Uuden moottoripyörämerkin tuleminen maamme markkinoille herätti minunkin mielenkiintoni, ja heti keväällä päätin lähteä ottamaan ensimmäiset maistiaiset tulokkaasta, Hyosung GT 650 Cometista. Pyörän vaihtaminenkin oli ajankohtaista, joten koeajo tulisi olemaan mielenkiintoinen myös sitä silmälläpitäen...

Ajelin Valkeakosken Moto-Parkkiin, jonka mainokset olin netistä jo moneen kertaan lueskellut. Liikkeen pihassa odotti sininen, pienellä katteella ja tehoputkella varustettu Hyosung. Se näytti oikein hyvältä kevätauringon loisteessa. Jarge esitteli vähän pyörää ennen koeajoa, kiipesin pyörän selkään ja totesin ylettyväni maahankin ihan mukavasti, vaikken ole kaikkea aamupuuroani kai syönytkään. Ainakaan 160 senttisellä kuskilla ei ole ongelmia Hyosungin satulassa. Ajoasento tuntui aluksi vähän erikoiselta, melko pysty istuma-asento ja tiukahko polvikulma, mutta asentoon tottui nopeasti ja toisaalta liikkumavaraa satulassa oli riittävästi.

N. 10 kilometrin lenkki jätti kivat fiilikset, moottorin vääntö sai virnistyksen naamalle ja tehoputken pauke moottorijarrutuksissa oli sen verran lystikästä, että tuli ihan tahallaankin kiihdyteltyä ja taas päästettyä kone moottorijarrutukselle. Jarrujen tehokkuudessa oli toivomisen varaa, mutta vähän normaalia reilummalla puristuksella Hyosung kyllä pysähtyi. Varsinkin etujarru voisi olla vähän tehokkaampi. Tavallisessa leppoisassa ajossa jarruteho kyllä riittää, mutta jos tulee äkkinäisempiä tilanteita toisi lisäteho kuitenkin melkoisesti turvallisuuden tuntua selkäpiihin.

Koska pyörä tuntui kaikinpuolin kivalta, kypsyttelin seuraavaksi ajatusta maailman ensimmäisestä Hyosungilla ajetusta rautaperse-ajosta. Tietääkseni kukaan ei ole aiemmin Hyosungilla tähän leikkiin ryhtynyt, joten ei kun tuumasta toimeen.

Homma tuli ajankohtaiseksi viimeisellä lomaviikollani heinäkuun puolivälissä, kun myös Hyosungin maahantuoja järvenpääläinen Elcat Oy kiinnostui asiasta. Elcat Oy toimitti Iron Butt –ajoa varten käyttööni ihan uutukaisen Hyosungin, jonka sain hakea Valkeakosken Moto-Parkista. Suuri kiitos Hasselle ja Jargelle!

N.270 000 km ja 20 vuotta aktiivista matkamoottoripyöräilyä sekä kolme aiempaa merkintää "rautaperse" -tilastoissa 600-kuutioisella pyörällä lisäsi kaiketi muidenkin luottamusta tämän uusimman yritykseni onnistumiselle. Muita kanssasisaria ei jostain syystä ole innostunut kuin kourallinen ajamaan 1000 mailin ajon, jonka kerran onnistuin ihan yksinäni ajamaan tuplana, eli 2000 mailia / 48 tuntia. Kilometreissä matkaa kertyi tuolloin 3405 km. Ja vieläkin ajatutti.

Etelästä pohjoiseen

Suunniteltuna päivänä lähdin matkaan Orivedeltä ensin omalla pyörälläni (joka oli alkukesästä jo vaihtunut BMW R 850 R:ksi) ja ajelin sillä Valkeakoskelle vaihtaakseni siellä pyörää. Jarge tuli luovuttamaan Kapan pleksillä varustetun tällä kertaa mustan Hyosungin minulle ja toivotti hyvää matkaa. Muina varusteina minulla oli vain magneettikiinnitteinen tankkilaukku, johon laitoin lisävaatteet yön viileyttä ajatellen sekä tietysti salmiakit ja muut tarpeelliset eväät.

