00 ja laivasta ulos. Saksanmaalla oltiin. Ensimmäinen risteys ja heti väärään suuntaan. Kohta tuli kyltti, jossa luki Kessin sekä tietulli, jossa veloitettiin tunnelin käytöstä. Muutaman yrityksen jälkeen löytyi luukku, jossa oli ihminen tai ainakin saksalainen. Kokeilimme kysyä olemmeko oikealla tiellä. Oikealla tiellä oltiin, mutta suunta oli väärä. Noh, alettiin kääntämään mopoa, kun virkailija alkoi möykkäämään, ettei tässä mitään u-käännöksiä saa tehdä. Pakko oli maksaa tunnelimaksu. Ajettiin tunneliin ja parin kilometrin päässä oli liikennevalot, jossa tehtiin täysikäännös. Takasin tunneliin ja taas maksettiin. Olin jo näkeväni sadistisen hymyn vilkahtavan virkailijan kasvoilta, kun ojensin euroja luukulla.

Viimeinkin oikealla tiellä ja Gustrowin pikkukaupunki löytyi. Plauhun taasen tie oli kateissa. Kahdesti ajettiin harhaan ja kolmannella kerralla löytyi oikea tie. Tosin hetken ajettuamme tie loppui! Jostain pusikosta ilmestyi kaksi rouvaa, jotka neuvoivat vain jatkamaan. Mutta miten kun tie loppui? Pusikon takaa, mistä rouvat tulivat, jatkui pieni kinttupolku jota he neuvoivat jatkamaan. Kinttupolku vei soramontulle, josta pääsi parin mutkan kautta tielle, joka yhdistyi sitten päätielle. Jotenkin alkoi tuntumaan, että suomessa sentään osataan liikennemerkkejä pystyttää. Nyt hanaa ja pian olimme Plau am see:ä, joka oli ensimmäinen etappi saksanmaalla. Tietty alkoi satamaan, joten telttamajoitus unohdettiin saman tien. Netistä oli valmiiksi katsottu hostelli, joka tietysti oli täynnä. Isäntä sönkkäsi ohjeet 100m päässä sijaitsevaan pensioniin. Ohi mennen voisi todeta, että saksalaisten englanninkielentaito ei ole kaksinen ja palvelu on paikoin melko töykeää. Pensionin herttainen rouva oli toista maata. Ei hänkään kovin paljon englantia puhunut, mutta oli todella ystävällinen. Paikallisessa bistrossa pari voileipää ohrapirtelöllä ja nukkumaan.

Ajokilometrit 103km


Plau am See

1.7 Torstai

Plaussa aamupala klo 8.00. Pension - rouvalla runsaat eväät. Vatsat niin täyteen kuin suinkin kehdattiin. Kun lähettiin pihasta mopolla, niin kulman takaa tuli tuttuja mopolla. Samat ukot, jotka tulivat laivalla vastaan. Ajeltiin perässä vähän matkaa, kunnes he kääntyivät huoltoasemalle. Ajeltiin pikkutietä etelää kohti. Mukava tie, jonka ympärillä lehtipuita, joiden oksat kaartuivat korkealle tien päälle, lehtien peittäen koko taivaan. Paljon maatiloja, peltoja ja tuulivoimapuistoja. Eräälläkin pelolla oli varmaan satoja nautoja märehtimässä. Tehokkaan näköistä maataloutta. Kohta käännyttiin Berlin - Munchen autobaanalle. Aluksi meno tuntui maalaispojalle hurjalta, kun autoa meni suhteellisen kovaa kolmella kaistalla. Oikealla rekkajonot, keskellä autoja joiden nopeus noin 120km/h ja vasemmalla kiireiset. Kaistan vaihdossa täytyi olla todella tarkkana, kun takaa saattoi mersu pyyhkäistä kahta sataa ohitse. Jossain vaiheessa moottoritiellä alkoi satamaan. Vettä ei tullut kuitenkaan paljon ja se oli kuurotyyppistä. Sivutuuli oli ajoittain pirun kovaa. Matkan edetessä sää kuitenkin huononi ja sen takia ajettiin suosiolla lähes taukoamatta. Suunniteltu yöpymispaikka Bayreuthissa jäi taakse. Kohteeksi otettiin Peznick ja joku muu pikkukylä, josta etsimme leirintäaluetta telttamajoitukselle. Kylä oli idyllinen, mutta ei leirintäaluetta tai turisti-infoa. Pari nuorta naista tuli vastaan, joilta kysyimme neuvoa. He neuvoivat jatkamaan Munchenin suuntaan suuntaan 15 kilometriä Petznensteinen pikkukaupunkiin. Siellä siis teltta pystyyn ja keittimellä pastaa iltapalaksi. Sade oli onneksi tauonnut jo jokin aika sitten.

