Jossain päin Marokkoa.

Päivä ennen odotettua starttia kului liian nopeasti viime hetken hankintoja tehdessä. On se kumma miten paljon asioita jää viimeiselle päivälle, vaikka aikaa on ollut lähes vuosi, sillä ideahan alkoi poikia jo vuosi sitten syksyisellä Norjan reissulla ja päätös tehtiin kevättalvella: ettäkö minne? Vaikkapa Afrikkaan.

Normaalit aamutoimet 10.8 jonka jälkeen pakkasin pyörän kaveriani Ikosen Jaria odottaessa. Siitä sitten ajoimme Olympia-terminaaliin. Ukko ja pyörä maksoivat 46 euroa Sea Catilla yhteen suuntaan Tallinnaan. Tallinnaan saavuimme auringon paistaessa ja siitä suuntasimme nokan kohti Latviaa. Latvian tullissa jouduimme jonottamaan puolitoista tuntia. Latvian liikenne oli kaoottista. Pimeys yllätti Riian jälkeen ja menimme hotelliin yöksi. Hotelli maksoi 17 euroa ukko aamiaisineen. Pyöriä vartioi hotellin saksanpaimenkoira. Aamulla starttasimme kohti Liettuaa, jonka tullissa jonotimme tunnin ja sen jälkeen ajoimme Puolaan. Puolan tullissa vierähti puolitoista tuntia. Siellä sai varoa muuta liikennettä, kun autoilijat ajoivat kilpaa keskenään. Ajettiin pitkä päivä aamuyhdeksästä iltakahdeksaan, jolloin löysimme pienen hotellin kaupungista nimeltä Clechanow. Paikkaa piti saksalainen nainen puolalaisen miehensä kanssa. Huone oli siisti ja pyörät saatiin sisäpihalle ikkunan alle parkkiin. Siistiytymisen jälkeen menimme syömään ja parille oluelle. Kyllä uni maittoi.

Aamulla aikainen herätys, jonka jälkeen söimme maittavan ja runsaan aamiaisen. Pyörän pakkaus ja tankkaus ja sitten kohti Saksan rajaa. Saapuessamme Saksan rajalle odotti tulliin pääsyä kahdenkymmenen kilometrin rekkajono, josta viimeiset viisi kilometriä parijonossa. Pääsimme jonon ohi ja itse tulli oli kuitenkin nopea toimitus. Tuntui mukavalta tulla Saksaan, koska euro kävi maksuvälineeksi. Noin sadan kilometrin jälkeen aloimme etsiä leiripaikkaa. Kolmas camping vaikutti mukavalta ja sitä se myös oli. Teltan pystytys, suihkuun, ruoka ja pari olutta, sitten nukkumaan. Yö oli todella lämmin.

Seuraavan päivän ajo alkoi moottoritieosuudella, josta oli tulla farssi. Löysimme itsemme Puolan rajalta, ja tämän takia tuli kahdensadan kilometrin lenkki. Ei kun toiseen suuntaan, uudestaan kohti Etelä-Saksaa. Illalla löytyi Erlangen -nimisestä kaupungista leirintäalue, missä söimme suoraan puusta päärynöitä ja luumuja. Iltasella etsittiin kylästä postikortteja, muttei löytynyt, sen sijaan pari terassia kyllä löytyi. Takaisin teltalle ja syömään vielä ennen nukkumaanmenoa.

Aamulla jatkoimme kohti Ranskaa ja matka sujui joutuisasti. Illalla saavuimme Ranskan rajalle. Leiripaikka löytyi Atkirchin läheltä. Päivä oli ollut todella kuuma, auringonlaskun jälkeenkin oli vielä noin 30 astetta lämmintä. Mutta onneksi olut oli kylmää!

Seuraavana päivänä ajoimme Lyonin ja St Etiennen kautta Lepyyhyn, jossa myös yövyttiin. Leirintäalueella oli Pizzeria, jonne menimme syömään. Tarjoilija oli umpiranskalainen, pizzankin saaminen tuotti tuskaa ja vasta kolmannella sanomisella meni perille. Päivään oli mahtunut myös eksyminen toisistamme. Muutaman tunnin sekoilun jälkeen löysimme taas toisemme tekstiviestien avulla. Joten meinasi jo hermot mennä. Tarjoilija tarjosi meille parit oluet hyvitykseksi. Yöllä oli vaikea nukkua kuumuuden takia.

Aamu sarasti pilvisenä mutta lämpimänä. Ei muuta kuin pyörien päälle ja serpentiinitietä ylös ja alas. Ostimme patongit pikkukylästä ja keitimme kahvit taukopaikalla.

