|
Tämänkertaisen ”koeajon” aika oli todellakin riittävä ja ajetut kilometrit sitä luokkaa että, tulin sinuiksi tämän ”varateron” kanssa. Kun kesän ajelee ja taittaa 12000 km, niin jo siinä huomaa kamppeesta, mikä se on. Ja olihan mukavia ajohetkiä sorateillä ja paremmilla päällysteillä.
Tällä sinihopea allroad-menijällä oli ajettu hiukka yli 9000 km, kun toukokuun puolessa välissä se avopuolisoni kanssa omaksi hankittiin. Lisävarustukseen tuli laukkusetti, koska pärrän piti palvella myös matkailutarkoituksessa. Sivulaukuissa ja peräboxissa on hyvin tilaa, mutta sivulaukkujen kannet saisivat olla tukevammat, joskin ne ovat hyvin tiiviit, kun niitä ei pakkaa aivan polkemalla täyteen. Myöhemmin kesällä hankin vielä tankkilaukun lisätilaa tuomaan. Entuudestaan oli varastossa kuudenkymmenen litran tekstiiliperälaukku, jonka vaihdoin takaboxin paikalle silloin, kun tarvitsin kuljetuskapasiteettia, niin kuin normaalia enemmän. Esimerkiksi, kun teimme kalastusreissun Hossaan eräänä viikonloppuna, oli Sportdeckiin pakattu teltta, kaksi makuupussia ja makuualustat, molemmille kumisaappaat ja lenkkarit, kaksi retkijakkaraa, neljä vapakelaa, muutama uistinlaatikko ja hieman muuta pientä tarviketta, ja mikä parasta - laukku on vedenpitävä.
Kesän aikana tehtiin Hondaan yksi takuukorjaus, kun jo ostohetkellä huomasin lievää nykimistä etujarrussa. Ainakin toinen jarrulevy oli vino, mutta varmuudeksi takuuseen vaihdettiin molemmat levyt. Muita juttuja ei sitten kesän aikana ilmaantunutkaan.
Ajaminen tällä ”joka paikan höylällä” on yllättävän helppoa, joskin korkeus luo kriteerejä. Kahdeksankymmenenneljän sentin istumakorkeus ei sovi kaikille. Tuhatkuutioinen 90 asteinen v-twin antaa hyvää vääntöä etenkin keskikierrosalueella, ja maksimitehot lähentelevät sataa, jotenka pyörä jaksaa kuljettaa kovaakin kuormaa. Ja kun ajelee ilman ylimääräisiä kiloja (ei tarkoita lihavaa kuskia), kulkee ”varatero” sinne kahdensadan kilometrin tuntivauhteihin. Värinöitä kone antaa jonkin verran tietyillä kierrosalueilla, mutta ne eivät häiritse. Eikä moottoripyörän tarvitse mikään ompelukone ollakaan.
XL-tonnisen jousituksesta olen kuullut ja myöskin lukenut kritiikkiä. Mutta missään testissä ei pyörää ole ajettu sellaisella kuormalla kuin meidän Hossan reissumme (2 henkeä, tankkilaukku, sivulaukut ja 60 litran perälaukku täynnä tavaraa). Yleensä testit ajetaan yhden ihmisen painolla ja matkustajia ei käytetä. Yksin olen käynyt päästelemässä sorateillä joskus jopa ”vauhdikkaastikin” - täälläpäin kun noita metsä-auto teitä on riittämiin (P-Karjala). En voi kyllä suuremmin moittia tätäkään puolta pyörässä. Jatkuviin kahdensadan nopeuksiin tätä ei ole suunniteltukaan, ja jos jousitus ei niissä vauhdeissa ole paras mahdollinen, mutta toimii kumminkin, niin souvot.