Virallinen lähtö tapahtui muutaman tunnin myöhässä alkuperäisestä suunnitelmastani. Ensin kunnollinen sapuska-annos massuun ja baanalle. Sää oli mitä parhain, aurinko paistoi ja lämpötila liikkui +20 asteen paremmalla puolella. Loistava fiilis.

Ensin kohti Helsinkiä Hämeenlinnan moottoritietä pitkin ja kohta samaa latua takaisin kohti Tamperetta. Etelään päin ajaessa navakka tuuli riepotteli pyörää välillä tosi ilkeästi. Puuskittainen tuuli kävi lounaasta, ajosuuntaani nähden etuoikealta. Pyörän keula vaikutti melkeinpä huteralta huojuessaan tuulenpuuskissa sivuttain. Pieni ajonopeuden pudotus auttoi vähän, muttei ilmiö kokonaan hidastamalla hävinnyt. Myös pleksi ja tankkilaukku edesauttoivat varmasti tuulen tarttumista pyörään jonkin verran. Joka tapauksessa lähtiessäni ajamaan taas kohti pohjoista, pyörän vaappuminen väheni miltei olemattomiin, mutta nythän tuuli kävikin melkein takaa päin. Pleksin asennon säätäminenkin saattaisi auttaa tämän ilmiön eliminoimisessa, mutta nyt siihen ei ollut aikaa.

Jousitus tuntui muuten toimivalta, mutta takajousitus jysäytti moottoritiellä muutamassa sillankannen saumassa sen verran terävästi, että jalat irtosivat tapeilta ja takapuoli penkistä. Tietäisinpä jatkossa vähän varoa moisia paikkoja. Jousen esijännitys oli säädetty puoliväliin, eikä itse iskunvaimentimelle ole säätöjä.

Alkumatkasta jo ihmettelin, kuinka sormet löysivät automaattisesti kaikki Hyosungin nippelit ja nappelit, vaikkakin vilkkukytkintä oli Bemun jäljiltä taas opeteltava käyttämään ihan ajatuksen kera. Välillä kun tulee autossakin laitettua pyyhkijät päälle, kun pitäisi oikealle vilkuttaa.... ; )

Vaihteet tuntuivat menevän päälle erittäin sivistyneesti sekä ylös että alaspäin vaihtaessa. Ainoastaan kuutosvaihde tuntui menevän aina päälle jotenkin kummallisesti, ikään kuin polkimen liike olisi muuttunut vitosen ja kutosen välillä vähän pienemmäksi ja samalla vaihdepolkimessa tuntui kaksi pientä "pykälää" ennen kuin kutonen oli kytkeytynyt. Joka yrityksellä se päälle meni, vaikka joskus päästin kytkimen ylös varovasti, koska tunnelmaksi jäi, että vaihde jäi jotenkin puolitiehen.

Tampereen paikkeilla aloin jo tosissani kaivata kelloa, joka Hyosungin mittaristosta puuttuu. Sille olisi kyllä hyvin tilaa nopeus ja matkamittarien välissä, mutta jostain syystä insinöörit eivät ole ajankulumista kovin tärkeäksi asiaksi räknänneet. Ehkä rautaperseajo ei ole ollut heillä mielessään suunnitelmia tehdessään... No, otinpa sitten rannekellon kädestäni ja sujautin sen tankkilaukun karttataskuun. Siitä näki ainakin vähän viitettä, mitä kello oli. Pieni kellotaulu ei kylläkään ihan tarkasti näkynyt jo monessa mukana olleen tankkilaukun muovitaskun läpi.

Matka eteni mukavasti ja liikenne väheni koko ajan pohjoista kohti ajellessa. Reitti kulki Tampereelta Jyväskylään ja nelostietä ylöspäin. Ihastuneet ilmeet jyväskyläläisten pikkupoikien naamoilla kertoivat, että hyvältä kuulosti Hyosungin pakoäänet, vaikkei tässä pyörässä tehoputkea ollutkaan. V2 -saundit on aika kohdallaan orkkiksessakin, varsinkin kun koneen päästää isommilta kierroksilta moottorijarrutukselle.

