Matkamotoristin virkapyörä
Vihmova sade, puuskainen tuuli ja ilma kuusi astetta lämpimän puolella.
Sanalla sanoen koiranilma, jossa moottoripyöräily on silkkaa
masokismia. Kovetan mieleni säätä vastaan ja kaarran BMW K1200 GT:n
ulos maahantuojan kuivasta ja lämpimästä hallista. Vaikka alla on
moottoripyörä, ajaminen tuntuu enemmän vesiskootterilla
päristelemiseltä. Paitsi, ettei tiellä olekaan kylmä: kahvan ja satulan
lämmittimet hehkuvat mukavasti vakionopeussäätimen hoitaessa kaasun
kääntämisen. Sää suorastaan alleviivaa BMW:n mukavuusvarusteiden
toimivuutta.
BMW K1200 GT on jalostettu vuonna 1997 markkinoille tuodusta
RS-mallista. Pyörän katetta on levitetty polvien ja käsien kohdalta.
Lisäksi tuulilasi on sähköisesti säädettävissä myös ajon aikana.
Matkailua ja pitkien matkojen taittamista silmälläpitäen suunniteltu
varustelista on hengästyttävän pitkä. GT on nimensä mukainen myös
ulkoisesti, se viestii matkantekoa, mukavuutta ja arvokkutta, niin kuin
27 450€ hintaisen pyörän pitääkin. Vesisateisen alkumatkan aikana selviää myös miksi Poliisi on
valinnut RS-version palveluspyöräksi: mukavuus. Satula on säädettävissä
neljään asentoon. Myös jalkatapit ja ohjaustangon säädöt kuuluvat
asiaan. Kun nämä yhdistetään säädettävän tuulilasiin on melkoinen ihme
jos ei löydy mukavaa ajoasentoa. Säätöjen etsimiseen menee aikaa pari
päivää ja kun asetukset on saatu kohdalleen,voi GT:n selässä istua
tankillisen toisensa perään, sillä mukavuus säästää kuskia todella
paljon. BMW kohahdutti parikymmentä vuotta sitten prätkämaailmaa
tuodessaan K-sarjan markkinoille. Rungossa pitkittäin makaavaan
neloskoneeseen on sittemmin jo totuttu ja baijerilaisten ratkaisu on
havaittu toimivaksi. Ajajan näkökulmasta moottori on jossain kaukana
alhaalla, samoin pyörän painopiste. Ratkaisun huonoin puoli on pyörän
pituuden kertyminen, sillä moottori, vaihdelaatikko ja kardaaniakseli
vaativat tilaa. Toisaalta, pitkään runkoon on helpompi rakentaa
kuljetuskapasiteettia kahden matkustajan tarpeisiin. Voima puhuu
Kuiva yksilevyinen kytkin on tuntumaltaan täysin erilainen kuin
märät monilevyiset kytkimet: se irrottaa totaalisesti. Kun tämä
ominaisuus yhdistetään hiljaisesti toimivaan vaihdelaatikkoon, täytyy
ykkösen päällemeno varmistaa päästämällä varovasti kytkintä.
