Tekniset_tiedot

Kuvagalleria

Ikäpresidentti pysyy nuorekkaana

Olen kiertänyt prätkäporukoissa parisenkymmentä vuotta, mutta en ole koskaan kuullut kenenkään nimeävän unelmapyöräkseen Honda XL 650 Transalpia. Yleensä unelmapyörät ovat aikansa muotimalleja. Trendit tulevat ja menevät, mutta Transalp on pysynyt tuotannossa 80-luvun loppupuolelta asti, ja kauppa käy edelleen. Malli on epäilemättä moottoripyörätehtailijan unelma: menekki on tasaista ja muutoksia on olut olemattoman vähän eli pyörä on erinomainen tuote kannattavaan sarjavalmistukseen.

Transalpin malli-ikä on vakuuttavan pitkä, mikä alleviivaa että 650-kuutioiselle peruspyörälle on olemassa jatkuva kysyntä. Transalpin koeajossa haasteeksi tuli keksiä mitkä ominaisuudet ovat mahdollistaneet mallin pysymisen tuotannossa näin huiman kauan.

Aktiivinen ajoasento

Honda XL 650 V Transalpin satulaan pääsee helpommin kuin useimpien muiden matkaenduroiden. 843 mm satulakorkeus on normaali, mutta 80-luvulla matkaenduroiden satuloiden ulkonäkö noudatteli vielä kisaenduroiden linjaa, eli satula on kapeahko. Kun takapuolen saa penkkiin, löytää itsensä täysin pystystä ajoasennosta, jossa kädet putoavat luonnollisesti ohjaustangolle. Jalat ylös ja liikkeelle. Jalkatapit ovat alhaalla jättäen kuskille tilaa asennon vaihtamiseen.

Kaupungissa Transalpin ajoasento toimii erinomaisesti, sillä leveän ohjaustangon ja tilavan ajoasennon yhteisvaikutus tekee pyörästä ketterän. Lisäksi jo keskimittainen kuski istuu korkealla, ja tähyilee liikennettä autojen kattojen yli. Urheilullisessa soratieajossa kuski istuu oikeassa kohdassa esim. pienten luisujen yms. innostumisten haltuunottoja silmälläpitäen. Istumamukavuus on kunnossa niin kauan kun kuski kuski ajaa aktiivisesti ja liikkuu satulassa pyörää ohjatessaan. Yksitoikkoisilla maantietaipaleilla tulee vastaan kapean satulan ongelmat: kapeus jättää painon pienelle alalle ja penkki valuttaa kuskin aina takaisin samaan asentoon. Kuskista riippumatta satulassa puutuu takapuoli ja jos kuljettajan mitat osuvat sopivasti ristiin pyörän mitoitusten kanssa, niin myös ristiselkä voi olla kovilla. Onneksi satulan muotoilu omalle hanurille sopivaksi luetaan vielä suhteellisen helppojen viimeistelyoperaatioiden kastiin. Tämä ongelma hoituu leventämällä ja pidentämällä istuimen tasaista osuutta, jolloin istuma-asentoon tulee muunteluvaraa. Matkamotoristin iloksi katteen pleksi on toimiva – se keventää tehokkaasti tuulenpainetta, ja pyörteily pysyy kurissa.

Kate suojaa kuljettajaa melko hyvin ja kahvansuojat pitävät hyppyset lämpimänä. Peileistäkin näkee jonkin verran taakse.

Laaja reviiri

Transalpin voimanlähteenä on nestejäähdytteinen 52-asteinen ja lyhytiskuinen V2. Kahdella imu- ja yhdellä pakoventtiilillä varustettu moottori tuottaa tehoa maltilliset 39 kW. Varsinainen tehoalue alkaa 4000 kierroksen yläpuolella, ja silloin moottori ottaa kierroksia iloisesti. Vaihteita sopivasti käyttämällä moottori pysyy suurimman tehon kierrosalueella helposti, jolloin suorituskyky riittää useimpiin perustarpeisiin. Moottorin käyttöalue on laaja ja se vastaa mukisematta kaasuun vaikka kierroksia olisi liian vähän. Viisiportainen vaihdelaatikko tottelee kiltisti käskyjä.