Ajokilometrit 525km

2.7 Perjantai

Yö teltassa oli pirun kylmä. Ei sitä näköjään koskaan opi kuinka tuskaista se voi olla. Onneksi ei tullut vettä yöllä, sitä tuli heti aamulla kun herättiin ja sitä tuli kunnolla. Kiireellä ylös ja teltta kasaan. Kello oli vasta vähän vaille seitsemän, kun lähdettiin baanalle. Nyt sitä vettä sitten tuli ja kunnolla. Pilvimassa joka puolella, eikä reikää missään. Pikkaisen alkoi jo toivo mennä, kun vaikka ajat kuinka, niin ilma ei muutu nimeksikään. Emäntä oli myös hermona ja taisi siinä muutama kyynelkin tulla silmäkulmaan. Koko aamupäivä ja päivä ajettiin sateessa. Välillä satoi vähemmän ja välillä enemmän, mutta jatkuvasti vettä tuli. Muutettiin matkasuunnitelmaa sen verran, että päätettiin lähestyä Alppeja vähän idempää. Munchenin ohi kohti Salzburgia. Bernaumin kylän kohdalta vasta pois autobaanalta ja tauko. Sade lakkasi vähäksi aikaa ja tuntui, että ilma saattaisi kirkastua. Alpit kohosivat jo jylhinä edessä. Jatkettiin ajamista 305 pikkutietä. Itävallan raja tuli ja meni huomaamatta. Jossain Gössenin vaiheilla alkoi taas satamaan ja paljon. Nyt alkoi mennä huumorintaju, kun ajohanskat alkoivat päästää vettä läpi ja näkyvyys oli parikymmentä metriä. Ei kiinnostanut enää ajaa kapeilla ja liukkailla alppiteillä. St. Johanista piti saada kämppä ja vieläpä mahdollisimman edullisesti. Zimmer frei - kyltti löytyi. Majatalo sijaitsi kaupungin laidalla muutama kilometri keskustasta. Isäntä oli mukavan oloinen heppu, joka tosin muistutti Norman Batesia siitä ainoasta ja versiosta :) Norman tarjosi uskomattoman mukavaa huonetta 20€/henkilö hintaan. Kaupat tuli. Kamat sisälle ja lämmittelemään. Ajan kuluessa pilvetkin antoivat periksi ja kohta jo aurinko paistoi. Alpeilla kuulemma tuo säätyyppi saattaa vaihtua uskomattoman nopeasti. Oltiin ajettu yli tavoitteen, vaikka kello oli vasta 16.00 iltapäivällä. Myöhemmin tuli oikein helle ja lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Kaupunki oli kyllä uskomattoman magee. Alppikylä, jonka rakennukset olivat todella näyttäviä. Paljon pikku putiikkeja kahviloita. Mukava päätös muuten sateen takia persiilleen menneelle päivälle. Vielä kierros ruokakaupassa, jossa muuten 80% litran Stroh - rommi 18€ :)

Ajokilometrit 340km


St. Johan

3.7 Lauantai

Luomet auki klo 6.50. Kertaakaan ei oltu tarvittu vielä herätyskelloa tällä reissulla. Aamu valkeni todella utuisena. Ikkunasta ei näkynyt siellä jököttävää vuorta, vaan se oli pilvien peitossa. Onneksi ei kuitenkaan satanut. Aamiainen klo 8.00 ja sitten baanalle. Hyvästeltiin mukavat majatalon isännät. Norman äitineen kertoivat kylän sijaitsevan noin 750m korkeudessa, kun sitä kysyin. Nokka kohti etelää ja Venetsiaa. Ajeltiin edelleen samaa pikkutietä, joka ei itse asiassa ollutkaan niin pieni kuin kuvittelin. Välillä oli kuitenkin paikoitellen mahtavia serpentiinimutkia. Muutaman kilometrin välein oli ohituskaistaa molempiin suuntiin. Tässä vaiheessa alkoi huomata liikennekulttuurin muutoksen. Ainakin mopoilijat ajoivat välillä kuin hullut.

