Tekniset_tiedot

Kuvagalleria

Perusprätkän paluu

CBF:n suunnittelussa ergonomia on pidetty hyvin kuvassa mukana. Satulan korkeuden säätö mahdollistaa tilavan ajoasennon ja mukavan polven kulman useimmille kuljettajille. Kokemattomammat ja kevyet kuskit arvostavat varmasti sitä, että matalan satulan kanssa saa  jalat tukevasti maahan. Vähän yllättävää, että säädettävät satulakorkeudet yleistyvät vasta nyt – loppujen lopuksi tämä on yksi helpoimpia keinoja laajentaa pyörästä kiinnostunutta ostajajoukkoa.

Teräsputkesta tehty ohjaustanko on kustannustekninen valinta, mutta samalla se avaa halvan keinon hakea yläkropan asento juuri omalle selälle ja käsille sopivaksi. Tangon vaihtaminen ei ihmeitä maksa. Allekirjoittaneen 187 sentin raameille CBF:n mitoitus oli sellaisenaan täysin sopiva. Loistavaa taas on se, että pyörän saa vähällä vaivalla sovitetuksi ajoasennon osalta lähes kenelle tahansa.

Hallintalaitteet ovat tuttua Hondaa ja varmoja perusratkaisuja. Peilien varret ovat jo kohtuullisen pitkät. Ennen kaikkea, niistä näkee taakse eli homma toimii.

Alavääntöä takavuosien tapaan

1000-kuutioinen moottori on kantavana osana yksinkertaisessa teräsputkirungossa.  Pannun luonteessa on jotain samaa kuin 80-luvun puolivälin tonnisatasissa  japsinelikoissa: rotevaa vääntöä piisaa heti alakierroksilta lähtien. Erityisesti ns. normaaliajoon moottori tarjoaa runsaasti käytännön voimaa.   

96 suhteellisen karvaista ja lihaksikasta työhevosta on hyvä määrä tehoa. Siitä riittää reservejä ohituksiin ja kaksi päällä ajamiseen. Tilanteen tullen kahvan voi kiertää huoletta pohjaan, jolloin CBF lähtee lujaa sekä paikaltaan että vauhdista. Kiihtyvyys ei aiheuta tunnetta, että prätkä pyörittäisi maailmaa ympärillään – siihen nämä vajaat sata hevosta eivät sentään pysty. Ja sama selkokielellä: tehoa riittää, mutta sitä ei ole liikaa.

Ruiskulla polttoainetta saavan moottorin tehokäyrä on tasainen ja laaja. Vaihtamistarve on olemattoman pieni: risteyksiin ehkä pari pykälää alaspäin jos ei tarvitse pysähtyä. Moottori on kokonaisuutena äärimmäisen helppouden ja kohtuullisen tehomäärän yhdistelmä.

Hondan ruiskusta täytyy vielä mainita, että sellaiset laitteet kuten ryyppy tai nopea tyhjäkäynti ovat turhia. Moottorinohjaus on niin edistynyt, että kylmä kone käy virheettömästi heti startista.

Ajoasento on perinteisistä perinteisin selkä suorana. Käsille ja jaloille on hyvin tilaa, ja kate suojaa kuskin ylävartaloa. Satulan korkeudensäädön avulla isokin kuski saa polvet mukavaan asentoon.

Hondan ruiskusta täytyy vielä mainita, että sellaiset laitteet kuten ryyppy tai nopea tyhjäkäynti ovat turhia. Moottorinohjaus on niin edistynyt, että kylmä kone käy virheettömästi heti startista. 

Perustekniikka jyrää

Jarruvarustus on pyörän hinnan huomioiden odotettua tasoa. Edessä tuplalevyt kaksimäntäisillä satuloilla ja takana yksi levy. Jarrujen teho riittää varmasti – mutta täysjarrutuksia kokeillessa alkaa tulla muistumia 80-luvulta... tuntuma on puutteellinen.  Hidastuvuuden vieminen maksimiin on vaikeaa, sillä jousitus ja jarrupalat jättävät tuntuman etupyörän pitoon kovin etäiseksi.