Reitin valitseminen ei tällä pyörällä ole kovin kriittistä: jos kartasta löytyy tieksi merkitty ura, niin todennäköisesti se kantaa Transalpin. Hyvät kartat ja GPS-navigaattori kannattaa hankkia matkaan, jos aikoo seikkailla korpikuusikoissa.

Hondan keskikokoinen V2 on aikojen saatossa näyttänyt kestävyytensä. Nykymittapuun mukaan se on matalavireinen ja teknisiltä ratkaisuiltaan hieman vanhahtava, mutta luotettavuuden kannalta tällainen moottori on ihanteellinen. Katu-uskottavuutta ei näillä hevosilla saavuta, mutta eipä taida Transalpin kuljettaja moisesta paljon perustaa. Hänen uskottava reviirinsä ulottuu kauas ruutukaava-alueiden ulkopuolelle.

Kuormauskykyä Transalp tarjoaa riittävästi kahden hengen matkatarpeiden kuljettamiseen. Jousituskomponentit ovat perustavaraa, joista ei säätöjä löydy. Jousitus on pehmeähkö ja sellaisena käyttökelpoinen, mutta huimistelussa sen kanssa ei pysy 2000-luvun katuenduroiden tahdissa.

Ikä näkyy jo

Suomessa Transalpin kohtaa useimmiten tien päällä ja matkavarustuksessa. Tämä pyörä on tehty ajokoneeksi, jolla pärjää kaikissa olosuhteissa, kunhan alla on kovaa maata. Sillä voi ajella tiestön ulkopuolellakin, kunhan pysyy selkeillä ajourilla. Umpimetsää tai endurospooria näin painavalle pyörälle on turha tarjota, mutta vanha metsäautotien pohja sopii tälle pelille mainiosti luontopoluksi. Ajo-ominaisuuksia voi rengasvalintaa vaihtamalla säätää sopimaan paremmin joko sorapinnalle tai kestopäällysteelle.

Soralla Transalp on hauska paketti. Moottorin luonne sopii sorateistä nauttimiseen, ja näissä olosuhteissa pehmeä jousitus on omassa elementissään. Mutkainen, hyväpintainen ja suhteellisen tasainen soratie on tällä pyörällä silkkaa riemua. Jos matkaan sattuu sopivia nyppylän ylityksiä, niin aina vaan paranee...

Kestopäällysteellä liikuttaessa mallin ikä tulee esiin ilmiönä, jota nykypyörissä tapaa aniharvoin: Transalp huojuu asvaltin pitkittäisissä urissa. Kuljettaja voi itsekin voimistaa ilmiötä paiskomalla pyörää liian voimakkailla vastaohjauksilla. Jos vie pyörän kaarteeseen pehmeästi painonsiirrolla, niin ilmiötä ei juuri esiinny. Tämä viittaa siihen, että emäputken tuennan jäykkyys ei riitä kaikkiin ajotilanteisiin.

Pehmeä jousitus ja joustava moottori tasoittavat runkoon kohdistuvaa kuormitusta, mutta meno on silti epätarkempaa kuin 2000-luvun pyörillä. Ja onneksi on - pitäähän kehityksen jossain näkyäkin. Jarruvarustukseen Honda on laittanut kaksi levyjarrua eteen ja yhden taakse. Jarrupaketin teho riittää, mutta erityisen rajua hidastuvuutta niistä ei vakiokuntoisena saa irti.

Transalp ei vuosien varrella ole juuri muuttunut. Yleensä paikoilleen jääminen aiheuttaa mallin vanhentumisen ja katoamisen markkinoilta. Tässä on käynyt päinvastoin: Transalpin perusratkaisut osuivat oikeaan ja Honda on osannut säilytää pyörän omassa ajattomassa kuosissaan. Lopputuloksena Transalp on saavuttanut käyttäjien luottamuksen vastaamalla hyvin erilaisiin vaatimuksiin - varmasti paljon pidempään kuin kukaan uskalsi odottaa.

Teksti: Paavo Mäkinen

Kuvat: Antti Meriö