Sarjassa "omia virveleitä ja oivia menopelejä" esittelemme tällä kertaa keräily-yksilön nimeltään Gilera (Nuovo) Saturno Bialbero 500, jonka alkujuuret juontavat kauas menneisyyteen, aina pre-war aikaan 1940-luvulle asti. Tällöin valmistettiin ensimmäiset kuusi Saturnoa (Modello Competitzione), joiden moottoritestit suoritettiin jo 1939 alussa.

"Mighty Gilera, you are a dream, you are the spring" kumpuavat menneisyydestä hymnin sanat, jotka ylpeänä yhdistävät ne motoristit, joiden intohimoisena siteenä on kunnioitus tätä suurta merkkiä kohtaan.

Mistä kaikki sai alkunsa?

Guiseppe Gellera (vaihtoi sukunimensä mainosväen toivomuksesta Gileraksi, ja nimen vahvisti Italian kuningas Vittorio Emanuele III vuonna 1939), s. 1887 Zelo Buon Persicossa, Ala-Lombardiassa ja kuoli 1971 Milanon Arcoressa. Jo nuoresta pojasta lähtien Guiseppella oli iso intohimo koneita kohtaan. Siihen aikaan, 1900-luvun alussa piti intohimon ollakin melkoinen, kun huomioidaan tuon ajan rajalliset materiaalilähteet ja käytössä ollut (tunnettu) teknologia. Guiseppe sisäisti aikaisessa vaiheessa sen, että ilman oikeaa kouluttautumista ja kokemusta ei kovinkaan pitkälle voinut pötkiä. Niinpä hän aloitti harjoittelijana jo 15-vuotiaana Bianchilla, Moto Reve Italianalla sekä Bücher & Zedalla. Nämä olivat tuohon aikaan Italian moottoripyörävalmistuksen keskuspaikan, Milanon, tunnetuimpia merkkejä. Lisäksi Guiseppella oli myös ajajan lahjoja, koska hän voitti jo 1908 Bücherillään Como Brunaten mäennousukilvan.

Todellisuudessa Guiseppen parhaat saavutukset olivat ne erinomaiset pyöränrakentamis- ja mekaanikkotaidot, jotka kulminoituivat v. 1909 ensimmäisessä hänen nimeään kantavassa moottoripyörässä eli G. Gilera VT 317:ssä. Pyörä oli yksisylinterinen, 4-tahtinen, 317-kuutioinen ja sen kansiventtiilit oli toteutettu työntötangoin ja keinuvivuin. Pyörä ylsi yli 100 km/h vauhtiin, joka tuohon aikaan oli varsin huimaa, varsinkin kun huomioi, että moottoripyörät olivat tuolloin täysin jousittamattomia!

Jo 1920-luvulla saatiin sitten alan lehdistä lukea nuoresta teollisuusmiehestä, joka ajoi ja voitti kilpa-ajoja (Cremona Circuit, Milan-Naples, Lombardy ym.). Samaan aikaan Gilera asettui pysyvästi Milanon ulkopuolelle Arcoreen, jossa hän asui yli 80-vuotiaaksi asti. Tämä tehdas olisi nyt Euroopan vanhin, elleivät Piaggion määräämät puskutrakorit olisivat tasoittaneet tehdasaluetta 1990-luvun alussa. (Huom. esim. HD Shag in Milwaukee -mökki, since 1903, on re-produktiona näytteillä.)

Sillä välin Roomassa…

Kreivi Giovanni Bonmartini, suuri ilmailun ihailija ja kiivas fasisti, tapaa 1924 kaksi nuorta juuri valmistunutta insinööriä : Garlo Gianninin ja Piero Remorin. Nämä kaksi nuorta rakentavat pienen pienessä pajassaan voimalaitteen, joka sekoittaa pakan perusteellisesti pitkälle kantavin seurauksin! Syntyy 500 cc rivinelonen GBR ja myöhemmin, vuonna 1926 OPRA, joka aloittaa kilpa-ajoissa 1927. Mysteeristä…