Rosterisessa takapuolessani alkoi tuntua välillä jonkinsorttista puutumista jo matkan tässä vaiheessa, tai sitten vaan kuvittelin niin. Ei kai se nyt oikeasti voi puutua! Pieni kikkailu satulassa auttoi heti ja ajoasentoa pystyy tässä pyörässä muuttamaan ainakin tämänkokoinen kuski monella eri tavalla. Välillä istuin niin takana kuin pääsin ja sain näin jaettua painoa myös takareisille, samalla käsivarret lepäsivät. "Imatra-asennosta" taas siirsin takapuoleni niin eteen satulassa, että pystyin oikaisemaan selän ja hartiat istuen kuin kirkon penkissä. Pitää kuitenkin muistaa, että liiallinen akrobatia voi koitua kohtalokkaaksi. Ehdottomasti paras tapa voimistella on pysähtyä ja sitten hyppelehtiä ja venytellä kunnolla. Varsinkaan kunnollista venyttelyä ei kannata pitkillä reissuilla unohtaa.

Oulua lähestyttäessa alkoi tulla vastaan jokkiskaravaani. Pellossa pidetyt "poikkinainti"-ajot olivat loppuneet ja jokkiskansa matkalla kotiin. Jos jonkinsortin yhdistelmää näkyi olevan liikkeellä, parhaimmissa remeleissä oli tavallisen ooppelin perässä pitkä traileri, jossa kaksi jokkista peräkkäin. Aika paljon näköjään saa kiloja joidenkin henkilöautoilla vetää... mikäpä siinä. Minulla matka jatkui kohti Kemiä, jossa taas hyppelytauko ja tankit täyteen minulle ja Hyosungille.

Nyt oltiinkin sitten jo poronhoitoalueella ja se tietäisi ylimääräistä skarppausta illan ja yön tunteina. Pimeää ei heinäkuussa Lapin yössä ole, mutta vähän ilma kuitenkin viileni auringon painuessa horisontin korkeudelle. Paikka paikoin aurinko paistoi ihan suoraan edestä, ja matkavauhdin joutui hidastamaan miltei olemattomaksi. Juuri, kun ensimmäisen kerran kunnolla sokaistuin, hyppäsi se suurisarvinen poikamiesporo tielle. Miten voikin olla, että heti kun näkyvyys on olematon, jotain äkkinäistä tapahtuu? Onneksi matkaa poroon oli kuitenkin sen verran, etten joutunut selvittämään Hyosungin jarrujen ihan viimeistä tehoa. Poro päätti nimittäin pysähtyä, eikä tullutkaan tien yli. Siinä se toljotti vastaantulijoiden kaistalla suurine sarvineen, kun hiljaa ajoin sen ohi. Kai se varoitti minua muista sukulaisistaan. Kiitos sille siitä.

Muitakin sarvipäitä nimittäin liikkui välillä yksinään ja välillä laumoissa sen verran tiheästi, että paikalliset huivipäämummot pyyhkäisivät vähän väliä minusta ohi autoillaan, sillä tarkoituksenani oli kuitenkin tuoda Hyosung ja itsenikin ehjänä takaisin etelään ja hidastin vauhtia. Sama ilmiö on kyllä havaittavissa myös talvella, eteläneläjältä on loppunut luonto paikallisten vauhdissa!

Napapiirillä tankkaus ja matka jatkui kohti Sodankylää. Rovaniemellä lämpömittari näytti +16 astetta puolen yön paikkeilla, joten ei hassumpi ajokeli. Aamuyön tunteina lämpötila laski vielä vähän ja lisäsin vaatetta ajopuvun alle yhden kerroksen. Pieni viileys piti virkeyttä yllä ja ajo maittoi mukavasti Sodankylään, jossa taas tankkaus, kuitti, evästä, hyppelyä ja käännös takaisin etelään päin.