Jousitusratkaisu on myös perustavaraa. Se hoitaa hommansa, mutta huippumalleista tuttua hienostuneisuutta siitä ei löydä. Etuhaarukka hoitaa vähän suuremmat epätasaisuudet kunnialla, mutta ei pidä nypyttävästä ns. nimismiehenkiharasta. Takavaimennin kantaa kuorman hyvin ja vaimennus riittää useimpiin tilanteisiin joita katu- ja maantieajossa voi kohdata. Kaikkeen normaaliajoon ominaisuudet riittävät. Tässä on kysymys tietoisesta valinnasta, sillä Hondalla kyllä osataan tehdä jousitus.  Jos CBF saisi jo tehtaalla parhaan mahdollisen jousituksen, niin se pompsauttaisi pyörän hintaa oleellisesti ylöspäin.

Jousituksen yksinkertaisuus ja jarrujen ominaisuudet ovat tiukan hintalapun kääntöpuoli. Toisaalta, tässä on edullinen alusta, jota jokainen voi muokata oman makunsa mukaiseksi.

Kirkaslasiset vilkut ovat nykymuodin mukaiset.

Peruspyörän ajettavuus on säädetty helpoksi. Kaupunkikurvailussa ja maantieajossa tätä pyörää käskee kokematonkin hyvin vähäisellä harjoittelulla jos vain kortti riittää. Mutkaisella tiellä CBF alkaa kohteliaasti opettaa kuskiansa ajamaan, jos nopeudet nousevat yli normikurvailun: reilummat kallistukset vaativat selvää käskemistä. Pyörälle on kerrottava satulasta mitä seuraavaksi tehdään. CBF on perusluonteeltaan aliohjaava, ts. rauhallinen.

Urheilullisessa kurvailussa runko alkaa havaittavasti elää kun pyörän ominaisuudet laitetaan tiukalle. Ilmiö on hyvin kontrolloitu, ja antaa kuskille tiedon, että nyt olisi syytä katsahtaa nopeusmittariin. Myös maavaran rajat on mahdollista löytää menemättä moottoriradalle. Järkevissä rajoissa kanttailu on kaikkein hauskin tapa edetä: viedään pyörä mutkaan ja poistutaan suoralle avamalla kaasu. Vaihtamistarve on nolla! Wahoo!

Lähelle ja kauas

Kaupungissa CBF on melkein yhtä ketterä kuin 600-kuutioinen pikkusiskonsa. Sitä ei miellä tonniseksi ellei välillä käännä kahvaa tai totea kumeasta (hiljaisesta) äänestä että alla on tonninen kone. Joustava moottori on elementissään nykivässä liikenteessä, jossa vauhdit ovat kohtuullisia.

Satulassa istutaan selkä suorana, joten matkavauhdeissa CBF toimii parhaiten 80-120 km/h alueella. Käskettäessä se kulkee kevyesti vaikka kahtasataa, mutta moottorin tärinät alkavat vaikuttaa mukavuuteen kun kierrosluku nousee yli 5500 rpm. Kyytiä on tuossa vaiheessa noin 150 km/h, joten haitta ei liene meilkäläisillä rajoituksilla suuren suuri.

Etukatteen lasi on säädettävissä. Aerodynamiikka on kuskin mukavuuden kannalta siedettävää tasoa, eli katteen takana ei ole kovin pahaa turbulenssia. Silti, ainakin itselleni tekisin hieman matalamman tai ylhäältä kunnolla taakse taivutetun lasin saadakseni pyörteisen virtauksen suuntautumaan kypärän asemesta rintakehään. 

Mukavuuden osalta pyörä on hyvä reissukone sekä yhdelle että kahdelle. Myös takasatula on tilava ja mukava. Kahvoihin totuttelu sujuu parin korttelin matkalla. Harvalla pyörällä uskaltaisi viiden kilometrin kierroksen jälkeen lähteä ajamaan tuhannen mailin Iron Butt –ajoa, mutta tällä pelillä se onnistuu. Reissaamista silmälläpitäen pyörään saa valmiiksi mietityn lisävarustepaketin.

Honda CBF on hyvä vaihtoehto kun siirrytään ylöspäin tonniseen pyörään. Siinä on myös ainesta kokeneemman motoristin ajokoneeksi, mikäli käyttöominaisuudet päivittäisessä ajossa ovat vaatimuslistan kärjessä. Jos molemmat ajavat. Tai ajetaan paljon kaksi päällä. Tiivistettynä: CBF tarjoaa enemmän prätkää kuin mitä numerot näyttävät.

Teksti: Paavo Mäkinen

Kuvat: Mirkka Paasi, Honda