Vuonna 1929 firma joutuu selvitystilaan. Mysteeri jatkuu aina vuoteen 1935, jolloin mukaan liittyy myös Piero Taruffi, mies joka muuttaa nelisylinteristen historian. Nimenä oli OPRA-CNA. Vuonna 1935 Tripolin Grand Prix’ssä saa tulikasteensa Rondine (engl. Swallow), Italian kyläpääsky. Rondinen moottori on jopa tämän päivän mittakaavassa sensaatiomainen: 4-syl., yksi Weberin 40 mm kaasutin, 2 venttiiliä per sylinteri, 494 cc, 52 mm poraus, 58 mm isku. Lisäksi 3-akselinen Rootsin ahdin. Teho 76 hv / 7.200 /m.

Vuonna 1936 Gilera saa materiaalin, joka kuului aikaisemmin Rondine-CNA:lle. Moottorin kehitys aloitetaan välittömästi tähtäimessä Euroopan Mestaruus ja tavoitteena uudet nopeusennätyslukemat. Vuonna 1939 Gilera-Rondine saavuttaa 274 km/h (kilometri lentävällä lähdöllä) ja 13.4.1939 205.202 km/h 50 km, 50 miles, 100 km ja 100 mi. Sillä välin Taruffi saavuttaa kolmannen sijan Ruotsin GP:ssä 1937. Tästä alkaa 1939 Gileran Rondine 500 historia, joka stoorina vertaansa vailla ja vaatii ehdottomasti oman kappaleensa tässä historiikissa. (Mm. 1940: 250 cc nelikko, kasetti-vaihdelaatikko, nyt jälleen käytössä GP-pyörissä.)

Toinen maailmansota katkaisee tarinan, 1940 Italia liittyy sotaan ja sotavuosina toiminta on lähes pysähdyksissä. Vuosina 1950-57 saavutetaan kuusi voittoa 500 GP-sarjassa (ks. MM-GP-TT voittajat). Rondinen eli pääskysen voittoputken katkaisee vasta 1956 John Surtees MV-Agustallaan. Vielä 1957 rikkoi Bob Mc Intyre Gilera-4, 500 Rondinella maagisen 100 mi/h keskituntinopeuden Isle of Manin TT-ajoissa (101,12 miles per hour).

Virallisesti vuosi 1957 oli tehtaan viimeinen, koska Guiseppen poika, Ferruccio Gilera kuoli samana vuonna. Samalla vetäytyivät myös Mondial ja Moto Guzzi GP-kilvasta, mutta Rondinella kilpailtiin menestyksekkäästi yksityispuolella aina vuoteen 1966: 40 v. iässä Modena Grand Prix’ssä ajoi Remo Venturi. Saman kilpailun voitti nuori lupaus Giacomo Agostini MV-Agustalla, tuleva MM-voittaja. Taulukot puhukoon puolestaan: MV:lle 17 peräkkäistä voittoa!

Re-productio Gilera-4 on nähtävillä Sammy Miller –museossa Milford On Seassa Isossa-Britanniassa, hinta n. 400000 mk, ei veroja! Originaaliversio on Piaggion museossa. Vuoden 1966 alkuperäisessä versiossa yli 12000 rpm, 67 hv, 125 kg, 500.

"Ei Rondineen ei ole varaa, täytyy tyytyä 1-sylinteriseen"

Saturno-mallin 1-sylinterisen uljas kulttuuriperimä alkaa vuonna 1940, jolloin valmistuu yhteensä kuusi kappaletta Gilera Saturno Competizione –mallia. Sodasta Gileran tehdas selviää vähäisin menetyksin, kun esim. Benelli menettää aivan kaiken! Arcoren Gilera Factory oli vielä 1939 koko Italian toiseksi suurin: yli 700 työntekijää. Heistä oli 1946 jäljellä 150 henkilöä. Kiitos Guiseppen nerouden, heti sodan päätyttyä syntyy Monza and Brianza Industrial Assiociaton. Valmistus alkaa jälleen 1945 jälkipuoliskolla ja 1947 Gilera LTD –nimellä rekisteröityneellä yrityksellä on toimisto osoitteessa via Durini 14, Milano. Mallit olivat ennen sotaa suunnitellut Saturno 500 ja pienempi painos Nettuno 250. Kilpatoimintaan osallistuttiin jälleen (vanhalla?) nelisylinterisellä, mutta nyt uusien sääntöjen takia ilman kompressorin tuottamaa lisätehoa.