Ja ei kun takasin

Aurinko jäi nyt selän taakse ja nousi sieltä pikkuhiljaa ylöspäin. Lämpö tuntui selässä mukavalta. Tuli vähän ikävä kahvanlämmittimiä, jotka tähänkin pyörään kannattaisi ehdottomasti asentaa pitempiä reissuja ja vaihtelevia kelejä ajatellen. Napapiirillä juttelin paikallisen nuoren miehen kanssa hetkisen, sillä hän tuli huoltoasemalta ulos juoksujalkaa, ja kyseli mikä ihmeen pyörä sulla oikein on. Mielelläni esittelin Hyosungia kaverille, ja hän kehui kovasti pyörän ulkonäköä ja ihmetteli sen outoa nimeä. Vielä kun hän kuuli pyörän edullisen hinnan, alkoi silmissä näkyä dollarin kuvia kuin hedelmäpelissä ja hän poistui yhtä nopeasti kuin oli tullutkin kertomaan suurta uutista kavereilleen. Kohta parikymppisiä pipopäitä oli Shellin ikkunassa iso porukka todistamassa herkullista mutta varhaista salmiakki / pillimehu –aamiaistani Hyosungin seurassa.

Pyörä pelasi hyvin ja joka kerralla liikeelle lähtiessä sen kokoonsa nähden erinomainen alavääntö sai minut hymyilemään. Väsymys ei painanut jäsenissä ollenkaan niin kuin olin odottanut ja pienet puutumiset häipyivät voimistelemalla pois. Kemissä Battery-tankkaus ja pienet tirsat ennen Oulua olevalla levähdysalueella tekivät tehtävänsä ja virkistynein mielin jatkoin matkaa kohti etelää. Jostain syystä aina Rovaniemen eteläpuolella pohjoisesta päin tullessa tuntuu, että kohta ollaan jo perillä... Oulussa tunne vaan voimistuu ja loppumatka etelä-Suomeen menee heittämällä. Onhan se kartastakin katsottuna pelkkää alamäkeä...

Välillä huomaan, että Hyosungin kone on alkanut rykimään ihan kuin bensan loppuessa, kun kierrokset ovat 6000 – 7000 rpm:n paikkeilla. Johtunee vaan uutuuden kankeudesta, tai sitten olen saanut joltain bensa-asemalta tankkiin roskaa, joka kurlaa kaasuttimissa. Mene tiedä, mutta ilmiö haittaa välillä kiihdyttämistä, vaikken rääkkääkään vieläkin sisäänajossa olevaa konetta. Toisaalta loppumatkasta sisäänajokilometrit ovat jo hyvinkin täynnä.

Kierrokset ovat satasen mittarinopeudessa viidentonnin paikkeilla. Punarajaan on matkaa toinen mokoma, joten melkoisesti tämä pieni V2-kone kiertää. Isompien kierrosten antama teho jää maantiellä kokeilematta, mutta normaalissa matka-ajossa kone jaksaa vääntää reippaasti vitosella kaikki eteen tulevat mäet ylös. Kutonen on tarpeellinen lähinnä moottoriteillä. Myös ohituksiin lähtö onnistuu sillä matkavaihteella, mikä sattuu päällä olemaan, vaikkakin parin pykälän pudotus tuo tarvittaessa rutkasti lisätehoa.

Bensamäärän merkkivalot tuntuvat toimivan tarkasti. Hyosungissa ei ole bensamittaria, vaan kaksi merkkivaloa, joista ensimmäinen syttyy, kun tankki on puolillaan ja toinen on tavallaan "varatankin" merkkivalo, ja senkin sytyttyä pääsee vielä varmasti tankille asti ainakin eteläisemmässä Suomessa. Kulutus on siinä 5 litran molemmin puolin nopeudesta riippuen. Tankkiin mahtuu 17 litraa, joten toimintasäde on hyvinkin 300 km, mikä riittää yleensä jo hyvin pitemmilläkin matkoilla.

