Kipinä moottoroituihin kaksipyöräisiin sai alkunsa 60-luvun loppupuolella, kun veljeni hankki  Vespan. Silloin päätin, että minullakin on joskus tuollainen. Tosin siihen meni lukematon määrä vuosia ennen kuin se toteutui. Toki asia kyti mielessä ja sieltä se silloin tällöin nousi esiin. Vuoden 2005 syksyllä oli aika tehdä jotain ja vielä, kun Erja näki, että mies haikailee kuin sonni kevätlaitumella.

Olin sukkuloinut lukemattomia kertoja pyörien maahantuojien sivuilla ja sieltä se löytyi: Suzuki Burgman 400 maxiskootteri.  Suomalainen mies tekee sen, mikä pitää tehdä. Joten tilaus eteenpäin. Alkoi raastava odotus mutta onneksi sen katkaisi MP06 näyttely. Sinne Erjan kanssa Suzukin ympärille pyörimään. Olo oli kuin nuoruuden päivinä, kun pääsi pyörän päälle.

Miksi olin valinnut skootterin? Päätös johtui pelkästään siitä, ettei minulla ollut minkäänlaista kokemusta moottoroiduista pyöristä, mitä nyt 15 kesäisenä kavereiden mopokokeiluista. Halusin helpon aloituksen mahdolliselle uudelle harrastukselle: ei vaihteita vain kaasua, sanoisi komisario Palmu.

Ennen kuin uusi jäsen saapui kotiin niin, pitihän sitä hankkia kummallekin kunnon varusteet. Olikohan siinä enteilyä johonkin, mitä ei vielä oikein osannut pienessä mielessä ajatella?

Kyllä sitä tuli useamman kerran käytyä tutkimassa ajovarusteita ennen pyörän saapumista, samalta tuntui kuin pikkunassikkana, kun käytiin jouluna kurkkimassa ennakkoon, minkälaisia paketteja on tulossa.  Kun pyörä viimein saapui, niin voi sitä riemua, kun pääsi nautiskelemaan ajosta. Keula kohti Porkkalanniemeä sinne muiden motoristien joukkoon. Kilometrejä kertyi mittariin yksin ja Erjan kanssa.

Olin kuullut puhuttavan jostain rautaperseajosta ja taasen googlen kautta selvittämään, mistä on kysymys. Ei tarvinnut paljon miettiä, kun päätös oli tehty: 1000 mailia  pyörän päällä ja nauttimaan Suomen suvesta. Tulihan se melkein ajettua, matka jäi 4,5 km vajaaksi. Ei harmita yhtään, oli mahtava reissu, eikä jää varmastikaan viimeiseksi.

Etelä- Suomi tuli koluttua tarkkaan ja olin päättänyt tehdä uuden persajon kesäloman alkajaisiksi, nyt 1500 mailia hyväksytysti. Reitti aikatauluineen oli tehty, päivämäärä lyöty lukkoon, mutta sitten pari viikkoa ennen lomien alkua alkoi mielessä olemaan jatkuvasti sana VAIHTEET. En tiedä, johtuiko se siitä, kun  sain kuulla työkavereilta jatkuvasti, että ajelen skootterilla enkä millään moottoripyörällä. Puolustauduin, että rekisteriotteessa lukee moottoripyörä. Ei auttanut yhtään -  rummutus sen kuin jatkui. Johtuikohan rummutuksesta, että haave jostain muusta ajoi miehen taasen googlen kimppuun hakemaan  kauppiaiden sivuja. Sieltähän se löytyi ennen lomien alkua, Honda Pan European 1300. Sitä itse asiassa oli tullut katsottua eräällä levähdyspaikalla ja pyöränomistajan kanssa jutellessa vahvistui ajatus tuollaisen hankinnasta.

Niin se on, että suomalainen mies tekee sen, mikä pitää tehdä. Olin päätökseni tehnyt, kun ilmoitin Erjalle perheenjäsenen vaihdosta (kyse pyörästä).