Maisemat alkoivat vain parantua Kitzbuhelin paikkeilla. Innostuin itsekin ohittelemaan vaunuja aika reippaanlaisesti. Yhtäkkiä loivassa ylämäessä Suzka alkoi ihmeellisesti röpöttämään ja vaikka vaihtoi pienemmälle ja antoi hanaa, niin tauti vain paheni. Klup! Pomppimalla mutka eteenpäin ja edessä oli tunneli, jonka pituus oli 5,7km. Laitoin mopon parkkiin tunnelin edessä olevalle p-paikalle, koska en uskaltanut lähteä tunneliin. P-paikalla oli joku pariskunta uudella Fazerilla. Ukko tuli juttusille, kun koetin mopoa kaasutella. Kysyin ukolta mahtaako hän tietää mikä Suzkaa mahtoi vaivata. Hän kysyi ensin mistä päin olemme kotoisin. Kerroimme, että suomesta. Seuraavaksi uteli, että kuinka korkealla merenpinnasta asuimme. Sanoin että melkein rannalla on kämppä. Ukko kertoi, että ilmeisesti mopon kaasuttimet oli säädetty niin, että se toimisi parhaiten hapekkaassa ilmanalassa. Eli näin vuoristossa Suzuki raukka kärsi hapen puutteesta. Olimme sillä hetkellä noin 1,7km korkeudessa meren pinnasta. Mies totesi, että tie ei enää nousu juurikaan, vaan alkaa tunnelin puolessa välissä pitäisi helpottaa. Siis tunneliin ja pienellä vaihteella eteenpäin. Puolessa välissä tosiaan tie alkoi kaartumaan loivasti alaspäin. Myöhemmin jossain laaksossa, huoltoasemalla tapasimme pariskunnan uudestaan. Mies neuvoi meille sellaisen reitin Italiaa, joka ei nouse yli 1500 metrin, joten happivajetta ei enää tullut.


Dolomiitit

Italia tuli nopeasti vastaan. Navetan seinässä oli kyltti, että welcome to Italy. Ei muita rajamuodollisuuksia. Kohta vastaan tulivat dolomiitit, jotka ovat todella upeita vuoristokokonaisuuksia. Ilma muuttui hetkessä viileästä alppi-ilmasta todella helteiseksi. Seuraavaksi A27 moottoritielle. Italiassa moottoritiemaksu hoidetaan vasta tieltä poistuttaessa. Maksu oli huokea, vain 3.80 vajaalta sadalta kilometriltä. Ennen Venetsiaa käännyimme pienemmälle tielle kohti Jesoloa. Ruuhkat ennen Jesoloa olivat kauheat. Paikalliset mopoilijat ohittelivat autojonoja keskestä tietä. Me tietysti seurasimme esimerkkiä, mikä oli hienoa. Ei tarvinnut jonotella ruuhkissa kauhealla helteellä. Maisemat olivat muuttuneet tasaisemmiksi. Rakennukset olivat tasakattoisempia tiilitaloja, joiden pihoilla oli isoja viinipensastarhoja. Risteyksiä ja liikenneympyröitä tuli ja meni, mutta opasteet olivat erittäin hyvät ja pian pääsimme tielle, joka vei määränpäähän, Punta Sabbioniin. Tämän tien varrella oli tukikohtamme, leirintäalue Villa al Mare. Tämä olikin reissun ainoa suunniteltu ja valmiiksi varattu kohde. Tarkoituksena oli yöpyä täällä kokonaista neljä yötä. Mökki oli ihan ok, kun emme olleet liikoja odottaneetkaan. Suihku, wc, tv ja jääkaappi varusteina. Pääasia, että ilma oli tosi helteinen. Aurinko paistoi täysillä pilvettömältä taivaalta, mittarin näyttäessä yli 30 astetta. Kello oli noin 15.00 kun saavuimme perille. Mökin valtauksen jälkeen katsastettiin biitsi, joka oli upea ainakin minun mielestäni, meikäläisen, joka ei ollut muita rantoja nähnyt, kuin hiekkasärkät. Käytiin illalla vielä ajelulla Punta Sabbionissa, niemen kärjessä, josta paatti lähtee Venetsiaan.