Hyosungin moottorin käyntilämpötila pysyy koko ajan melko alhaisena kuumasta kesäpäivästä huolimatta. Mittari näyttää juuri ja juuri kolmannesta "valkoisesta" alueestaan. Jäähdyttäjä on isokokoinen, mutta niin on flektikin, joka ei tällä reissulla kertaakaan pörähtänyt käyntiin edes hitailla tietyöosuuksilla. Hitaastikaan ajaessa lämmöt eivät nousseet normaalista, joten jäähdytin hoitelee hommansa kiitettävästi.

Kunnollisia mutkateitä ei tälle reitille satu, mutta ne muutamat tiukemmat mutkat, joita varsinkin Lapissa tielle on eksynyt, Hyosung ottaa vakaasti vaappumatta. Pienet asfaltin halkeamat ravistelevat kyllä vähän keulaa, mutta kun oppii ajamaan rennosti eikä puutu kaikkiin vemputuksiin, homma sujuu kaikkein parhaiten. Ei se pyörä karkaa minnekään, vaikka ottaa sarvista rennomman otteen ja lakkaa puristamasta turhaan. Käsien puutuminen johtuu ainakin itselläni yleensä siitä, että puristan kahvoja esim. silloin kun ilma viilenee ja alkaa tulla vilu. Rentoutumisharjoitukset ajaessa auttavat sekä kylmyyttä että puutumista vastaan.

Polvikulma on melko tiukka, muttei äärimmäinen. Hyosungia on moitittu tästä, mutta kuskin pituudella on varmaankin asiassa suuri merkitys. Minulla ei ole minkäänlaisia ongelmia tämän asian kanssa. Ehkä kaikkein pisimpien kuskien ei kannata tämän kokoluokan pyörää ajatella muutenkaan. 160 cm / 55 kiloa sopii Hyosungin satulaan ilman kenkälusikkaa ja olo tuntuu hyvältä vielä 1600 kilometrin jälkeenkin.

Etujarru ei tunnu enää niin tunnottomalta. Ikään kuin se olisi muuttunut huomattavasti tehokkaammaksi matkan edistyessä. Tottakai uusi pyörä on jarrujenkin osalta "sisäänajettava" mutta nyt tuntuu, että kontaktipinnat tarttuvat toisiinsa paljon paremmin kuin aluksi. Edelleen kahvaa joutuu puristamaan normaalia suuremmalla voimalla, mutta se ei enää häiritse. Tähänkin tottuu, ja kuten sanoin jo edellä, riittää Hyosungin jarruteho hyvin normaaliin matkantekoon. Urheilullinen ajo / rata-ajo on sitten asia erikseen, eikä minulla tällä kertaa ole mahdollisuutta kokeilla pyörää radalla. Toivottavasti kuitenkin joskus.

Näitä ajatellessa päätän jatkaa ajoa vielä 1600 kilometrin täytyttyä, sillä Hyosungilla ajaminen tuntuu lystiltä edelleen, eikä kroppa laita hanttiin. Kaikki toimii.

Jyväskylä lähestyy, ja tietyöt hidastavat matkantekoa. Useassa kohtaa on käytössä vain toinen kaista ja punaisissa valoissa odottaminen on tuskallista. Kello käy ja pulssi nousee. Kaiken lisäksi pitää jurnuttaa ison katepillarin takana, koska vastaantuleva autojono on katkeamaton ja miltei seisoo paikoillaan osin meidän kaistalla, koska pientareetkin ovat remontissa. Ohi ei pääse ennen kuin latu aukeaa katepillarin vihdoin päästyä tieltä omiin hommiinsa. Siinä menivät ehkä ratkaisevat minuutit hukkaan reissun onnistumisen kannalta. Aika tulee todennäköisesti loppumaan kesken pidempää rautaperseajoa ajatellen. No, 1000-mailinen on jo hanskattu!