Vuoteen 1950 mennessä (kiitos 125 cc mallien) oli tehdas kasvanut 700 hlöä suuremmaksi kuin v. 1939. Saturnoa siis valmistettiin 1946-1958. Muun muassa 1947 valmistui jo yli 1000 siviili-Saturnoa, yht. näitä valmistettiin yli 6000 kpl! Jo 1951 siinä oli teleskooppietuhaarukka, ja Gileran patentoima vetojousitakahaarukka kitkalevyvaimennuksin oli vaihtunut erillisjousitukseen nesteiskunvaimentimin. Saturnon "Twin Cam" motocross-versiota (Ettore Villa) valmistettiin kilpakäyttöön vuosina 1951-60. Sillä voitettiin Italian kansallisen crossimestaruus 500 cc luokassa vuonna 1955.

Myös vuonna 1951 sai syntynsä Saturno Piuma (engl. Plume), joka taisteli kilpailukykyisenä mm. aikalaistaan Norton Manxia vastaan. Vauhdit olivat jo reilusti yli 200 km/h. Koska G. Gilera vetäytyi kilpailutoiminnasta 1957, jatkoivat Saturnot etenkin kansallista voittokulkuaan yksityiskuskien käsissä. Vuonna 1953 syntyi Saturno Bialbero Copetitzione. Ylipäätään Saturnoa valmistettiin yht. 24 eri versiota, mutta sitä eivät aikakirjat kerro, miten valmistus jakaantui Touring-, Sport-, Racing- ja Military-mallien osalta. Viimeisessä Gilera Saturno Sport –moottoripyörässä oli mm. Fiat-velho Carlo Abarth’n suunnittelema pakoputkisto: kaksi ulostuloputkea yhdestä vaimentimesta! Vuosina 1956-67 tuli kilpapuolelle myös huimia 125 cc 4T twinejä, jotka asettivat kovan vastuksen japanilaisten kilpapiikeille.

Vuoden 1958 jälkeen siirryttiin tuotantopyörissä pienempiin iskutilavuuksiin: 125, 150, 175 cc jne. Malleja (esim. kuuluisa Giubileo tai Gilerino-skootteri v. 1962 ennen Piaggio-kautta) on niin runsaasti, että ne ansaitsisivat oman ylistyksensä, kun nyt yritetään pysyä vain Saturno-mallissa tai ainakin viisisatasissa. 1960 Italia saavutti voiton Six Day –ajossa mallilla Regolarita Competizione 175 ja tämä siivitti heitä kehittämään luotettavuusajon malleja (nyk. enduro). Vuonna 1969 omistaja Piaggio-Vespa. Tämä kehitys jatkuikin aina Paris-Dakar ja Pharaos-rallikauteen, 1990-luvun alkuun. Esim. Franco Picco RC 750 R single, 180 kg, 76 hv takapyörästä, kestonopeus 180 km/h!

Niin, se aihehan oli Gilera (Nuovo) Saturno Bialbero 500, 1988-1990

Vuonna 1989 täytti Milanossa vielä tuolloin pystyssä seisova Fabric Gilera Arcore 80 vuotta ja 1988 oli jo 35 v ensimmäisestä Saturno Bialberosta. 1988 Bialberon teho oli 45 hv takapyörästä / 8000 rpm, vauhdit olivat välityksestä riippuen yli 200 km/h. Kisaversio painoi n. 150 kg kuivana (vrt. esim. Norton Manx’n vastaaviin arvoihin). Voimanlähteet: 350 cc tai 500 cc, jotka perustuivat Dakota-mallin enduropyörän konekonstruktioon. Suunnitteluryhmän vetäjänä toimi ins. Sandro Colombo, siis sama mies, joka oli suunnitellut Saturnoja jo 50-luvulla, 35 v aikaisemmin. Sysäyksen tälle retrosuunnittelulle antoi C. Itoh & Co Ltd. Japanista. He tilasivat Arcoresta 1000 kpl (Nuovo) Saturno Bialberoja 350 cc ja 500 cc iskutilavuuksina, mikä johtui Japanin kuutiosenttimetri- ja verorajoituksista. Oikein muistaakseni nämä Aasian-vientimallit olivat varustetut japaninkielisillä tyyppikilvillä, jossa mainittiin agentin/tilaajan nimi eli Itoh Motor, Japan.