Kun tulimme takaisin mökille, hoidin matkan tärkeimmän asian, eli pyysin Seijaa vaimokseni, joka varmaan matkan rasituksesta johtuen suostuikin. Eli päätimme mennä kihloihin täällä Venetsiassa. Otimme muutaman olusen kuistilla joka hieman laukaisi meikäläisen jännittynyttä olotilaa.

Ajokilometrit: 334km


Dolomiitit

4.7 Sunnuntai

Aamulla pari tuntia loikoiltiin rantsulla, jonka jälkeen lähdimme Venetsiaan. Lautta lähti siis Punta Sabbionista, johon oli leirintäalueelta reilu 10km. Mopolla Puntaan ja lautan kyytiin. Merimatka kesti noin 40min yhteen suuntaan. Venetsiassa kiertelimme kujia ja joimme kahvit ravintolassa. Ihme homma kyllä Italiassa tuo, että ravintolassa laskun suuruus riippuu siitä, missä aterioit. Tiskillä syöminen tai juominen on paljon halvempaa kuin pöydässä. Tänään oli tarkoituksena löytää kultasepänliike, josta saisimme kihlat. Jalokiviliikkeet näyttivät sijaitsevan kaikki San Marcon aukion ympärillä. Valitsimme shopin missä ei ollut sillä hetkellä muita asiakkaita. Ostin sormukset, jotka sitten laitoimme toistemme sormiin Grande della Giudecan rannalla. Tämän jälkeen menimme syömään. Ravintoloita oli varmaan satoja mistä valita. Valitsimme menun perusteella yhden ja tilasimme pihvit. Aluksi tarjoilija sekoitti welldonen ja mediumin keskenään, joten maistamisen jälkeen vaihdoimme lautaset. Laskimme huviksemme, että aterian hinnaksi tulisi lisukkeineen noin 30 euroa, mutta loppusumma oli yli 50 euroa, mikä ei tietysti ollut mikään yllätys. Laskussa oli pari kymppiä erilaisia palvelumaksuja. Päätimme jatkossa pysyä pizzan parissa, minkä Italialaiset hallitsevat paljon paremmin kuin pihvin paistamisen. Lähdimme takaisin illalla yhdeksän maissa ja päätimme tulla huomenna uudestaan. Vaikka koko päivä oltiin oltu Venetsiassa, tuntui että emme olleet nähneet kaupungista vielä mitään.

Ajokilometrit 26km


San Marcon aukio




Pari onnellista..

5.7 Maanantai

Heti aamusta lähdimme takaisin Venetsiaan. Ilma oli edelleen todella upea. Mopo parkkiin Puntaan ja vaijerilukolla kiinni liikennemerkkiin. Heti alussa kämmättiin, kun huomasin lautassa, että reppu oli jäänyt moponlaukkuun parkkipaikalle. Takaisin mopolle ja vasta seuraavalla paatilla kaupunkiin. Onneksi lauttoja meni puolentunnin välein, joten ei tarvinnut kauaa odottaa. Aluksi etsittiin tourist-info, josta hankimme kunnon kartan. Ajateltiin että käytäisiin Markuksen kirkossa ja Duken palatsissa, mutta jonot olivat kauheat, joten annoimme periksi. Lisäksi näihin paikkoihin ei saanut viedä mitään matkatavaroita tai reppuja, joka minusta tuntui erikoiselta. Mihin ne olisi sitten voinut jättää siksi aikaa? Kulttuurin nälkä antoi helposti periksi, joten tutustuimme kaupunkiin ja sen putiikkeihin. Jos eilen oli ollut väkeä, niin tänään sitä vasta olikin. Arki oli koittanut. Kaikkialla kuhisi turisteja, varsin San Marcon aukion ympärillä. Koko päivä kului suhteellisen nopeasti, vaikka taas tuntui, että näimme vain osan kaupungista. Lopuksi ainoaksi kulttuuripalaksi muodostui käynti Piazza San Marcon kellotornissa, mistä oli hulppeat näkymät koko kaupungin ylle. Torni oli 100m korkea, jonka katselutasanne sijaitsi 60 metrin korkeudessa. Jalat olivatkin ihan puhki kävelemisestä kello viiden aikaan, joten lähdimme takaisin Puntaan. Illalla kävimme vielä ajelemassa. Ostimme jotain vaatteita tienvarsilta sijaitsevista basaareista ja kuohuviiniä edulliseen 1.10 euron hintaan. Ja oli muuten hyvää.