Loppumatka sujuu suuremmitta ongelmitta, mutta juuri kun olen huokaisemaisillani helpotuksesta, alkaa Hyosung rykiä niin että uskon sen sammuvan siihen paikkaan. Bensaa on yli puoli tankkia, joten sen vähyydestä ei ole kyse. Nopeus putoaa alle sadan moottoritiellä, tiputan pari vaihdetta alaspäin ja kaasuttelen vähän kytkin pohjassa. Kylmä hiki nousee selkäpiihin. Pari kilometriä enää jäljellä. Ei voi olla totta. Nyt et kyllä minua tähän jätä, ajattelen ja samalla Hyosungin yskä alkaa helpottaa. Onnekseni se vielä virkoaa ja pääsen perille. Kysymysmerkiksi jäi, mitä se mahtoi nielaista, vai rasitusastmako vaivasi...

Vielä matka jatkuu Valkeakoskelle ja Moto-Parkkiin. Hyosungin mittarissa on nyt vähän yli 2000 km. Pojat tiskin takana todistavat Iron Butt -ajon päättyneeksi.

Ja vieläkin olisi kiva ajaa. Olo on onnellinen reissun onnistuttua, vaikkakin virallinen kilometrimäärä selviää ajotarkastuksessa vasta myöhemmin. Oikeastaan voisin ihan hyvin lähteä samaan reissuun uudelleen vähän nukuttuani, mutta pyörä on sovittu palautettavaksi ja uusi reissu jääköön haasteeksi tulevaisuuteen.

En voi muuta kuin todeta, että Iron Butt-ideologia täyttyy erinomaisesti myös Hyosungin kohdalla. "Moottoripyörät on tehty ajettaviksi."

Suosittelen vilpittömästi Hyosungiin tutustumista, jos olet etsimässä kohtuuhintaista ja pienehköllekin kuskille sopivaa yleispätevää moottoripyörää. Minusta Hyosung GT-650 Comet tarjoaa erinomaisen hinta/laatusuhteen ja tuntui pitkässäkin reissussa mukavalta ajaa. Vääntöä riittää ja uskon sen selviävän väsymättä repsikankin kuljettamisesta. Lisävarusteita löytyy kaikensorttisia ja osa Suzuki SV 650:een tarkoitetuista palikoista sopii myös Hyosungiin. Ovathan ne melko läheistä sukua toisilleen.

Aika näyttää, miten Hyosungin tekniikka kestää. Joka tapauksessa työn jälki on siistiä, eikä pyörä näytä eikä tunnu miltään halpatuontivekottimelta. Onnistunut paketti. Maalipinta on vähän herkkä naarmuuntumaan, mutta vilkaisu hintalappuun antaa monia tällaisia asioita anteeksi.

Hyosungin Plussat

• Moottorin kokoonsa nähden mahtava vääntö (68,1 Nm/7500 rpm )
• Hallintalaitteiden selkeys, helppokäyttöisyys ja täsmällisyys
• Pyörän kohtuullinen paino (kuivapaino 185 kg)
• Matala istumakorkeus ( 780 mm )
• Ketteryys pienissä nopeuksissa / pihoissa / parkkipaikoilla
• Erinomainen hinta/laatu -suhde

Hyosungin Miinukset

• Jarruteho keskitasoa, vähän rumpujarrumainen tunnelma
• Takajousituksen tönkköys, vaimentimen säätömahdollisuus olisi tarpeen
• Rungossa esiintyvä pieni levottomuus kovemmissa nopeuksissa
• Kello puuttuu mittarivarustuksesta
• Tankin maalipinnan naarmuuntumisherkkyys, jota voisi kutsua paremminkin maalin nopeaksi kulumiseksi.

Käyttämäni ajovarusteet

Ajoasunani oli jo muutaman vuoden palvellut Hanxin edelleen vedenpitävä ajopuku. Puku on mittatilauksena teetetty ja yhteisiä reissuja meille on kertynyt n. 100 000 km verran n. 5 vuoden aikana. Kokemus on osoittanut, että hinta/laatu –suhde on Hanxilla kohdallaan ja pukua on jopa korjattu veloituksetta. Halusin polvisuojat vähän alemmas ja lähetin pöksyt aikoinaan Hanxille, josta ne veloituksetta tulivat korjattuina takaisin. Suojat pukuun sain valita itse, ja vähän selkävaivaisena valitsin melko kookkaan selkäsuojan, joka myös viileämmillä keleillä lämmittää mukavasti.