Kauppoja alettiin hieroa Raahen Motocafen Marko Rasinkankaan kanssa. Kun Markolle oli selvinnyt mikä olisi tulossa vaihdossa, ja hinnasta päästy sopimukseen, niin loppu olikin sitten helppoa. Sovittiin aikataulut, milloin vaihto tapahtuu. Matkaan lähdin elokuun eka viikolla, suuntana Raahe. Perille päästyäni Suzukin mittariin oli kesän ajoissa  tullut n.5000km ja vastassa  oli, uusi Pannari. Papereitten teon jälkeen juotiin kahvit ja sain Koutosen Esalta hallintalaitteiden selvityksen. Näiden herrojen kanssa oli mukava tehdä kauppoja, suosittelen. RTG-paketin laitto sovittiin myöhemmäksi. Kone käyntiin ja nokka kohti Mikkeliä mökille, jossa odotti Erja, savusauna ja vihta.

Kaiken jännityksen ja siihen liittyvien lisämausteiden (paita ja pää märkänä) ja Raahessa harhaanajojen jälkeen pääsin tien päälle. Jälleen kerran, voi sitä riemua, kun pääsi nautiskelemaan ajosta, nyt oikealla moottoripyörällä. Pyörä ja kuski tutustuivat toisiinsa tuon matkan aikana. Tulihan siinä myös pyörähdettyä Erjan veljeä Mikkoa tapaamassa Kuopiossa. Mikon silmät olivat teevadin kokoiset, kun näki auringossa kiiltelevän Pannarin. Kenties Mikollakin kipinä hehkuen odottaa esilletuloa.

Mökille päästyäni käteeni tuli ensimmäiseksi appiukon tarjoama tuhti lasillinen viskiä, ja matkaselostuksen jälkeen saunan leppeisiin lämpöihin lihaksia huoltamaan. Saunan lauteilla appiukko innostui kertomaan omasta Jawa ajastaan. Sovittiin, että kyydit kyllä otetaan, mutta appiukko jättää sarvet väliin.

Kilometrejä kertyi ja taas tuli aika kääntää nokka  kohti Raahea. Tällä kertaa laitettiin RTG-paketti kiinni sekä tehtiin ensihuolto Pienkonehuollon Pentti Asukkaan toimesta. Olimme suunnitelleet Erjan kanssa, (joka oli sillä hetkellä Jyväskylässä) ajavamme peräkanaa Raaheen, minä pyörällä - hän autolla. Pyörä jätettiin Pentin hellään huomaan. Me jatkoimme Ouluun, jossa yövyimme ja nautimme pohjoisen kaupungin ilmapiiristä, ruuasta ja viinistä.

Pyörän hakuun lähdimme seuraavana päivänä. Pannari oli odottamassa valmiina Pentin luona  uusilla vermeillä varustettuna. Kello oli 17.30, kun keula suunnattiin kotia päin. Tiesin, että tällä matkalla joudun ajamaan täysin pimeässä, olihan ajankohta elokuun loppua. Minä edellä ja Erja autolla perässä. Olimme sopineet tietyt pysähdyspaikat, jossa huilataan, näin sai kumpikin ajaa omaa tahtia. Reitin olimme suunnitelleet siten, ettemme liikkuneet pääteillä, vaan menimme vähäliikenteisiä teitä pitkin. Siellä pimeässä ajaessa tuntui, että kymmenet silmäparit kiiluivat tien poskessa valmiina hyppäämään koska tahansa tielle. Ainoa läheltä piti tilanne oli, kun kissa toikkaroi tien ylitse. Siitäkin selvittiin säikähdyksellä ja kumpikin pääsi onnellisesti jatkamaan matkaansa. Siinä ajellessa pääsin testaamaan RTG pakettiin kuuluvia kahvan lämppäreitä, lämpötila kävi alhaisimmillaan +13 asteessa. Riittävillä tauoilla ja eväillä saavuimme perille Kirkkonummelle klo 02.30. Viimeiset 5km pääsi ajamaan kunnon kaatosateessa, muutoin keli oli kuiva. Perille päästyäni päätin, että pimeän ajoa pyrin välttämään niin paljon kuin vain on mahdollista.

Kilometrejä Pannarin mittariin kertyi kaiken kaikkiaan loppukesän ja syksyn aikana 5100 km.
Nyt kun talven selkä on taittumassa, jos se talvi nyt edes tulee, olo on jälleen kuin sonnilla kevätlaitumella. Suunnitelmia on tehty tulevan kesän varalle, mutta siitä sitten oma tarinansa.

Markku Santala