Ajokilometrit 32km


Grande d.Giudecan




Näkymä kellotornista

6.7 Tiistai

Viimeinen päivä Venetsiassa. Aamulla rannalle, mutta valkoinen mies joutui antautumaan auringon paahtaessa vajaassa tunnissa. Aurinko poltti todella kuumasti ja päivä kului rattoisasti levätessä. Käytiin iltapäivällä parissa basaarissa ja mopo tankkaamassa valmiiksi. Illalla pakattiin niin valmiiksi kuin mahdollista ja vielä viimeiset bisset rannalla auringonlaskua ihaillen.

7.7 Keskiviikko

Aamulla lähdettiin noin 8.30. Käytiin viemässä avain ja respan nainen kävi syynäämässä oliko mökki vielä ehjänä. Varmasti laski joka kipon, kun kesti niin kauan. Ajeltiin A4 moottoritietä Milanoon päin. Tukahduttavan kuuma. Jotkin tien varrella olevat mittarit näyttivät 34 astetta. Ajettiin hieman ohi A22 liittymästä, mutta käännyttiin pian pienemmälle tielle, joka vei Garda - järvelle. Ajeltiin Gardan itärantaa pohjoista kohti. Mahtavat maisemat. Gardan pohjoispäästä takasin A22:lle ja kohti pohjoista. Pian tultiin Itävallan rajalle. Kävin varmuuden vuoksi ostamassa Vingeten, koska tarkoitus oli jatkaa moottoritiellä. Itävallan moottoritiemaksut tuntuivat kohtuuttomilta, koska vingeten lisäksi jouduin maksamaan jonkun toisenkin maksu, jonka tarkoitus ei oikein selvinnyt. Itävallassa ajoimme moottoritietä lopuksi vain muutaman kymmenen kilometriä. Ohitimme Innsbruckiin ja tie nousi jyrkästi. Kohta alkoivat samat vaikeudet mopon kanssa. Happi alkoi loppua. Eräällä p-paikalla oli huoltoasema, joista kysyimme, alkaako tie pian laskea. Myyjä selitti, että nousua olisi vielä muutama kilometri ja sitten helpottaisi. Ei muuta kuin takasin tielle. Vasta kun pysäytti mopon, huomasin kuinka jyrkkää nousu oli. Mutkassa, jossa p-paikka oli, yritti pariskunta nousta vaunulla mäkeä ylös. Kieltämättä näytti aika hurjalta. No, mopo käyntiin ja pienellä vaihteella hulluna kytkintä luistattaen mäkeä ylös. Puolessa välissä mäkeä alkoi mopo olla niin uuviksissa, ettei auttanut kun laittaa emäntä kävelymieheksi. Raukka joutuikin nousemaan hirveässä helteessä mäen laelle. Kohta kuitenkin nousu loiveni ja mopo jaksoi taas uurastaa kahden edestä. Vielä noin kilometri ja taas mentiin alamäkeen. Taistelun jälkeen laskettelimme kohti Garmish-Partenkircheniä. Huomasimme vähän ennen kaupunkia mukavan pensionin, jonka saimme 53 euron hintaan. Telttailu ei edelleenkään kiinnostanut vaikka ilma oli hyvä. Kävimme illalla vielä syömässä läheisessä gasthausissa. Todella tuhdit pöperöt sopuhintaan. Ruoan jälkeen lepäilemään ja miettimään, josko Suzkaa saisi taas huomenna työntää.