Kuusiportainen vaihdelaatikko on miellyttävän tarkka. Välitykset on
sovitettu nopeisiin siirtymiin moottoritiellä, mikä sopii loistavasti
Keski-Eurooppaan. Suomessa kuutonen jää ylivaihteen asemaan, eikä sitä
kannata tarjota ennen kuin vauhtia on sata tai enemmän. 1200-kuutioinen moottori tuottaa 96kW (130 hv) 8750
kierroksella minuutissa. Tuon kierrosluvun kohdalla kannattaa vispata
nopeasti isompaa pykälää pesään, sillä laulu katkeaa 9450 kierroksella
Bosch Motronic –moottorinohjauksen rajoittajaan. BMW:n moottorissa on
käyttökelpoista aluetta yli 6000 kierrosta, sillä vetoa löytyy jo alta
kolmen tonnin. Joustavuus houkuttelee ajamaan isoilla vaihteilla, mutta
yllättävän kiihdytystarpeen osuessa kohdalle tulee esille totuus pyörän
massasta: kuivapaino 281 kg! Tehoa on, mutta matalilla kierroksilla
kiihtyvyys on aika rauhallista. Polkaisu vaihteen tai pari alaspäin
muuttaa tilannetta oleellisesti: tehoa tulee lineaarisesti lisää
kierrosten noustessa. Suurin vääntömomentti esiintyy 6750 kierroksella,
ja siitä punaviivaan on sitten täysi höyry päällä. Kyllä GT liikkuu, ja
tarvittaessa nopeasti, mutta ennen kaikkea se liikkuu hienostuneesti ja
pehmeästi, sillä moottorin teho on matkantekoa ajatellen hyvin
käyttökelpoisessa muodossa. Jos kyseessä olisi räppäilypyörä, niin
tällainen moottori olisi varmaankin todella tylsä, mutta Bemarissa se
on aivan oikeassa paikassa. Paketti on armottoman funktionaalinen, hiottu ja viimeistelty
Yhdestä asiasta sain kuitenkin syyn epäillä, että myös baijerilaiset
insinöörit ovat isoja pikkupoikia. Moottorin pakoääni on hiljaista
hurinaa, mutta kun kaasuläpät käännetään auki-asentoon, kuullaan BMW:n
M3 urheiluautoista tuttu, jumalaisen upea, karheaa voimaa uhkuva
imuääni. Ihanaa! Tätä adrenaliinilla höystettyä äänimaailmaa pääsee
ihastelemaan jatkuvasti, koska GT on painava ja massan liikuttelu
vaatii kahvan kääntämistä Hillittömät hillitsimet
GT:n jarrujärjestelmä on lukkiutumaton integraalijarru, jossa on edessä
neli- ja takana kaksimäntäinen jarrusatula. Integraali tarkoittaa, että
poljin ja kahva vaikuttavat sekä etu-että takajarruun yhtä aikaa. BMW
on lisännyt järjestelmään jarrutehostimen ja kuormitustunnistimen,
joilla optimoidaan jarruvoimia. Melkoinen määrä älykästä tekniikkaa
kuskin apuna!
Vain harvat meistä tavallisista ihmisistä pystyvät käyttämään
tavallisia jarruja yhtä tehokkaasti kuin mihin abs-pystyy. Tässä taitaa
olla toinen syy BMW:n suosioon virkapyöränä: se pysähtyy, hyvin
tehokkaasti, nopeasti ja eleettömän turvallisesti! Jarrupaketti on sovitettu pyörän painoon ja siihen
liikenneympäristöön, johon se on ajateltu, eli nopeatempoiseen
maantieajoon. Jarrut purevat tasaisesti, tuntuma on välitön ja tarkka.
Vaikeinta on oppia puristamaan kahvaa niin lujaa säälimättömästi, että
abs alkaa toimia heti. Kun tietokone puuttuu peliin, tuntuu ikään kuin
jarrut vuotaisivat hetkellisesti (niinhän se tarkkaan ottaen
toimiikin). Parhaan hyödyn abs-jarruista saa vasta kunnollisen
harjoittelun kautta. Minulle abs oli uusi tuttavuus moottoripyörässä. Huomasin sen
käteväksi apuvälineeksi tien pidon arviointiin: vilkaisu taustapeiliin,
että selusta on vapaa ja tiukka jarrutus. Hidastuvuus ja abs:n toiminta
kertovat vääjäämättä onko tie liukas. Pitkän suoran päästä mutkille
Valtateilla ja moottoritiellä GT on vaivaton matkakumppani.
Katteen aerodynamiikka pitää kuskin hyvin suojassa. Huippunopeutta ei
kokeiltu, mutta tehtaan lupaama 240 km/h vaikuttaa todennäköiseltä,
siksi kevyesti vauhti nousi kolmannelle sadalle Motoparkin (www.motopark.fi)
pitkällä takasuoralla. Jos sattuisi olemaan kiire Travemunden satamasta
Baseliin, niin matkaa voi taittaa pystyssä istuen yli kahta sataa – se
on sitten eri asia vieläkö autobahnilla mahtuu ajelemaan isoa kovaa
mukavasti.
Kaupunkipyörittelyssä pitkä ja painava pyörä ei ole omimmassa
ympäristössään, mutta toimii siististi. Kääntösäde on suurenpuoleinen.