Katteen antamat pyörteet eivät häiritse kun ajellaan sallituissa nopeuksissa. Olen huomannut, että tähän seikkaan vaikuttaa myös se, millaista kypärää käyttää. Eroja on. Myöskin kuljettajan pituus vaikuttaa asiaan. Kate antaa hyvän suojan viimalta. Totesin sen syksyllä ajaessani muutaman asteen pakkasessa, kun olin testaamassa Sinisalon uutta endurorotsia,(on muuten loistava).
Pehmeällä soratiellä ajettaessa yhdistelmäjarrut eivät välttämättä ole hyvä ratkaisu, koska mielestäni takajarru pitäisi saada lukittua ilman, että jarrutehoa samalla jakautuu myös etupyörälle. Alussa tämä toiminto toi lieviä ahaa-elämyksiä. Muunlaisessa ajossa jarrut ovat erinomaiset. Se konkretisoitui, kun teimme matkan Skandinavian Alpeille Norjaan. Siellä tuli mm. ajettua yksi päivätrippi, joka oli liki 800 km. Kierrettiin vuonoja, ajettiin ylös ja laskeuduttiin alas, ja voin sanoa, että tällainen pyörä on moiseen ajeluun kuin sitä varten tehty. Vaimokandidaatti jaksoi ylistää takana istujan oloja. Melkein uskaltaisin väittää, että harvassa ovat ne pyörät, joiden kyytiläiset ovat tuollaisen päivän jälkeen vielä hymy huulilla ja valmiita seuraavana päivänä istumaan samoilla fiiliksillä seitsemän tunnin päivämatkan.
Polttoainetta Varadero vei kesän aikana viidestä ja puolesta seitsemään ja puoleen satasella - eli ei mitään hirveitä kulutuslukemia. Öljyä tuli lisättyä noille kilometreille litran verran, ja ketjuöljyä en säästellyt. Niinpä reilun kahdenkymmenen tuhannen ajetun kilometrin jälkeen ei ketjuissa ja rattaissa näy kulumisen merkkejä. Ketjut rasvaan aina lämpimänä ja öljyn ruiskutan ainoastaan ketjun sisäpinnalle.
Yhteenvetona voisin mainita seuraavaa. Ensinnäkin ihmettelen nyt, miksi en ole aiemmin hankkinut tämäntyyppistä kulkukampetta ja mistä johtuu, että näitä Suomessa on määrällisesti niin vähän ajossa. Allroundiahan voi täydellä syyllä perustella järkipyöränä jo pelkästään sillä, kun ajatellaan ”Härmän” tiestöjä. Ei tarvitse tuijottaa karttaan ja valita matkareittejä tiestön kunnon mukaan. Tämä antaa pyöräilyyn aivan uutta näkemystä ja nähtävää. Hondan XL 1000 Varadero sopii matkapyöräksi aivan erinomaisesti. Lisäksi se palvelee moitteetta muunlaisessakin ajossa. Taajamissa on pyörää kevyt ajaa, ja korkeus antaa hyvät puitteet seurata liikennettä eikä pysty ajoasento huononna asiaa, vaan päinvastoin. Kun menee sorateille päästelemään, löytää vauhdinhurman jo hiljaisemmissakin nopeuksissa, eikä tarvitse rikkoa lakia ja ajaa kahtasataa. Mielestäni elämä ei ala siitä, liian monilla se on valitettavasti loppunut siihen. Liian paljon on motoristeissa sellaisia kuljettajia, jotka eivät edes uskalla mennä sorabaanoille - ja siellä, jos missä, oppii ajamaan. Sieltä löytyy rentous ajamiseen ja reaktiot paranee! Pienten lipsumisten korjaus myös asfaltilla on hankalaa, jos selkärangan paikalla on ”rautakanki” ja hartialukko vaivaa. Kun Varaderoon tulee lisää kilometrejä, luulen positiivisten ajatusten vain lisääntyvän. Käykö näin? Ehkäpä ensi ajokauden jälkeen kirjoitan, miten asianlaita on. Tällaista ”koeajon” tässä vaiheessa.
Jii-Vee |