Ajokilometrit 508km


Itävallan alpit

8.7 Torstai

Aamupalan jälkeen liikkeelle. Emäntä kysyi olimmeko olleet viikonloppuna Garmishissa pidetyssä moottoripyörien kokoontumisessa. Oli kuulemma ollut noin 5000 motoristia paikalla. Kaunis ilma ja uskomattoman upeat maisemat. Pysähdyttiin melkein melkein heti ostamaan postikortteja ja kahvia juomaan. Kakkostietä kohti pohjoista ja Ausburgia. Parinsadan kilometrin jälkeen saksanmaalla löydettiin mukava kaupunki Guntzenhaussen. Käytiin turisti-infosta, joka löytyi pienen etsinnän jälkeen. Aurinko paistoi niin komeasti, että harkitsimme jopa telttamajoitusta. Alueella oli järvi nimeltä Althmulssen tai jotain sinne päin. Järveä emme sitten meinanneet löytää kirveelläkään. Lopulta löysimme tien järvelle. Alkoi tulla leirintäalueiden kylttejä. Menimme tutustumaan ensimmäiseen joka tuli vastaan. Täytyy sanoa, etten ole kyllä koskaan nähnyt niin paskaista leirintäaluetta. Vanhoja ränsistyneitä asuntovaunuja oli istutettu sinne tänne, joita oli tarkoitettu vuokrattaviksi. Leirintäalueen isäntä, joka muuten taisi olla ihan ammattilaisia, olisi veloittanut 16 euroa per henkilö yöstä paskaisessa asuntovaunussa. Kuulemma lisäksi olisi tullut jotain siivouslisää, jos ei itse siivottu jälkiä. Meinattiin jo masentua, kun pilviä alkoi kertyä taivaalle. Varmaa kuitenkin oli, ettei täällä yövyttäisi. Päätettiin jatkaa matkaa kohti Anchbacia, koska yöpaikkaa ei löytynyt. Jostain syystä näillä leveyksillä pensionit tuntuivat olevan kovasti hakusessa. Kohta alkoikin satamaan ja vettä tuli niin, että tuntui. Anchbach oli isompi kaupunki, jossa oli myös enemmän mahdollisuuksia yöpymisen suhteen. Otettiin kuitenkin ensimmäinen pension, joka vastaan tuli. Vanha rouva tuntui olevan suorastaan vittuuntunut meidän saapumisesta, eikä piristynyt kun aloin tinkaamaan huoneen hinnasta. Kehtasi pyytää melkoisesta loukosta 68 euroa. Saimme huoneen 50 eurolla, kun tingimme aamupalasta. Päästiin kuitenkin taas sateensuojaan ja suihkuun. Kello oli jotain 18 paikkeilla. Päätettiin hakea jalkaisin jotain iltapalaa kulman takana olevasta Lidlistä. Melkoinen Dejavu - ilmiö iski, kun astui Lidlin ovesta sisään. Kauppa oli juuri samanlainen kuin Kokkolan vastaava. Iltapalan jälkeen nukkumaan.