GT on urheilullinen matkapyörä ja sellaisena kompromissi hyvin
erilaisten vaatimusten suhteen. Mutkaisilla teillä moottorikonstruktio,
kardaaniveto, pituus ja paino tulevat vääjäämättä esille, sillä
mutkista nauttiminen edellyttää pyörän ominaisuuksien opiskelua ja
huomioimista. Loivissa mutkissa pyörän paino ei tunnu ja kaarteen voi ottaa
kevyellä ohjauksella. Kun ruvetaan kallistamaan ja viemään pyörää
mutkasta toiseen, kannattaa ottaa vartalo-ohjaus ja suunnanvaihdoissa
myös tietoinen vastaohjaus apuun, sillä reippaammassa kurvailussa pitää
GT:tä viedä ajatuksen ja suunnitelman kanssa. Ajolinjan valinta on
tärkeä, sillä kardaaniefektin vuoksi kaasua ei kannata vähentää kesken
mutkan, se kun pienentää maavaraa. Jos kurvi otetaan lähes jalkatapit
maassa, saattaa kaasun sulkeminen merkitä karilleajoa. Ennen mutkaa valitaan ajolinja, ja mutkaan mennään veto päällä
tai kaasua avaten läpi mutkan. Tällä tekniikalla pääsee samalla
kuuntelemaan roheaa imuääntä. Rungon jäykkyys riittää, vaikka pyörää
paiskottasiin häijysti ja jarrut ovat, kuten edellä totesin, huikeat.
Kun GT:n ominaisuudet saa selkäytimeen, Bemaria vie siinä kuin mitä
tahansa tämän kokoista ja painoista moottoripyörää.
Lähes 20 vuotta samalla konseptilla
Alustassa BMW käyttää omia ratkaisujaan. Keulan Telelever ja
perän yksipuolinen Paralever on säädetty mukavuutta ja kantavuutta
silmällä pitäen. Takaiskunvaimennin on varustettu jousen esijännityksen
ja paluuvaimennuksen säädöllä. Keula oli mielestäni vakiosäädöissään
kohdallaan, mutta peräpäätä en saanut säätämälläkään mieleisekseni.
Olen alustan säätämisessä taipuvainen perfektionismiin, joten luulisin
takaiskarin käyttäytyvän useimpien kuskien alla riittävän hyvin. Aavistuksen pehmeä alusta ja abs-jarrut ovat houkutteleva
yhtälö sorateille. Ajan aina koeajossa myös sorapätkän, koska soralla
ajaminen on hyvää harjoittelua asvalttia varten. GT osoitti jälleen,
että katupyörällä voi mainiosti ajella myös mutkaista soratietä
näkymättömiin. Pyörä herättää itseluottamusta ja kertoo selvästi
aikeensa. Jopa irtosorassa se etenee vakaasti. Käyttäjälle GT:n yksityiskohdat, kuten vakionopeussäädin,
näppärästi irrotettavat laukut ja lämmityslaitteet ovat todellisia
lisäarvoja – niitä käyttää koko ajan. Muutamat hienoudet ovat oppimisen
takana kuten vilkkujenkäyttö molemmilla peukaloilla ja kuittaus
oikealla peukulla. BMW:n konsepti on erilainen, ja se on kestänyt kehityksessä
mukana melkein 20 vuotta. Tänä aikana on yleisesti vaihdettu
ilmajäähdytys nestejäähdytkseen ja kaasuttimien tilalle on tullut
ruisku. Nämä ratkaisut K-sarjassa oli alusta lähtien. Ikä painaa hieman
peruskonstruktiossa, lähinnä pituutena ja painona, mutta BMW osaa
hyödyntää perusratkaisuaan tehokkaasti. BMW K1200 GT on mietitty pyörä,
se on upea jalostus jo valmiiksi hienosta konseptista.
| FAKTAT |
| Aika: | 9.-12.6.2003 |
| Säät: | Kaksi päivää jatkuvaa sadetta, viimeisenä iltana kuivaa |
| Fiilikset: | Pahemmissakin sateissa on ajettu ja huonommilla pyörillä. Onneksi Hotelli Puijonsarvessa oli saunallinen huone, jossa
sain läpimärät saappaat kuivatetuksi yön yli. |
| Reitti painottui valtateille, mutta väliin
poimittiin tuttuja mutkaisia teitä. Varsinkin Sulkavalta Puumalaan
vievä tie on aivan yliveto mutkaherkuttelupläjäys. |
Paavo Mäkinen
Takaisin
|