APRILIA RST 1000 FUTURA
Se on jo liian viimeistelty ,oli erään tuttavan kommentti Futurasta kun oli aikansa kiertänyt pyörän ympärillä. Mutta tietynlainen ihailu paistoi miehen katseesta. Kun olin lähdössä , mutisi hän huuliensa välistä että kyllähän tuohonkin silmä tottuu ja vielä jostain etäältä kuulin huudon perään että hyvin ovat piilottaneet pakoputken. Kyllähän RST:n muodot herättää mielipiteitä. Niin myös allekirjoittaneelle piti ottaa aikalisä silmän totuttelua varten. Mutta mitä enemmän paneutui Futuran yksityiskohtiin sitä enemmän se sai ihailua. On todellakin ensimmäinen moottoripyörä mistä pakoputki ei erotu. Sillä se on muotoiltu penkin alle niin loistavasti että ainoastaan reikä peräpeilissä kertoo sellaisenkin olevan. Viimeistelyyn on kyllä satsattu työtunteja runsaasti suunnitteluvaiheessa . Mielestäni käytetyt tunnit eivät todellakaan ole menneet hukkaan.
Ajaminen tällä laitteella tässä sport-tourig ryhmässä on huippu luokkaa. Kytkin ja vaihdelaatikko toimivat ainakin koeajo vehkeessä kuin unelma. Vaihteet napsu paikoilleen ilman kytkintä kuin pähkinät hampaissa. Eikä välivapaista ollut tietoakaan. Ja kaikki tämä, vaikka Aprilialla oli ajettu vasta alun toistatuhatta kilometriä. Moottorin luonne on sellainen että tehot irtoaa aika ylhäältä. Huippu vääntö löytyy hieman yli seitsemän tonnin. Kun pitää kierrokset yli 3500:n on käynti hillittyä. Isoilla vaihteilla alle 3000:ssa tuntuu koneen iskut selvästi. Jos Futuralla mielii edetä todella ripeästi tarvitsee se reilua käskemistä. Mutta kyllä silloin matka taittuukin ja pienimmillä vaihteilla kiihdytykset tekevät etu renkaasta kevyttä tavaraa. Alusta ja jarrut toimivat räppäilyssä, kuin sporteissa. Showan upside-down keula ja takana Sachs:n pumppu toimivat kuin kello. Matkanteko on vakaata ja jämäkkää. Mutkanotto onnistuu ilman ylimääräisiä voimain-ponnistuksia ja hieman yli kahdensadan kilon painoisen kokonaisuuden yli 110:n heppanen V-twin saattelee mutkista pois todella vaivatta. Ja mutkiin tultaessa Brembon jarrut (on muuten gold series) hillitsi vauhtia tarvittaessa vähällä voiman käytöllä. Kate antaa hyvää suojaa kovemmissa vauhdeissa ja iso pleksi ei ainakaan pahenna asiaa. Joskin tietyissä tuuliolosuhteissa pieniä pyörteitä kypärän ympärillä olin havaitsevinani. Mutta eivät ne repineet päätä suuntaan eikä toiseen. Satulassa oli liikkumatilaa pituussuunnassa riittävästi ja ajoasentoa pystyi vaihtamaan yllättävänkin pystyyn. Tosin se mikä hieman ihmetytti kyseisessä persusalustassa oli sen leveys. Kun Futura on jo itsessään korkea pyörä niin minkä takia penkki on levitetty edesauttamaan korkeuden tuntua. Tietyissä tilanteissa kuten pyöränpäältä pakittaminen loi epävarmuuden tunnetta pintaan, jotta pitääkö se saapas otteen maahan. Meikäläisellä kun eivät kantapäät yltäneet tantereeseen vaikka olen 178 senttiä lyhyt. Tottahan maavara pienenee kun painoa tulee pyöränpäälle. Mutta yksin liikuttaessa korkeus hiukan ihmetytti.
Yhteenvetona voisi luonnehtia APRILIA RST 1000 FUTURA moottoripyörää sanoilla, tietenkin futuristinen, se on helppo käsitellä (tarvii riittävän pituusmitan…vartalossa), antaa mukavia fiboja koneensa ansiosta (V-twin), sopii ripeään matka ojoon sekä reippaaseenkin räppäämiseen mutkateillä, ja mikä parasta PÄÄT KÄÄNTYVÄT( ilmeisesti kateudesta miehillä, mutta ne naiset…..) Naatinnat otti JII-VEE !
Takaisin
|