Kenkinä oli uudekkaat Oxtar Gore-Tex saappaat, jotka tuntuvat toimivan hyvin. Tässä reissussa vettä ei tullut tippaakaan, mutta muulloin kovissakaan kuuroissa vesi ei ole eksynyt kenkään sisälle. Kylmällä ilmalla Gore-kengät tuntuvat lämpimiltä jalassa, eivätkä ihan mahdottomasti hiosta helteessäkään, kunhan niihin ei tunge sisään sitä puuvillaista tennissukkaa. Villasukka tai jonkinlainen vaellus- yms. sukka sen sijaan ei kastu hiestä vaan pitää jalat kuivempana. Villasukka toimii kelissä kuin kelissä!

Kyparä oli myös jo vuosia palvellut perus-Arai. Aurinkolasit mahtuvat hyvin kypärän sisään, mutta muuten kypärä on sen verran jämpti, että poskilihat painuvat hampaita vasten pitkillä reissuilla niin, että tuntuu vielä pari päivänkin päästä...

Hanskat olivat vanhat Jollisportin Gore-Tex –hanskat, jotka ovat kestäneet ihan uskomattoman määrän kilometrejä. Nämä hanskat pitävät edelleen vettä ja ovat olleet kädessäni ihan aikuisten oikeesti n. 150 000 kilometriä. Nyt ne alkavat kämmenpuolelta kulumaan puhki jarru-ja kytkinsormien kohdilta, mutta vesi ei mene sisään vieläkään. Uskomattoman hyvä ajotuntuma, sillä hanska on melko ohut, mutta TOSI lämmin. Uudemman mallin Gore-hanskat hävetköön omaa surkeuttaan. Nämä maksoivat markka-aikaan n. 700 mk, mutta ovat kyllä palvelleet koko rahan edestä. Hyvään kannattaa sijoittaa, näitä vaan ei taida enää löytää mistään. Kuvalta Jyväskylästä löytyivät nämä aikoinaan.

Väliasuna toimi hyvin tavallinen iholta kosteutta pois siirtävä keinokuituinen urheilukerrasto. Näiden asujen tuomaa mukavuutta ajoon en uskonut ennen kuin itse kokeilin ja hyväksi havaitsin. Tuntuu järjenvastaiselta pukea pitkät kalsarit ja pitkähihainen paita päälleen kovalla helteellä, mutta simsalabim! Iho pysyy ajaessa kuivana ja kerrasto välittää ihosta erittyvän kosteuden Gore-puvun läpi taivaan tuuliin. Usko tai älä. Lisäksi pieni kosteus, joka paidan selkämykseen jää, haihtuu hetkessä pois, kun riisuu takin päältä. Tähänkin asuun kannattaa sijoittaa vähän, sillä siitä on iloa monessa muussakin aktiiviliikunnassa ja reissuissa se on helppo pestä ja materiaali kuivuu nopeasti. Pois T-paidat ja muutkin kosteutta keräävät puuvillapaidat Gore-sukuisten ajopukujen alta!

Kylmyyttä vastaan kannattaa hankkia kunnollinen Fleece-asu. Urheilukaupoista saa kohtuuhintaisiakin fleecejä, jotka kestävät satoja pesukertoja nyppyyntymättä ja sikistymättä. Nämäkin asut kuivuvat nopeasti ja auttavat myös kosteuden välittämisessa pois iholta. Fleece tuntuu kosteanakin lämpimältä, vähän kuin villasukat.

Kerrospukeutuminen on kova sana myös moottoripyöräreissussa.

Sapuskaosasto

Eväitten suhteen kannattaa kuunnella omia tottumuksiaan ja mielitekojaan. Tähän ei ole olemassa yhtä ja ainoaa oikeata ohjetta, mutta sellaisena pidettäköön matkan aikana kovin raskaiden ja runsaasti hiilihydraatteja sisältävien ruokien välttämistä.

