Tekniset_tiedot

Kuvagalleria

Dinosauruksen jälkeläinen, ja dino itsekin?

Ensikohtaaminen 13-satasen CB:n kanssa ei herätä tunteita. Pyörä on metallinharmaa, stereoperäinen naku. Numerot kyljessä kertovat, että teräsputkesta taivutetussa kehtorungossa asustaa isolohko. Silti, pyörän olemus ei nosta verenpainetta eikä aiheuta joskus esiintyvää järkyttävää ajamisen himoa.

Otetaanpa pieni arvaus. Hondan pojat osaavat hommansa: ensin luodaan suht’ tavanomaiset odotukset ja sitten tehdään pyörä, joka pikkuhiljaa alkaa tuottaa positiivisia yllätyksiä vieden salakavalasti kuskin sydämen... Kawasaki teki Z 1000:n juuri päinvastoin: ulkonäkö julistaa voiman läsnäoloa ja resepti toimi, vaikka se vaatii pyörältä kykyä ylittää ulkonäön antamat suuret lupaukset.

Istun satulaan, ja kytken napista moottorin käyntiin. Ruiskun myötä tuntuu, että moottoria ei enää käynnistetä, se lähinnä napsautetaan päälle. Korostetun hiljainen, matalan juureva murina kertoo, että iso kone käy. Mukava istuma-asento löytyy heti, mittarit ja ohjaustangon kahvat ovat tuttua Hondaa. Kaikki toimii = menoksi!

Valtatien vauhdeissa CB etenee letkeästi pelkällä väännöllä. Parikymmentä kilometriä riittää sinuiksi pääsemiseen, jonka jälkeen olo alkaa tuntua kotoisalta. On aika selvittää mitä Honda on saanut aikaan konepuolella. Rauhallinen kaasun avaaminen viitosvaihteella saa nopeuden kiihtymään huomattavan väkevästi, kuutiot puhuvat. Jokainen alaspäin vaihdettu vaihde antaa kiihtyvyyteen lisää raakuutta. Vaihteiden käyttöön ei ole suurtakaan tarvetta, sillä isokuutioinen kone antaa tehoa heti paikalla ja paljon.

Moottori vetää tasaisesti heti tyhjäkäynnin yläpuolelta, ja 6000 kierroksen vaiheille on tehty mukava tehopotku viihdyttämään kuskia. 8500 kierroksen kohdalla eteen tulee punaviiva, joka tuntuu tulevan aivan liian aikaisin, jonka jälkeen rajoitin katkaisee laulun kuin seinään.

Lyhyet välitykset korostavat pannun tuottamaa mehevää suorituskykyä, ja aiheuttavat samalla vasemmalle jalalle kouristuksen omaisen tarpeen heittää olematon kuutonen silmään. Välitykset voi säätää mieleisekseen viimeistään ensimmäisen ketju-rataspaketin vaihdon yhteydessä.

Pitkää ikää, CB

Olemukseltaan CB 1300 on klassinen moottoripyörä. Muskelipata on yllättävästi ”vain” 116-hevosvoimainen, mutta joustavuuden avulla se on saatu tuntumaan tehokkaammalta. Kun kuskille ja matkustajalle on varattu hyvät tilat, voidaan perustellusti puhua yleispyörästä: ketterä kaupungissa, mukava valtateillä, mutta minkälainen se on päästellä mutkaista tietä näkymättömiin?

Reilummissa kallistuksissa Honda pyrkii oikaisemaan itsensä, ilmiö voimistuu takarenkaan kuluessa. Urheilullisessa ajossa nousee myös esiin tarve säätää jousitusta. Perussäädössä keula on pehmeä. Etuhaarukasta löytyy jousen esijännityksen ja paluuvaimennuksen säädöt, mutta ne eivät riitä kompensoimaan puristusvaimennuksen puutetta ja keula tuntuu pehmeältä. Honda menee kaarteisiin kauniisti, mutta keula on epätarkka, jota herkkä ohjautuvuus vielä korostaa. Toisaalta, CB ei myöskään ole supersportti, ja keula on säädetty laajemman käytöalueen mukaiseksi, ja mukavammaksi.

Jos ohjautuvuus tai vaimennus ei miellytä, niin niitähän voi sovitella itselleen perehtymällä etuhaarukan öljyihin ja esim. muuttamalla keulan kulmaa. Tosin, olen vakuuttunut että melkein kaikille kuskeille etuhaarukka on sellaisenaan täysin riittävä (minä nyt vain satun oleman perfektionisti). Peräpäässä iskarit hoitavat tehtävänsä eleettömästi.

Runko pysyy leikissä mukana mainiosti. Rungon ja jousituksen puolesta CB:llä uskaltaa syöttää mutkatietä sen mitä laki ja asetukset sallivat. Runko toimisi varmasti hyvin myös sivulaukuilla ja pienellä tuulisuojalla tai varttikatteella kuormitettunakin, joten kapasiteettia riittää pitkäänkin matkailuun.

Tasapainoisessa kokonaisuudessa on myös asianmukaiset jarrut, samaa tavaraa mitä löytyy Firebladesta. Vaikka Hondan integraalijarru on erinomainen, niin CB:n kahvoissa sitä ei kaipaa, sillä hidastuvuus on tehokasta ja hyvin kontrolloitua. Näitä hillitsimiä on ilo käyttää.

Kapeaan toimintasegmenttiin suunnattuja pyöriä on siinä mielessä helpompi tehdä, että kaikkia ominaisuuksia ei tarvitse toteuttaa kompromissin kautta. Kunnon muskeleilla höystetty yleispyörä on asia erikseen, sillä pitää voida toteuttaa samoja juttuja, mitä isoisät tekivät aikanaan Jawoillaan: käydä töissä, päristellä kulmilla, tappaa vauhdinjanoa tai matkailla lähelle ja kauas. Homma toimii niin hyvin, että pyörälle toivoo pitkää malli-ikää.

Paavo Mäkinen