Ajokilometrit 308km

9.7 perjantai

Tänään oli sitten ajopäivä. Näin päätettiin jo eilen kun näimme säätiedotuksen tv:stä. Lupasi sadetta koko päiväksi keskisaksaan. Pohjoisessa Hampurin tienoilla pitäisi sitten helpottaa. Naapurit kolistelivat aamulla niin, että heräsimme jo ennen seitsemää. Tosin ollaan muutenkin oltu melkein joka aamu ennen seitsemää hereillä. Aamulla kumma kyllä, aurinko paistoi. Ennen kuin lähdettiin huomasin, että kypärän visiiri oli lähtenyt toiselta puolelta irti. En kyllä muista kolauttaneeni sitä mihinkään. Tämä tiesi sitä, että jouduin ajamaan loppumatkan visiiri kiinni, koska en uskaltanut sitä aukaista. Se olisi saattanut lähteä kokonaan irti ja sitten oltaisiin lirissä. Pyörän selkään, kun Lidlin tarjoama aamiainen oli tuhottu. Heti autobaanalle kohti pohjoista, Kassel - Hannover - Hampuri. Kumma kyllä vettä ei tullut vieläkään. Tuuli oli suhteellisen kovaa. Jos tultiin autobaanalla sillalle, tuntui että Suzka hyppää alas tuulen vaikutuksesta. Ei siis satanut, kuvitelkaa, ei satanut :) Mutta Hampuria kohti lähestyttäessä se sitten alkoi, nimittäin ruuhkat. Voitte kuvitella kuinka hiki virtasi ruuhkassa seisoessa, kun oli tullut varauduttua märkään sadekeliin. Sen sijaan aurinko paistoi täysillä ja meikäläinen istuu potta päässä visiiri kiinni. Siinä sitten kökötettiin KAUAN, potta päässä ja visiiri kiinni. Jossain vaiheessa mopoilija tuli takaa ja puikkelehti seisovien autojen välistä. Ei muuta kuin perään vain. Täällä autoilijat eivät olleen yhtä yhteistyökykyisiä, vaan välillä joku yritti tahallaan kiilata välin kiinni ja jotkut toitottivat torvia. Pääasia, että päästiin eteenpäin. Ruuhkassa meni jotakuinkin kaksi tuntia, vaikka ajoimme suurimman osan tästä ajasta autojen välissä. Kello oli noin 19, kun selvisimme ruuhkista. Nyt hanaa ja kohti Lubeckiä. Jos keskisaksasta ei löytynyt punkkaa, niin pohjoisessa se oli vielä vaikempaa. Tultiin johonkin pieneen kaupunkiin, jonka nimeä en muista. Mukava vanhempi herra tarjosi hotellihuonetta 69 euron hintaan. Päätettiin ottaa se, koska hotelliksi se oli edullinen. Illalla otimme muutaman pilssin hotellin ravintolassa ja sitten tuutumaan.

Ajokilometrit 608km ruuhkista huolimatta.

10.7 Lauantai

Aamulla normaali aamupala ja sitten tien päälle. Lubeckin jälkeen Fehmarnin saarelle suuren sillan yli. Ilma oli tosi harmaa lähtiessä, mutta ei kuitenkaan satanut. Fehmarnin Puttgĺrden oli siis viimeinen paikka saksanmaalla. Sieltä meni lautta Tanskan puolelle. Lautalla melkoisesti väkeä. Matka kesti noin 45 minuuttia. Lautalla tavattiin hauska Tamperelaisukko, joka oli liikkeellä CB500:lla. Hän oli matkustellut alankomaissa, missä oli kuulemma satanut jatkuvasti. Tanskan puolella tuuli tuntui vain yltyvän. Maisemat olivat samankaltaiset kuin Fehmarnissa, suuria peltoja ja pieniä lehtipuumetsiköitä. Pääseltiin Kööpenhaminan ohi surutta Helsingörin satamaan ja taas lautalla yli, tällä kertaa Ruotsin puolelle. Tamperelaisukko valitsi siltareitin Malmön kautta, joten hänestä emme sittemmin kuulleet. Jo satamassa alkoi tihuttamaan vettä. Matka kesti lautalla ainoastaan parikymmentä minuuttia Helsingborgiin. Pian alkoi sitten satamaan ja lujaa. Päätettiin kohta pysähtyä ja etsimään yösijaa. Kaatosateessa ajettiin johonkin info-centrumiin, missä oli respa ja joku ravintola. Satuttiin kysymään respasta huonetta, kun olin huomannut hotel-kyltin katolla. Tosin itse paikka ei hotellilta vaikuttanut. Ja niin irtosi hotellihuone 32 euron hintaan. Respan ukko antoi avaimen ja neuvoi hotellin sijaitsevan rakennuksen nurkan takana. Ja siellähän se olikin, Highway Hotel. Melkoinen hotelli olikin. Puuttui vain salamat synkältä taivaalta, niin kummitustalon ilme olisi ollut täydellinen. Noh, huone oli kuitenkin siisti, niin siisti ettei ollut mitään huonekalujakaan, ainoastaan sänky. Suihku sijaitsi käytävällä. Hotellin ainoa sielu, joka oli paikalla, oli joku ulkomaalainen. Ilmeisesti tämä oli jonkinlainen talonmies, moppaili lattioita ja lauleskeli täyttä kurkkua jonkin itämaisen musiikin säestyksellä. Illalla suunnittelimme reissun jatkoa. Köpingissä asuvat sukulaiseni joille ajattelimme mennä seuraavaksi yöksi, olivat itse lähteneet suomenpuolelle. Lopuksi päätimme, että koetamme päästä mahdollisimman nopeasti suomen puolelle. Vikingline ja Silja olivat puukattuja viikoksi eteenpäin, joten paniikki alkoi iskeä. Vaihtoehtoja oli tasan kolme. Joko viikko ruotsissa tai Umeĺsta suoraan Vaasaan tai kierto Haaparannan kautta. Päätimme kokeilla keskimmäistä. Eli huomenna oli pakko sitten saada Rglineltä liput vaasanlaivaan. Myrsky huusi ulkona kun aloimme nukkumaan.

