|
Kun katselee kuvaa Suzuki GSX R tonnisesta, niin se näyttää kyykkypyörältä. Kun seisoo sen vieressä se näyttää edelleen kyykkypyörältä. Ja kun istahtaa satulaan kylmille tyypeille huomaa arveluiden osuneen oikeaan. Mutta satulassa istuen havaitsee myös, ettei se olekaan niin tiivis ja ahdas paikka, kun ensi näkemältä uskoisi. Itse asiassa tonninen ärrä Suzuki on kuljettajan työtilan suhteen tilava. Tämänkertainen koeajaja 178 senttisine ja lähes 20 kiloa ylipainoisine vartaloineen asettui satulaan mukavasti eikä sopivan ajoasennon löytäminen tuota vaikeuksia. Ja jos on aikaisemmin istahtanut Suzukin pienempien sporttien satulassa uskoo että nyt on alla nimenomaan tonninen, sillä se on ja tuntuu isommalta kuin pikkuveljensä.
Tämänkertainen koeajaja tuntee tiettyä jännitystä kun sivujalka on pois ja sormi startilla. Kuulopuheet ja aikaisemmin luetut koeajot ja testit ovat muokanneet tiettyjä ennakko-odotuksia. On perhosia vatsassa.
Suzukin nelisylinterinen rivimoottori pärähtää käyntiin nöyrästi ja pieni kierto kaasukahvalla saa aikaan ärähdyksen. Hevoset tuntuvat olevan hereillä. Ykkönen loksahtaa paikalleen mukisematta ja kytkin ottaa kiinni pehmeästi. Jo heti alkuun käy selville, että Suzukin tuhatkuutioinen moottori on tehokas ja nöyrä. Ja mikä mahtavinta, tehoa on käytössä ruhtinaallisesti jo heti tyhjäkäyntikierroksilta alkaen. Ja tehon tuotto on helposti kontrolloitavissa, kahvan kierto tuntuu välittömästi takamuksissa ja pyörän vauhti kiihtyy huomaamatta. Kun vaihtaa kolmoselta neloselle, eikä ole yhdelläkään vaihteella vedättänyt kuutta-seitsemäätuhatta kierrosta korkeammalle ollaan jo sellaisissa nopeuksissa, että kortti lähtee. 
Tämänkertainen koeajaja oppii nopeasti pitämään silmällä kojetaulun digitaalista nopeusmittaria. Isonumeroinen näyttö osoittaa tarpeellisuutensa. Toinen seikka, mahtavan tehon lisäksi, joka käy heti selville on ajamisen "helppous". Tonninen ärrä Suzuki menee sinne minne sen ohjaa, pyörän ohjausgeometria vaikuttaa onnistuneelta. Pyörää kieputtaa mielikseen jopa torin laidalla ruuhkaliikenteessä. Eikä ajoasentokaan ole aggressiivisemmasta päästä, sillä ohjaustanko on itse asiassa korkeammalla kuin satula. Ja koeajajan 20 kiloa liian iso maha nojaa tukevasti isokokoiseen polttoainetankkiin, jonka lovetut kyljet aikaansaavat ajotapahtumaa suunnattomasti auttavan polvituen.
Omimmillaan Suzuki on kuitenkin mutkaisilla kestopäällysteteillä. Sitä on ilo tykittää mutkasta toiseen. Moottoria ei tarvitse huudattaa lähellekään huippukierroksia pystyäkseen nautittaviin kiihdytyksiin, eikä toisaalta tarvitse kaasukäden sormilla paljonkaan puristaa saadakseen vauhtia heivattua mutkaan tultaessa. Suzukin kaksi- levyinen, kuudella puristajalla varustettu etujarru toimii juuri niin kuin sen pitääkin. Tunnokasta pysäytintä on mukava käyttää, eikä sitä tarvitse kovaa puristaa.
Pyörä istuu tiessä juuri niin kuin sen mutkaan kallistaa. Tämänkertainen koeajaja ei saanut peliä äkäisillä ajolinjavaihdoksilla vaappumaan, eikä jousituksen toiminnasta löytynyt moitteen sijaa, vaikka hakemalla haki pitkittäistä ja poikittaista uraa. Onkin niin, että tieliikennelaki asettaa etenemiselle rajat, ei pyörä. Olisi ollut ilo päästä kopasemaan peliä radalla, ehkäpä joskus sekin autuus tulee eteen.
 Tonninen Suzuki on synnillinen pyörä. Tuskin kukaan pyörällä ajanut voi väittää ajaneensa kaiken aikaa lakien ja asetusten mukaan. Tämänkertainenkin koeajaja syyllistyi rikkomuksiin, tahtoen ja tahtomattaan. Ja Suzukilla se luonnistuu. Kun haetaan pyörän rajoja, niin huomaa, että kyllä lähtee. Varsinkin pienemmillä vaihteilla kierroshuippua lähestyttäessä on syytä pitää varansa ja kaasukäden kontrollissa. Pyörän kiihtyvyys on todella räjähtävää ja 165 hevosvoimainen moottori on kuin kuminauhaa. Ja kyyti kasvaa ripeästi vaikka kolminumeroinen sarja nopeusmittarissa alkaa jo kakkosella. Ja mikä parasta peli on koko ajan hanskassa, jos ei satu olemaan hanska hukassa. Tähän sisältyykin Suzukin todellinen juju. Pyörä on niin helppo ajettava ja tehot "helposti" kontrolloitavissa, että sen suorituskykyyn ikään kuin turtuu. Suzukilla ajettaessa onkin syytä olla nöyrä. Se on kuin dobermanni, sen ei koskaan saa antaa olla isäntä. Koskaan ei saa unohtaa minkälaisia tehovaroja katteen alla piilee. Suzuki GSX-R 1000 on susi lammasten vaatteissa.
Koeajon lähestyessä loppuaan ja Helsingkiä kohden moottoritienopeudella pukkelehti mieleen, että tonnisessa ärrä Suzukissa on myös aimo annos matkapyörää. En tarkoita, että sen sulavat linjat pilaisi laukkusarjoilla, mutta jos matkaa kuten itäsuomalaiset " Myö ollaa karjalan poikii, meil on rahhaa evväänä". Niin miksei. Suzukin tilavassa satulassa voi istua tankillisen kerrallaan paikkojen puutumatta. Tuo kappaleen alussa mainittu nopeus on juuri passeli matka-ajoon, sillä kate toimii noissa rajoissa hyvin ja ajoviimaa vasten on hyvä nojata eikä tarvitse piiloutua katteen taakse. Isompi nopeus riepottaa miestä ja hitaampi kyyti tahtoo käydä ranteiden päälle ajastaan.
Suzukin maahantuojan suunnattomaksi iloksi tämänkertainen koeajaja ei ollut karjalan poikii, eikä hän ajanut peliä Siljan lautalle vaikka mieli kovasti tekikin lähteä testaamaan Suzukia parin kuukauden jotokselle Keski-Euroopan kiemuraisille teille.
Suizan puikoista V.I.KING |