Aamupalaa nauttimassa.

Matka jatkui Välimeren rannikolle. Rannikko oli täynnä väkeä ja joka paikassa oli autoja. Lämpötila oli 35 astetta. Leiriydyimme lähelle Agdeaa. Yöllä oli rankkasade ja kova ukonilma. Aamulla joka paikka oli kurainen ja ilma oli hiostavan kuuma. Syötiin croissantit ja kahvit päälle ja matka jatkui Espanjan suuntaan sateessa, joka muuttui rajuilmaksi. Salama iski noin sadan metrin päähän meistä tienpenkkaan. Paikalta nousi savua, muttei tulta. Espanjaan tultaessa keli muuttui pikkuhiljaa kuivemmaksi. Tie jatkui upeana kohti Lleidan kaupunkia. Reissun komeimmat tiet tähän asti ja maisemat olivat myös hienot. Yövyimme Fragassa mukavassa campingissä, jossa paikallinen trubaduuri soitti kitaraa ja lauloi. Tunnelma oli miellyttävä ja rento ja kalja oli kylmää, jonka seurauksena pääsimme seuraavana päivänä vasta puolen päivän maissa liikkeelle. Muutaman ajotunnin jälkeen alkoi hiukoa, joten menimme syömään läpi ajamamme kylän paikalliseen ravintolaan. Kieliongelmien takia saimme hillittömän aterian, joka sisälsi alkusalaatin, makaronia tomaattikastikkeessa, porsaanlihapihvejä kaksi kpl per nenä ja ranskalaiset perunat, jälkiruokaa ja kahvit. Koko ateria maksoi yhdeksän euroa. Ei ihme, että Espanjassa vietetään siestaa. No, mahat täynnä kohti Gandesaa. Taukopaikalla paikallinen pyöräilijä pysähtyi juttelemaan kun huomasi että ollaan Suomesta. Kävi ilmi, että hänen tyttärensä on suuri HIM -fani ja hän oli etsinyt lippuja Barcelonan konserttiin. Ajoreittimme vei meidät Ampostan lähelle, ja sieltä löysimme campingin jossa vietimme yhden päivän uiden ja pyykkiä pesten.

Seuraavana aamuna jatkoimme matkaa sisämaahan päin, koska rannikko oli aivan tukossa turisteista.

Etelä-Espanjassa taukopaikalla.

Saavuimme muutamien päivien ajon jälkeen Espanjan eteläkärjessä sijaitsevaan Algecirasiin, josta hankimme laivaliput, 67 euroa edestakaisin ja paluu voimassa vuoden. Gibraltarin salmen ylitys kesti 35 minuuttia. Saapuminen Afrikan puolelle Geutaan sujui hyvin, mutta etsiessämme tullia ajoimmekin harhaan ja jouduimme viranomaisten tiukkasävyiseen puhutteluun. He käännyttivät meidät takaisin Geutaan, josta haettiin oikeaa tietä Marokkoon ja tulliin ja löytyiväthän ne lopulta. Mutta sitten alkoivat vaikeudet. Tullissa kaapupukuinen mies ohjasi meidät sivuun ja alkoi neuvoa paperisodan kanssa. Ensin täytettyämme maahantuloilmoitukset vietiin ne ja passit leimattaviksi. Sitten täytimme erikseen lomakkeet ajoneuvoille, ja taas passin kanssa leimaukseen. Kun tarvittavat leimat oli saatu, aikaa oli kulunut noin kolme tuntia. Eikä siinä vielä kaikki, sitten oli itse tullitarkastus ja passit katsottiin jälleen kerran ja leimattiin. Huh-huh.

Marokon liput tervehtivät kulkijaa.

Kun saavuimme kaupunkiin nimeltä Tetouan, kohtasimme siellä erään Hassanin, joka tarjoutui opastamaan meitä eteenpäin oikealle reitille Taounateen. Siellä oli markkinat, joihin Hassan olisi meidät vienyt. Kaverini kysyi campingia, sekin kävi ja sovittiin, että mennään katsomaan. Camping oli ok, mutta sitten tapahtumat alkoivat luisua raiteiltaan. Koska minä en ollut halunnut häntä oppaaksi ja varsinkaan lähteä markkinoille, niin ääni muuttui kellossa eli Hassan vaatikin 300 dirhamia, t-paidat ja tupakkaa palveluksista. Tuntien väittelyn jälkeen kaverini antoi 100 dirhamia eli noin 10 euroa, mutta Hassan vaati minulta vielä t-paidan ja tupakkaa, mutten suostunut. Hassan toivotti mennessään hyvää päivän jatkoa ja Allahin suojelua, samalla kuitenkin manaillen ja nyrkkiä heiluttaen.