Omalla reissullani söin kuitenkin ennen lähtöä pottumuusia ja riistakäristystä runsaan salaattiannoksen kera, mutta tämä antoikin energiaa pitkälle iltaan. Lähtö tapahtui aikaan, jolloin normaalistikin nälkä on suurimmillaan, ja laskin viisaammaksi syödä kunnolla kuin ajaa alusta alkaen nälässä. Kesken matkan pottumuusia ehkä kannattaa välttää, koska sen sulattelu vaatii veronsa ja usein alkaa nukuttaa ankarasti.

Lisäksi minulla oli mukana tankkilaukussa jugurttia, pillimehuja, vissyä ja tavallista vettä, suklaata ja salmiakkia, välipalakeksejä ja pari tölkkiä energiajuomaa. Salmiakki on minulle se piristysruiske ja samoin mikä tahansa pitkäkestoisen pastillin imeskely on ihan mukavaa puuhaa ajellessa. Mieleen tulee muinainen purkkamainos, jossa rekkakuski tokaisi, että "PK auttaa keskittymään!"

Näiden eväiden lisäksi join useita kupillisia kahvia ja söin pari juustosämpylää huoltoasemilla. Kinkkusämpylässäkin saattaa piillä nukutuslääkettä juustosämpylää enemmän... Tärkeää on kuunnella itseään, ja syödä sitä mikä tuntuu hyvältä. Juominen on myös tärkeää varsinkin helteessä. Nestetasapaino järkkyy salakavalasti pitkien istuntojen aikana, ja joka pysähdyksellä kannattaa kulauttaa vaikkapa ihan vaan vettä. Energiajuomien liiallinen siemaileminen saattaa aiheuttaa jopa kiireen pusikon puolelle, sillä niiden "laksatiivinen" vaikutus ei ole humpuukia suurina määrinä käytettynä. Näistä yhdistettynä nihkeän nahkapuvun päälle vedettyyn vanhaan sadepukuun olen joskus kuullut karmivia tarinoita... Järjen käyttäminen on tässäkin valttia.

Matkasuunnitelma

Olen yrittänyt Iron Butt-ajoja suunnittelevia ystäviäni neuvoa ehdottomasti suunnittelemaan reittinsä tarkasti etukäteen. Itselleni meinasi silti käydä niin perinteisesti, että tietyöt ja auringon paiste aamumöisessä Lapissa olivat koitua reissun onnistumisen kompastuskiveksi. Olisin ihan hyvin voinut ottaa nämä asiat paremmin huomioon jo etukäteen.

Samoin kilometrien riittävyys lopputarkastuksessa kannattaa etukäteen varmistaa, ettei ikävä yllätys ja oikaisumahdollisuus jossain monimutkaisen tiestömme kohdassa vesitä koko urakkaa. Katso sitä karttaa tarkkaan useamman kerran ja laske. Ja laske vielä uudelleen. Muista, että jokainen oikaisumahdollisuus pitää todistettavasti eliminoida pois. Genimap-ohjelma auttaa paljon tässä asiassa, mutta paperikartan kanssakin homma onnistuu. Jos matkasta jää puuttumaan muutama kilometri, syyllinen ei ole "se v-mäinen tarkastaja" vaan kyllä se on se sama tyyppi, joka sinua peilistä katsoo. Pyöräsi matkamittari heittää todennäköisesti vähintään 2 – 3 % , jotkut jopa 5% yläkanttiin.

Lisäksi jos mahdollista, kuittien saaminen kannattaa varmistaa etukäteen. Aloitus / lopetus paikkakunnat on hyvä suunnitella niin, että kylässä on useita kuittipaikkoja, jos se ainokainen automaatti ei pelaakaan tai kuittipaperi on loppunut.

Kaikki moottoripyörät on tehty ajamista varten. Iron Butt-ajoja on ajettu mitä mielenkiintoisimmilla moottoripyörämerkeillä ja malleilla onnistuneesti. Pidä kuitenkin mielessäsi, että pyöräsi jaksaa ihan varmasti pidemmälle kuin sinä itse.