| Harley-Davidson, on siinä sellaiset sanat joilla on kaikua jopa pyöräpiirien ulkopuolellakin. Mietin vain sitä miten se on voinutkin saada sellaisen kulttipyörän maineen. Se että sitä on valmistettu hirvittävän pitkään (muistaakseni vuodesta 1906) ilman mitään suurempia seisakkeja on varmaankin yhtenä vaikuttajana. Ja ameriikan poika hallitsee markkinoinnin. Sehän markkinoi vaikka huonokuntoisen mummonsa, futisjoukkueeseen.
Syksy oli jo pitkällä kun sain tämän kaksituhatta yksi mallin FXD:n maisteihin. Eli syyskuuta oli jäljellä enää viikko. Onneksi viikonlopusta tuli auringonpaisteinen ja päivällä lämpötila nousi kohtalaisiin lukemiin. Koleassa syyskelissä tällainen "avomalli" saattaisi vaatia oikeaa motoristi- luonnetta. Eipä sillä etteikö sitä olisi tarvittaessa käytössä.Pyörän käynti ei tuottanut minkäänlaisia yllätyksiä kun herättelin sen eloon. 1450 kuutioinen vinkkeli käydä tutisi tyhjäkäyntiä niin kuin asiaan kuuluu. Siinä näiden isojen v-kakkosten viehätys mielestäni piileekin. "Ompelukoneen" käynti ei meikäläistä oikein puhuttele. No makuja on monenlaisia myönnettäköön. Päästyäni itse asiaan elikkä tienpäälle ensi tuntemukset FXD:hen olivat suhteellisen positiiviset. Vauhdin myötä tutinat tasaantuivat ja kone vastasi  kaasuun moitteetta. Pyörä tuntui käteen keveältä painostaan huolimatta. Koneen tehot välittyivät maantiehen erittäin jouhevasti. Etenkin kytkin toimii asiallisesti. Yksi seikka joka hieman häiritsi heti ensi kilometreillä oli lievä ahtauden tuntu. Ajattelin että jalkatapit pitäisi olla edempänä tai takapuolta olisi pitänyt saada taemmas. Mutta niin kuin tiedetään Harrikka on muunneltavissa jokaisen mieltymysten mukaiseksi. Lisätarviketta löytyy sanoisinko joka lähtöön. Rakentelu on osa H-D:n imagoa.
Perjantaina kävin vielä myöhään illalla ajamassa pienen raittiin "happirundin". Olin palailemassa jo kotia kohden kun ajoin eräälle peltoaukealle. Pellolta tuli tien yli paksu valkoinen usvapatja. Ajoin usvan sekaan ja kone hyytyi. Olin hieman hämilläni. Annoin H-D:n rullata tiensivuun ja painoin starttia. Ei mainittavaa menestystä. Kone ei suostunut käynnistymään. Yritin toistamiseen. Sama juttu. Ajattelin mielessäni että mitä perrr…! Taisi saada vettä keuhkoihin liian runsaasti. Vedin ryypyn täysille ja painoin hekumanappia ja kone heräsi henkiin. Ryyppy kiinni ja amerikanrauta tutisi niin kuin mitään ei olisi ollutkaan. Kun jatkoin siitä etiäpäin, mietin että taitaa syöttöpuoli olla Californian säädöissä. Toistamiseen tätä ei esiintynyt viikonlopun aikana.
Lauantai-aamuna suuntasin matkani kohti keski-suomea. Valitsin reitinalun moottoritielle. Ajettuani vajaan tunnin "haeveita" ja todettuani kuinka hienosti Super-Glide kuljetti miestä satasen vauhdeissa isolla baanalla päätin suunnata kohti Pulkkilan harjua ja sieltä Päijänteen itäpuolta Jyväskylään. Teki jo mieli kallistelemaan. Mutkaisilla osuuksilla "hurli-durli" kiidätti nöyrästi käskijäänsä. Tietenkin tämmöisellä pelillä tulee rajat vastaan hyvinkin nopeasti. Siksi vauhdin kanssa ei kannata alkaa hirveästi urheilemaan. Mutta upealla väännöllä on kiva viedä pyörää mutkista ulos. Moottorin luonne antaa positiivista tunnetta siitä, että ei tämä peli ainakaan karkaa käsistä . Ja kun alustakin toimii leppoisassa kruisailussa kiitettävästi, niin kuljettaja voi turvallisin mielin keskittyä mutkanottoon. Eikä tarvitse miettiä että pysyykö tiellä ja kuluuko laahauspalat polvissa. Itse asiassa tämä peli tuntui oikein kivalta loivilla mutkateillä, edellyttäen että tiestön kunto pysyy kohtalaisen hyvänä ja tietenkin on huomioitava, että nämä tuntemukset ovat soolona ajettaessa. Lauantaille kertyi kilometrejä 350. Pysähdyksiä tälle matkalle 3 kpl ja tuntemukset positiivisia. Ajatus päässäni voimakkaana edelleen, että kiva ajella ilman kiirettä. Rauhallisesti ja arvokkaasti ,se on sopivaa. Räppääminen tällä "hurli-durlilla" ei käy edes mielessä. Siihen tätä peliä ei ole tarkoitettu.
Sunnuntaille kertyi kilometrejä yli 550. Mahdollisesti edellisen päivän ajo vaikutti siihen, että stoppeja oli kiva pitää useammin. Mutta mitään suurempia puutumisen oireita kropassa ei ilmennyt vaikkakin lievää ahtauden tuntua kieltämättä tunsin. Päivän jälkeen en enää ihmetellyt sitä että serkkupoikani joka omistaa H-D:n ajelee reissuilla melkoisia päivämatkoja. Esimerkiksi edellisen suomenvierailun aikana (asuu Norjassa) oli kuulemma vetäisyt vajaassa viidessä päivässä 3800 km.
Että siinä niille joka eivät ole ajaneet harlikalla ja ovat siinä luulossa ettei niillä pysty ajamaan pitkiä päivämatkoja. Sehän on vain asenne kysymys! Eikä pidä unohtaa sitä rakentelu mahdollisuutta tässäkään yhteydessä. Serkkunikin on saanut itselleen sopivan matkakumppanin tosi pienin muutoksin. Tarkoitus olisi joskus päästä kokeilemaan moinen rykäisy "ameriikan herkulla".
Hurli durlitteli JII-VEE | 