Elämää Marokon maaseudulla.

Taounatesta jatkoimme Marokon sisämaahan kohti Atlas-vuoristoa. Marokko oli Euroopan jälkeen vastakohtien maa. Kuolleita eläimiä koirista aaseihin lojui teiden varsilla. Aina pysähdyttäessä ja leiriydyttäessä oli kerjäläisiä ja kaupustelijoita ympärillä. Lompakostaan sai pitää hyvää huolta. Mutta maaseudulla oli rauhallisempaa ja asukkaat ystävällisiä. Pari päivää siellä vietettyämme polttoaine ja dirhamit kävivät vähiin, eikä missään voinut maksaa Visalla, joten jouduimme lähtemään kohti Atlantin rannikkoa Casablancaan turistialueelle. Sielläkään ei huoltamoilla Visaa tunnettu. Saimme neuvoteltua yhden huoltamon pitäjän kanssa, että voimme maksaa euroilla ja niin tankkasimme tankit ja varakanisterit täyteen. Mietimme mitä tehdä, koska olimme tehneet matkaa jo kolme viikkoa, joten päätimme kääntää nokan kohti pohjoista.

Bensaa etsimässä.

Ajoimme Atlantin rannikkoa seuraten Pohjois-Marokkoon. Saavuimme Tangeriin iltahämärässä ja siellä jouduimme elämämme suurimpaan liikenneympyrään, jossa kaikki kulkuneuvot, aasit, hevoset ja autot sekä jalankulkijat äänimerkkien säestyksellä pyörivät eri suuntiin. Tähän samaiseen ympyrään meidän oli kauhistukseksemme pakko palata kolme kertaa ennen kuin pääsimme oikealle tielle, koska opasteet olivat vain arabiaksi.

Eksyminen on helppoa Marokossa.

Pilkkopimeässä lähdimme ajamaan vuoriston yli Geutaan. Puolen yön paikkeilla saavuimme Geutaan, missä tullirumba alkoi uudestaan. Piti täyttää maastapoistumislomakkeet, ja kaivaa esiin jo maahan tullessa täytetyt lomakkeet, jonka jälkeen virkailija ohjasi meidät luukulle kolme. Joku virkailija ehdotti laittamaan passin väliin rahaa nopeammasta palvelusta, mutta emme suostuneet siihen, ja siitä saimme kärsiä pari tuntia paperisodassa viettäen. Ajoimme satamaan lähtöselvitykseen, joka sujui mutkattomasti. Laivan lähtöä odottaessamme nukuimme pyörien vieressä. Aamuyöllä saavuimme jälleen Euroopan puolelle ja tuntui kuin olisi tullut kotiin. Lähdimme ajamaan kohti Portugalia. Sevillassa eksyimme toisen kerran pahasti toisistamme ja illalla viimein selvisi tekstiviestien avulla, että olemme samalla tiellä, mutta toinen Portugalissa ja toinen Espanjassa. Monien viestien jälkeen matka jatkui jälleen yhdessä Portugalin Huelvaan. Siellä vietimme muutaman vuorokauden lepäillen.

Lauttaa odotellessa ehti ottaa torkut.

Kuumuus oli jatkunut kolmatta viikkoa todella kovana, kuten Suomessakin uutisissa kerrottiin. Kaverini alkoi valittaa oloaan ja joka paikkaa kuumotti ja vuoroin kylmäsi. Työterveysasemaltani rokotusten yhteydessä saadusta Matkalle -oppaasta oli nyt hyötyä. Oireet sopivat lämpöhalvaukseen ja samasta vihosta löytyi hoito-ohjeet, joiden avulla kaverini pikkuhiljaa toipui. Sitten alkoikin olla jo kiire kotiin päin, sillä lomanloppu alkoi häämöttää edessä.

Tarinaa riittäisi paljonkin, mutta kerrottakoon nyt kotimatkasta lyhyesti vain sen verran, että ajoimme neljässä vuorokaudessa Portugalin läpi Espanjaan, sieltä Ranskaan, Belgiaan ja Hollantiin, sitten Tanskan kautta Ruotsiin ja Tukholmasta laivalla Helsinkiin.

Kilometrejä kertyi 12000 ja rahaa kului yhteensä n. 900 euroa per ukko. Jos vertaa polttoaineen ja ruoan hintoja meidän hintoihin, niin ei Suomi sittenkään mielestäni kalleimmasta päästä ole.