Aikakirjojen mukaan 100 kpl tuli myyntiin Euroopan markkinoilla. Hinta oli 8500000 liiraa. Tiedämme, että kokonaisvalmistusmäärä oli 1140 kpl, joka sisälsi myös kilpamallit: Formula-Super-Monossa (Nuovo) Saturno Piuma Corsa 569 cc alumiinirunkoiset. Hinta oli v. 1990 hulppeat 18 miljoonaa liiraa. Kuivapaino n. 112 kg, teho n. 60-66 hv takarenkaassa, kuljettajina Tardozzi ym. Näihin voi törmätä tänäkin päivänä Single Cup –luokissa, ainakin Ruotsissa ja Tanskassa.

Mutta oli tämä tavallinen mallikin kovaa luokkaa, sillä se sijoittui Isle of Manin TT-kilpailussa 1990 kolmanneksitoista vakiopyöräluokassa, siis täysin vakiona. Vakiopyörän sponsoroi Casteltown Motors, IOM. Mahtoi siinä superbike-kuskeja hymyilyttää, kun 500 cc pyörä kävi välitankkauksella kahden kierroksen jälkeen. No, maaliin päästyä siellä oli varmaan muutama isompikin kone listoilla takana.

(Nuovo) Saturno Bilberon teknisiä tietoja: Yksisylinterinen, nestejäähdytteinen 4T, kevytmetalli-painevalusylinteri Gilnisil-liningillä. Kaksi remmivetoista nokka-akselia kannessa DOHC, 4 venttiiliä. Poraus /isku 92 (tai 99/569 cc) / 74 mm. Nominaalitilavuus 0.4919 litraa (tai 569 cc / Piuma Corsa). Puristussuhde 9.6:1 (ei Kat!). Vääntö 4.7-5 kg, 6000 rpm. Teho (huom. Italialaisen tavan mukaan, joka on verotuskäytäntö) mitattuna takapyörän alta: 44 hv / 7000 rpm. Putkikehikkorunko, jossa moottori toimii kantavana osana (Cremonan kolmiot). Sytytys CDI (Electronic Advanced Spark). Tehtaan ilmoittama kuivapaino 145 kg, mutta mm. tätä yksilöä on kevennetty n. 6 kg johtuen pakokaasu- ja imumuutoksista (K&N). Vanteet Marvic: etu 3.00-17, rengas 110/70 ja taka 4.00-17, rengas 150-60-17. Renkaat ZR-tyyppiä, esim. Pirelli 23 Corsa, pehmeät. Etuhaarukka Marzocchi, 40 mm, isku 120 mm. Takajousi (mono) Marzocchin valmistama, koska ensimmäisten mallien White-Powerista luovuttiin aika pian. Etujarru Brembo 300 mm, täysin kelluva, nelimäntä, kultapuristin, jäykkä kiinnitys. Takajarru 240 mm uiva Grimeca. Huippunopeus välityksistä riippuen 180-190 km/h. Piuma Corsassa 569 cc yli 215 km/h.

Käytettyjen Saturnojen hinta-arviot liikkuvat 9000-12000 DEMin välillä Das Mottorradin nettisivuilla. Tämän museokappaleen omistaa scuderia Bottmanin Finland-racing ja se ei ole myytävänä. Kysymyksiin ja varaosatarpeeseen voidaan vastata sähköpostin välityksellä. Email: bottmanin@hotmail.com. Mm. Hollannista löytyy alan erikoisosaamista: ks. gilera.net.nl tai etsi nimellä Jeroen Baaks, Amsterdam.

T. cpt. Ahab