Ajokilometrit 308km

11.7 Sunnuntai

Aamulla lähdimme samaan tuiskuun ja sateeseen, mihin eilen lopetettiin. Tunnelma alkoi olla vähintäänkin matala jatkuvan sateen takia. A4:lle ja nokka kohti Tukholmaa tai jonnekin pohjoiseen. Ajettiin koko päivä sateessa. Pysähdyttiin ainoastaan syömään ja tankkaamaan. Jossakin Vattenin kohdalla, ilmeisesti juuri järvestä nousi valtava sumu. Näkyvyys oli todella huono. Päätettiin, ettei jatketa järven sivu Vesterĺsia kohti, vaan jatketaan kohti Tukholmaa ja sitten 55:sta Uppsalaan. Ajateltiin aluksi ajella Uppsalaan asti, mutta leiri piti löytää aiemmin, koska olo alkoi olla tosi märkä. Huomasimme Strängnäsin kohdalla kyltin rum at fruktkos, josta löytyi huone. Paikka oli keskellä maatilaa, jonne isäntä oli rakentanut talon matkalaisia varten. Hinta oli 60 euroa ja paikka tosi siisti. Kello oli vasta 17 iltapäivällä, mutta ajaminen riitti tältä päivältä. Saimme muuten hommattua lipun Umeĺsta Vaasaan seuraavaksi illaksi, joten ei tarvinnut jäädä sweamamman huostaan viikoksi. Loppuilta meni lepäillessä ja vaatteita kuivatellessa.

Ajokilometrit 450km

12.7 Maanantai

Tänään pitäisi sitten päästä Umeĺ:n asti. Laiva lähtisi illalla klo 20.30. Tiesimme jo eilen, että kiire tulisi, mutta ajaminen ei vain kiinnostanut, joten tälle päivälle jäi sitten urakkaa. Säätiedotus kertoi eteläruotsin tulvista ja Garmishin lumisateista, mutta pohjoisruotsissa pitäisi olla aurinkoisempaa. Siis aurinkoa kohti, Gävle - Sundsvall - Umeĺ. Alku oli hankalaa, satoi mutta pian alkoi paistamaan ja paistoikin Umeĺn asti. Minulla oli hankaluuksia kenkien kanssa, koska ne eivät olleet kuivaneet yön aikana, joten jouduin aamulla laittamaan märät kengät jalkaan. Emäntä taas kärsi hansikkaiden kanssa. Sama vaiva hänellä. Märät hansikkaat eivät olleet järin lämpimät. Koko päivä ajettiin kohti pohjoista, 650 kilometriä. Ehdittiin lautalle hyvissä ajoin, käytiin jopa pizzalla sataman lähellä ennen laivaan menoa. Laivalla tavattiin yksi suomalainen motoristi, joka oli kierrellyt myös keski-eurooppaa. Häntä oli myös jatkuva sade alkanut tympimään niin, että oli luovuttanut ja lähtenyt ajelemaan suomea kohti. Laiva oli Vaasan satamassa vähän ennen klo 2 yöllä, joten olimme kolmen maissa takaisin kotona Kokkolassa. Yöllä oli tosi hyinen ilma ajaa ja hirviä sai pelätä koko ajan. Tämän takia ei paljon tullut hurjasteltua, vaikka mieli tekikin. Onneksi vastaan ei tullut rusakkoa isompaa. Olimme pian onnellisesti kotona. Home sweet home tai no, pakastin oli näköjään hajonnut reissun aikana.

Ajokilometrit 770km